• Metsäpalveluyrityksen satsaus työhyvinvointiin villitsi somessa: Työntekijöille korvaus vapaa-ajalla liikutuista kilometreistä

    Suurelta investoinnilta kuulostava panos työntekijöiden liikuntaan on yrittäjän mukaan pieni, kun tuloksena on työssään paremmin jaksava työntekijä.
    Tilaajalle
    ”Meillä menee tosi hienosti tällä hetkellä. Meillä on tosi hyvä työporukka ja tosi hyvät asiakkaat”,  toteaa jo 20 vuotta metsäpalveluyritystään luotsannut Mikko Rantanen.
    ”Meillä menee tosi hienosti tällä hetkellä. Meillä on tosi hyvä työporukka ja tosi hyvät asiakkaat”, toteaa jo 20 vuotta metsäpalveluyritystään luotsannut Mikko Rantanen. Kuva: Pöllökanava / Mikon Metsäpalvelu Oy
    Metsä|Metsänhoito
    3.7.202516:00
    Henna Lääveri

    Työkykyyn ja sen ylläpitoon kannattaa satsata, ennen kuin on ”piru merrassa”, tuumi metsäpalveluyrittäjä Mikko Rantanen.

    Mikon Metsäpalvelu oy:n toimitusjohtaja Rantanen ja yrityksen muut metsäasiantuntijat liikkuvat työssään paljon. Rantanen arvioi, että yrityksen työntekijä voi työssään liikkua maastossa jopa 50–100 kilometriä viikossa.

    Maastopäiviä työntekijälle kertyy noin neljä viikossa.

    Eteneminen maastossa on fyysisesti haastavaa, eikä leimikossa pääse juuri valmiita polkuja pitkin kulkemaan. Hyvä peruskunto helpottaa metsässä rämpimistä ja ehkäisee myös kompurointia hankalassa maastossa.

    ”Eikä tuo korvauksen katto ole kiveen hakattu. Jos se, että tuli eurot täyteen rupeaa rajoittamaan innostusta, niin kyllä sitäkin ollaan valmiita sitten nostamaan.”

    Mikko Rantanen

    Sitten syntyi idea konkreettisesta kannustimesta. Rantanen kertoi toukokuussa Linkedin -palvelussa, että yritys ryhtyy tukemaan työntekijöidensä arkiliikkumista liikunnan kilometrikorvauksilla.

    Juostuista kilometreistä korvausta saa euron kilometriltä, pyöräilystä korvataan 0,2 euroa per kilometri. Tempausta vauhdittamaan työntekijät saivat myös Garmin-älykellot, joiden avulla ryhmä pystyy seuraamaan toistensa edistymistä.

    Toistaiseksi kilometrejä kerrytetään juoksulla ja pyöräilyllä, mutta pohdinnassa ovat Rantasen mukaan kertoimet esimerkiksi voimalajeille ja talveksi hiihdolle. Kertoimet eri lajeille voivat kannustaa lajikokeiluun ja uusien harrastusten pariin, Rantanen toteaa.

    Suurelta kuulostava investointi liikuntakorvauksiin ja tuliteriin urheilukelloihin on Rantasen mukaan pieni investointi verrattuna kustannuksiin ja byrokratiaan, jonka työkyvyn alenemisesta johtuva onnettomuus tai vamma voi aiheuttaa.

    Alustavana kattona korvauksille on 500 euroa per lajisuoritus.

    ”Eikä tuo korvauksen katto ole kiveen hakattu. Jos se, että tuli eurot täyteen, rupeaa rajoittamaan innostusta, niin kyllä sitäkin ollaan valmiita sitten nostamaan”, Rantanen toteaa.

    Mikon Metsäpalvelu Oy:n toiminta täytti kesäkuussa 20 vuotta. Kuvassa toimitusjohtaja Mikko Rantanen vuonna 2010 mittauspuuhissa.
    Mikon Metsäpalvelu Oy:n toiminta täytti kesäkuussa 20 vuotta. Kuvassa toimitusjohtaja Mikko Rantanen vuonna 2010 mittauspuuhissa. Kuva: Kimmo Haimi

    Rantasen päivitys keräsi Linkedin -palvelussa sekä muissa medioissa paljon kiitosta ja innostusta. Moni kommentoija laskeskeli, kuinka paljon omalla liikuntamäärällään ”tienaisi”.

