• Puukaupassa vilkas vuosi – teollisuus ostanut puuta viidenneksen keskimääräistä enemmän

    Teollisuuden tänä vuonna hankkima puumäärä on 16 prosenttia suurempi kuin viime vuonna.
    Puukauppaa on käyty vilkkaasti tänä vuonna.
    Puukauppaa on käyty vilkkaasti tänä vuonna.  Kuva: Pekka Fali
    Metsä|Metsäteollisuus
    20.11.202418:44
    Sami Suojanen

    Metsäteollisuus ry:n jäsenet ovat ostaneet tammi–lokakuussa puuta yksityismetsistä 32,3 miljoonaa kuutiota. Määrä on 16 prosenttia enemmän kuin viime vuoden vastaavana aikana.

    Metsäteollisuus ry:n tiedotteen mukaan viiden vuoden vastaavan ajan keskiarvoon verrattuna määrä on 20 prosenttia suurempi.

    Kantohinnat olivat lokakuussa merkittävästi korkeammalla tasolla kuin vuosi sitten. Edellisen vuoden lokakuuhun verrattuna havutukkien kantohinnat olivat 18–19 prosenttia ja koivutukin 10 prosenttia korkeammalla kuin vuosi sitten.

    Kuitupuiden kantohinnat olivat 29–33 prosenttia korkeammat kuin viime vuoden lokakuussa.

    Lokakuussa mäntytukista maksettiin keskimäärin 79 euroa kuutiolta hinnan vaihdellessa alueittain ja hakkuutavoittain 47 ja 83 euron välillä. Kuusitukin keskihinta oli 82 euroa kuutiolta, ja hinta vaihteli 48 ja 84 euron välillä.

    Koivutukin keskihinta oli puolestaan 64 euroa kuutiolta 41 ja 71 euron hintavaihteluvälillä. Kuitupuiden keskikantohinta oli 31–33 euroa kuutiolta, ja hinta vaihteli 22 ja 36 euron välillä.

    ”Kantohintojen vaihteluun on useita syitä. Hintatasoon vaikuttavat muun muassa korjattavan puuston kokonaismäärä, puun laatu, runkojen koko, hakkuutapa, metsä- ja kaukokuljetusmatka, maasto sekä korjuuajankohta ja -olosuhteet”, todetaan Metsäteollisuus ry:n tiedotteessa.

    Lisää aiheesta
    • Venäläisen puun tuonnin loputtua myös kotimaiset harvennuskohteet ovat käyneet kaupaksi.

      Metsä | Metsien harvennusrästejä on tuskailtu vuosikymmeniä ‒ nyt ne ovat vihdoin alkaneet purkautua

      Tilaajalle
    • Puunhinnat nousevat nyt suurin piirtein samaa tahtia kuin puut kasvavat.

      Talous | Puukaupan viikko 46: Hinnoissa väreilyä ylöspäin

      Tilaajalle
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Ohjaamojousitus on noussut monilla markkinoilla tärkeäksi markkinavaltiksi. Sampo Rosenlew Oy esitteli myös oman kuormatraktoreihin kehitetyn hydraulisen ohjaamojousituksen protoversion.

    Koneviesti | Metsäkoneiden toiminnallisuuksia kehitetään pienissäkin yksityiskohdissa – suomalaiset yritykset hienosäädössä vahvoilla

  • Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Metsäkoneurakointi sukeltaa vakaalta pohjalta sumuun ‒ FinnMETKO 2026 antaa osviittaa alan investoinneista

  • Risutec Oy on viime vuosina panostanut myös jatkuvatoimisten istutuskoneiden kehittämiseen.

    Koneviesti | John Deere Forestry ostaa Risutec Oy:n – toiminta jatkuu Nakkilassa