• Lehti: Ruotsalainen Roland, 72, myy puunsa mieluummin Suomeen – saa paremman hinnan

    Ruotsalainen metsänomistaja ansaitsee jopa kolmanneksen enemmän myymällä puunsa Suomeen.
    Puu kulkee nyt Suomen rajan yli lännestä.
    Puu kulkee nyt Suomen rajan yli lännestä. Kuva: MT-arkisto
    Metsä|Metsäteollisuus
    9.7.202413:00
    Jukka Hämäläinen

    Ruotsin Norbottenissa, nelisenkymmentä kilometriä Haaparannasta, asuva Roland Nilsson myy puunsa mieluummin Suomeen kuin Ruotsiin. Ostajana on Stora Enso, joka tarkalleen ottaen on suomalais–ruotsalainen yhtiö.

    ”Olen todella tyytyväinen. He maksavat 15–30 prosenttia enemmän kuin ruotsalaiset metsäyhtiöt. Meille metsänomistajille on hyvä, että kilpailu on lisääntynyt”, Nilsson sanoo Lantbrukets Affärstidningin haastattelussa.

    Billerudin paperitehdas sijaitsee vain parinkymmenen kilometrin päässä, mutta Nilsson on myynyt hakkuunsa Stora Ensolle kolmena peräkkäisenä vuotena. Niin hän sanoo myös monien tuttaviensa tehneen. Ylipäätään yhtiöiden kilpailu asiakkaista on hänen mielestään hyvä.

    ”Kyse ei ole vain rahasta, vaan pidän myös siitä, kuinka he ovat hoitaneet hakkuut. He ovat kuunnelleet toiveitani. Se on myös erittäin arvokasta.”

    Lantbrukets Affärstidning: Skogsägaren tjänar en tredjedel mer på att sälja till Finland (maksullinen)

    Lisää aiheesta
    • Ruotsalaissahat ovat kärsineet tukkipulasta viime vuoden lopulla. Suomessa vastaavaa ei ole koettu. Kuva Metsä Groupin Merikarvian sahalta.

      Metsäteollisuus | Ruotsi törmäsi tukkipulaan – sahalinjoja seisoi vuoden lopulla

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    puukauppa
    Stora Enso
    Ruotsi
    metsänomistaja
    puunmyynti
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Ohjaamojousitus on noussut monilla markkinoilla tärkeäksi markkinavaltiksi. Sampo Rosenlew Oy esitteli myös oman kuormatraktoreihin kehitetyn hydraulisen ohjaamojousituksen protoversion.

    Koneviesti | Metsäkoneiden toiminnallisuuksia kehitetään pienissäkin yksityiskohdissa – suomalaiset yritykset hienosäädössä vahvoilla

  • Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Metsäkoneurakointi sukeltaa vakaalta pohjalta sumuun ‒ FinnMETKO 2026 antaa osviittaa alan investoinneista

  • Risutec Oy on viime vuosina panostanut myös jatkuvatoimisten istutuskoneiden kehittämiseen.

    Koneviesti | John Deere Forestry ostaa Risutec Oy:n – toiminta jatkuu Nakkilassa