

Verkkojulkaisu Timber Online kertoi hiljattain selvityksestään, jonka mukaan Suomi oli yksi suurimmista sahatavaran viennin kasvattajista tämän vuoden ensimmäisellä neljänneksellä.
Vienti kasvoi 29 prosenttia 2,1 miljoonaan kuutioon tammi–maaliskuussa. Kasvuprosentissa pitää muistaa, että vuosi sitten maaliskuussa satamalakko siirsi vientikuljetuksia.
Sahateollisuus tiedotti itsekin orastavasta optimismista toukokuussa, mutta mitä sitten tapahtui?
Sahojen varastot kääntyivät kasvuun alkuvuoden aikana.
Alkuvuoden valonpilkahdus lässähti suhdannenousun odotteluksi touko- ja varsinkin kesäkuussa.
”Yleinen epävarmuus piinaa markkinaa ja sitä kautta rakentamista maailmanlaajuisesti. Geo- ja tullipolitiikka vaikuttavat kuluttajien luottamukseen. Meneillään on sahatavaran kysynnän osalta jähmettynyt wait and see -tilanne”, kuvaa Keitele Timberin toimitusjohtaja ja Sahateollisuus ry:n puheenjohtaja Matti Kylävainio.
Käytännössä tilanne näkyy niin, että sahojen varastot kääntyivät kasvuun alkuvuoden aikana.
Puunjalostaja Koskisen Oyj kertoi tulosjulkistusta ja niin sanottua hiljaista jaksoa edeltävässä analyytikkopuhelussaan, että kesää kohden tyypillisesti lisääntyvä kysyntä jäi jonkin verran odotuksia maltillisemmaksi.
Koskisen-yhtiön mukaan epävarma markkinatilanne on jo jonkun aikaa näkynyt asiakkaiden lisääntyneenä varovaisuutena varastojen kasvattamisessa ja tilauksissa.
”Varovaisuutta on edelleen nähtävissä ja sen odotetaan jatkuvan. Sahatavaratoimituksia on lykätty jonkin verran eteenpäin lähinnä Lähi-idän tilanteen takia”, Koskisen toteaa tiedotteessaan.
”Kulutusta on hävinnyt noin 50 miljoonaa kuutiota eli vajaa viisi kertaa Suomen koko vuosituotannon verran.”
Kylävainio valottaa asiaa lukujen kautta. Sahatavaran kulutuksen huippuvuosina 2021–22 maailmanlaajuisesti kulutettiin noin 340 miljoonaa kuutiota sahatavaraa vuodessa. Tämän hetken vauhdilla nyt ollaan noin 290 miljoonassa kuutiossa.
”Kulutusta on hävinnyt noin 50 miljoonaa kuutiota eli vajaa viisi kertaa Suomen koko vuosituotannon verran.”
Yksi eniten pettäneistä markkinoista on Kiina.
”Venäjä on pitänyt vientimääränsä Kiinaan suurin piirtein ennallaan, mutta Euroopasta sahatavaran vientimäärät Kiinaan ovat laskeneet voimakkaasti. Kun siellä oli kova lyönti päällä, niin kiinalaisten puutavaran tarve tuntui olevan pohjaton.”

Kysynnän hiipuminen vaatii sopeutumista.
”Vaihtoehtona ei ole se, että lähdettäisiin vauhdittamaan kauppaa hinnanlaskuilla. Meillä kustannusrakenne on, mitä on. Tarjonta pitää sovittaa vallitsevaan kysyntään.”
Esimerkiksi Kylävainion johtamassa sahayhtiössä tänä kesänä pidetään täydet kesälomat.
”Kesätyöntekijöitä ei ole rekrytoitu sillä tavalla, että oltaisiin jaksotettu lomia ja pidetty vain lyhyet kesäseisokit. Nyt pidetään täydet kesälomat ja sopeudutaan sitä kautta heikentyneeseen kysyntään.”
Koskisen Oyj kertoi tiedotteessaan, että se pitää sahateollisuudessa heinäkuulle ajoittuvan kahden viikon kesäseisokin.
Suomen sahateollisuuden tuotannosta 80 prosenttia menee vientiin. Valuuttakursseilla on merkittävä vaikutus viennin kannattavuuteen samoin kuin suomalaisten tuotteiden kilpailukykyyn.
”Dollari on heikentynyt kymmenen prosenttia vuodessa. Se vaikuttaa todella monilla markkinoilla. Suoraan taalapohjaisia markkinoita ovat esimerkiksi Kiina, Egypti ja tietyt muut Kaakkois-Aasian maat.”
Suomen sahaviennin vientimaita ovat Egypti, Japani, Kiina ja Iso-Britannia.
Kesäkuussa sekä mänty- että kuusisahatavaran hinta kääntyi hienoiseen laskuun.
Kylävainio muistuttaa, että dollarin heikkeneminen on vaikuttanut myös Japanin jeniin, jonka arvo on kehittynyt käsi kädessä Yhdysvaltain dollarin kanssa.
”Japanissa paikallisten puulajien kilpailukyky on parantunut. Japani myös tuo merkittäviä määriä tukkeja Yhdysvalloista. Tätä kautta euromääräisen tuotannon kilpailukyky heikkenee.”
Fastmarketsin vientihintojen seuranta kertoo, että sahatavaran hintojen tämän vuoden huippu näyttää osuneen huhti–toukokuulle. Sitä edelsi viime vuoden syys–lokakuusta alkanut yhtäjaksoinen maltillinen nousu.
Kesäkuussa sekä mänty- että kuusisahatavaran hinta kääntyi hienoiseen laskuun. Mäntysahatavaran kuutiohinta oli kesäkuussa pari euroa alle 250 euroa ja kuusisahatavaran vastaavasti muutaman euron yli 260 euroa.
Korkotason lasku ja Saksan hallitusvaihdos eivät ole ainakaan vielä tuoneet kaivattua piristystä, ja Ukrainan sota valitettavasti jatkuu.
Koskisen arvioi tiedotteessaan, että jatkuvan epävarmuuden takia hintojen odotetaan pysyvän jokseenkin samalla tasolla. Myös rakentamisen elpymisen viivästyminen vaikuttaa sahatavaran hintatasoon.
Kylävainion mukaan katseet kääntyvät Washingtoniin. Korkotason lasku ja Saksan hallitusvaihdos eivät ole ainakaan vielä tuoneet kaivattua piristystä, ja Ukrainan sota valitettavasti jatkuu.
”Edelleen odotetaan tietoa Trumpin tullipolitiikasta ja sen vaikutuksesta globaaliin talouskasvuun. Se vaikuttaa työllisyyteen ja kuluttajaluottamukseen.”
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