    Rantasen mukaan kuitenkin näyttää siltä, että päivityksestä olivat eniten innostuneita he, jotka jo valmiiksi liikkuvat paljon.

    ”Mielestäni vielä oleellisempaa oli saada liikkeelle ne, jotka eivät juokse ollenkaan. Sellaiset, joille liikkeelle lähteminen tekee todella tiukkaa.”

    Yrityksen väki on liikkunut nyt kellojen kanssa pari viikkoa. Rantasen mukaan ilmassa on ollut alkuinnostusta ja suhtautuminen ollut kaikilta osin positiivinen.

    ”Ihan selkeästi se on toiminut. Näkee, että porukka on lähtenyt juoksemaan ja pyöräilemään.”

    ”Mielestäni vielä oleellisempaa oli saada liikkeelle ne, jotka eivät juokse ollenkaan. Sellaiset, joille liikkeelle lähteminen tekee todella tiukkaa.”

    Mikko Rantanen

    Yrittäjäksi Rantanen hyppäsi vuonna 2005 heti metsätalousinsinööriksi valmistuttuaan. Tuolloin auringonlaskun alaksi kuvailtu metsäala on kokenut suuria muutoksia yrityksen 20 vuoden taipaleen aikana.

    Rantasen yritys on vuosien saatossa siirtynyt perinteisistä metsurihommista maastosuunnitteluun, laadunvalvontaan ja muuhun metsäalan asiantuntijatyöhön.

    Myös asennemuutos monimuotoisuusasioissa on ollut Rantasen mukaan suuri viimeisen 20 vuoden aikana. Monimuotoisuustavoitteet tulevat suunnittelutyössä mukaan oletuksena, eivätkä ole enää erikseen pyydettävä asia.

    Kaikki perustuu Rantasen mukaan työntekijöiden kovaan ammattitaitoon.

    ”Ei se helppoa ole osata kaikki hakkuuta rajoittavat lajit ja sertifikaatit. Juurikin työporukan ammattitaito mahdollistaa sen, että suojeltavat kohteet oikeasti tunnistetaan ja huomioidaan maastosuunnittelussa.”

    Lisää aiheesta
    • Kalle Kankaala venyttelee paljon oman työpäivänsä aikana. Kuvan liike, jossa käsi painaa puuta vasten, venyttää koko etuketjua.

      Metsänhoito | Kuntopiiri metsän siimeksessä

      Tilaajalle
    • Vuodesta 1995 itsenäisenä sahayrittäjänä toiminut Mika Lottanen korostaa hyvän taapeloinnin merkitystä puun kuivumisessa.

      Metsäteollisuus | Vuoden sahayrittäjä peräänkuuluttaa yrittäjän muovaantumiskykyä – ”Kaikki työ on arvokasta ja pitää yrityksen pyörät pyörimässä”

      Tilaajalle
    • Makkaratulet ja nokipannukahvit työn lomassa ovat metsänomistajan onnenhetkiä.

      Metsänhoito | Kysely: Metsänhoito tuottaa iloa, kun saa syödä eväitä nuotiolla, ja kun koti on maksettu metsärahoilla

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    työhyvinvointi
    liikunta
    metsäpalvelut
    työnantaja
    Linkedin
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Stihl MSA 600 on suunniteltu ammattimaiseen järeiden runkojen katkontaan. Pisin terävarustuskin on peräti 36”.

    Koneviesti | Stihliltä kaksi uutuutta: Voimakas kaksiakkuinen akkusaha ja entistä tehokkaampi yläkahvainen puunhoitosaha

  • Pienmetsäkoneiksi luokiteltavilla koneilla harvennushakkuita voidaan suorittaa jopa ajourattomalla menetelmällä.

    Koneviesti | Pienmetsäkoneilla urakoiville oma verkkosivusto – yrittäjät voivat ilmoittaa toiminnastaan sivustolle keskitetysti

  • Stihlin uusi MSA 260 C-O -akkuketjusaha on suunnattu ammattimaiseen metsätyökäyttöön.

    Koneviesti | Uudessa Stihl MSA 260 C-O -akkuketjusahassa on vaihdettava ketjupyörä – myös kahvalämmitteinen versio saatavilla