• Norjan susijahti alkoi – valitukset hylättiin

    Norjassa on voimassa 25 suden metsästyskiintiö susivyöhykkeen ulkopuolelle.
    Metsästys alkoi Norjassa 1. joulukuuta.
    Metsästys alkoi Norjassa 1. joulukuuta. Kuva: Markku Vuorikari
    Metsä|Erä
    4.12.202515:32
    Eija Vallinheimo

    Norjan ilmasto- ja ympäristöministeriö on hylännyt eläinoikeusjärjestöjen valitukset ja päättänyt pitää voimassa aiemman päätöksen 27 suden kiintiöstä. Sudenmetsästys alkoi 1. joulukuuta. Susia voidaan metsästää vain maantieteellisesti rajatulla alueella.

    Ministeriö arvioi, että on epätodennäköistä, että kaikki 27 sutta ammutaan. Norjan luontovirasto ei aio osoittaa lisäresursseja jäljelle jääneiden susien poistamiseksi, jos kiintiö ei täyty.

    Arvioinnissa ministeriö on painottanut susien aiheuttamia ja mahdollisia tulevia vahinkoja susialueen ulkopuolella. Tämä on perusteena kiintiöjahdin sallimiselle.

    Norjalla on susialue on maantieteellinen alue, jonka tavoitteena on, että susi voi siellä vakiinnuttaa asemansa ja saada pentuja. Susialueeseen kuuluvat Oslon kunta, Østfoldin lääni, osia Akershusista ja osia Innlandetin läänistä.

    Rovdata-sivuston mukaan talvella 2024–2025 Norjassa havaittiin 59–66 sutta, joista 40–47 löydettiin eri puolilta Norjaa ja 19 Ruotsin vastaisen rajan molemmin puolin.

    Lisää aiheesta
    • Yhteensä kuutta henkilöä vastaan on nostettu syyte laittomasta metsästyksestä.

      Rikokset | NRK: Norjassa epäillään kuutta henkilöä laittomasta susijahdista

    • KHO:n päätökset tarkoittivat käytännössä sitä, että karhun ja samalla muidenkin suurpetojen kannanhoidollinen metsästys päättyi.

      Erä | Miksi Ruotsissa voidaan metsästää susia, mutta Suomessa ei? Asiantuntija listaa kaksi syytä

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    Norja
    susijahti
    susi
    metsästys
    Metsästys
    Susi
    Norja
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Messuportit aukeavat perjantaina 7.6. kello 10.00. Edellisellä kerralla vuonna 2022 messuvieraita oli noin 26 000.

    Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2024 järjestetään 25. kerran Riihimäellä – mukana kaksi uutuutta

  • Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2022 avattiin neljän vuoden tauon jälkeen

  • &quot;Primus Turistskij&quot;-retkikeitin on pakattu mitoiltaan 13 x 13 x 8-senttiseen peltiaskiin, joka muuttuu parissa sekunnissa keitinalustaksi. Keitin koostuu 1,2 desin vetoisesta bensasäiliöstä ja säädettävästä suojalevystä, säätöventtiilistä, polttimesta ja sen alla olevasta esilämmitysaltaasta sekä irrallisesta keittolevystä.

    Koneviesti | Onko edullinen Smert Turistov -retkikeitin lempinimensä mukaisesti ”Turistien surma”? – laite on neuvostoliittolaisen suihkumoottoritehtaan valmistama

    Tilaajalle