• Hyönteistuhosovellus palkittiin parhaana innovaationa – hoksaa kirjanpainajavahingot ennen ihmissilmää

    Sovellus perustuu tekoälyyn, koneoppimiseen ja avoimeen dataan.
    Kirjanpainaja iskeytyy kaarnan alle ja katkaisee käytävillään puun nestevirtaukset. Jos syömäkuvioita on laajasti rungon ympäri, puut kuolevat.
    Kirjanpainaja iskeytyy kaarnan alle ja katkaisee käytävillään puun nestevirtaukset. Jos syömäkuvioita on laajasti rungon ympäri, puut kuolevat.  Kuva: Rami Marjamäki
    Metsä|Metsänhoito
    16.11.202320:00
    Jukka Hämäläinen

    Metsä Groupin ja CollectiveCrunchin kehittämä tekoälysovellus metsän hyönteistuhojen tunnistamiseen on voittanut Suomen Laatuyhdistyksen eli Excellence Finlandin järjestämän laatuinnovaatiokilpailun.

    Sovellus tunnistaa esimerkiksi kirjanpainajien kuusikoissa aiheuttamia vaurioita ennen kuin ne näkyvät ihmissilmin. Sovellus perustuu tekoälyyn, koneoppimiseen ja avoimeen dataan.

    ”Vuonna 2022 kirjanpainajatuhoja oli enemmän ja pohjoisemmassa kuin koskaan aikaisemmin. Päätimme tuolloin, että tarvitsemme reaaliaikaisen menetelmän hyönteistuhojen tunnistamiseen”, kertoo Metsä Groupin puunhankinnan ja metsäpalveluiden digitalisaatiojohtaja Olli Leino tiedotteessa.

    ”CollectiveCrunchin kanssa kehitetty tekoälysovellus auttaa meitä ja metsänomistajia yhdessä pitämään huolta metsiemme terveydestä ja hiilinieluista.”

    Lisäksi Metsä Groupin Tulevaisuuden saha -konsepti voitti kilpailun liiketoimintainnovaatiot-sarjan. Tulevaisuuden saha sai kiitosta tuotantoprosessin tehokkuudesta, joka perustuu konenäön, robotiikan ja teräteknologian hyödyntämiseen.

    Sahan toimintaa ohjataan keskusvalvomosta ilman manuaalisia työvaiheita. Työssä saavutettu osaaminen ja tekniset edistysaskeleet hyödyttävät laitetoimittajia ja vahvistavat koko mekaanisen metsäteollisuuden kilpailukykyä.

    Quality Innovation Award on sekä kansallinen että kansainvälinen innovaatiokilpailu, jossa palkitaan kiinnostavia ja kovatasoisia innovaatiota. Suomen Laatukeskus ry jakoi tunnustukset keskiviikkona 15. marraskuuta.

    Lisää aiheesta
    • Eläimet ja kasvit | Tutkimus tuo droonit ja tekoälyn taisteluun kirjanpainajia vastaan

      Tilaajalle
    • Kirjanpainajien tuhoamaa kuusimetsää Ikaalisissa elokuussa 2023.

      Metsä | Suomen ilmastossa näyttää olevan tekijä, joka rajoittaa kirjanpainajatuhoja – ellei ilmastonmuutos kumoa sitä

    • Nurmijärveläinen metsätilan osakas Touko Hyvämäki tarkastelee harvennettua sekametsää. Koivuja näkyy kuusten taustalla.

      Metsänhoito | MT-kysely: Valtaosa metsänomistajista haluaa lisätä sekametsien kasvatusta

      Tilaajalle
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Stihl MSA 600 on suunniteltu ammattimaiseen järeiden runkojen katkontaan. Pisin terävarustuskin on peräti 36”.

    Koneviesti | Stihliltä kaksi uutuutta: Voimakas kaksiakkuinen akkusaha ja entistä tehokkaampi yläkahvainen puunhoitosaha

  • Pienmetsäkoneiksi luokiteltavilla koneilla harvennushakkuita voidaan suorittaa jopa ajourattomalla menetelmällä.

    Koneviesti | Pienmetsäkoneilla urakoiville oma verkkosivusto – yrittäjät voivat ilmoittaa toiminnastaan sivustolle keskitetysti

  • Stihlin uusi MSA 260 C-O -akkuketjusaha on suunnattu ammattimaiseen metsätyökäyttöön.

    Koneviesti | Uudessa Stihl MSA 260 C-O -akkuketjusahassa on vaihdettava ketjupyörä – myös kahvalämmitteinen versio saatavilla