
Hiljattain päättyneessä Raivaa itsesi kuntoon -hankkeessa suoritettiin fyysisiä mittauksia testihenkilöiden tehdessä metsänhoitoon liittyviä töitä. Hankkeessa pystyttiin osoittamaan metsätöiden olevan hyvää kuntoliikuntaa.
Seinäjoen ammattikorkeakoulun tekemän arvion mukaan yksi tankillinen eli puolitoista tuntia kestävä raivaus vastaa energiankulutukseltaan 12 kilometrin hiihtolenkkiä.
Raivaussahatöiden lisäksi myös esimerkiksi puiden kaataminen, karsiminen ja pätkiminen sekä halkojen hakkuu käyvät hikiliikunnasta.
Kun pöllimotteja pistetään halki, poikki ja pinoon, sydämen syke nousee, kaloreita kuluu ja lihakset tekevät tehokkaasti töitä.
”Tunnin halonhakkuuta voisi verrata tehokkaaseen kuntosaliharjoitukseen, riippuen tietenkin kuinka korkealla intensiteetillä työtä tekee”, arvioi Hauholla asuva Kalle Kankaala.
Hänellä on hyvä näppituntuma työtaakan arviointiin, sillä hän tekee yrittäjänä sekä metsurin että urheiluhierojan töitä, mutta myös kilpailee painonnostossa.
Halonhakkuun tehokkuuden ymmärsivät myös entisaikojen urheilijat, jotka käyttivät hyödyllistä työtä myös kuntotreeninä. Halonhakkuussa syke pysyy koko ajan korkealla, mikä kehittää kestävyyskuntoa.
Lihaksista hommiin joutuvat erityisesti ylävartalon suuret lihakset, kuten rinta- ja selkälihakset sekä olkapäät. Myös vatsalihakset joutuvat kunnolla hommiin, kun kirves humautetaan pään yläpuolelta kohti puupölkkyä.
”Tunnin halonhakkuuta voisi verrata tehokkaaseen kuntosaliharjoitukseen.” Kalle Kankaala
”Liike voi saada aikaan väsymisen tunnetta selässä jatkuvan kumartelun takia, joten myös jalkojen aktiivinen käyttö kumartumisen sijaan vähentää selkään kohdistuvaa painetta”, Kankaala vinkkaa.
Moni on kuitenkin heittänyt kirveen nurkkaan ja pilkkoo klapit nykyisin koneen avulla. Koneiden käyttäminen tehostaa halkomista, mutta samalla vähentää pilkkojan omaa aktiivisuutta.
”Staattinen työ ja kropan liikkumattomuus väsyttävät lihaksistoa, mikä aiheuttaa kireyden tunnetta. Teki työtä sitten kummalla tavalla vain, aina on hyvä ottaa välillä pieni hengähdystauko ja mahdollisesti venytellä lihaksia.”

Metsurin työpäivää on Kankaalan mukaan vaikea verrata muihin urheilulajeihin.
”Ei siinä päivän päätteeksi tee mieli ainakaan enää hiihtolenkille lähteä”, Kankaala naurahtaa.
Metsurin työ onkin täysin eri tavalla kuormittavaa kuin vaikkapa metsäkoneenkuljettajan työ. Koneenkuljettajat saattavat istua pitkiäkin aikoja paikoillaan konetta ohjatessaan.
Moni tavoittelee vuoden vaihteen tienoilla pientä painonpudotusta. Onko metsäsavotasta siihen tehtävään?
”Metsätyöt ovat erinomaista peruskuntoharjoittelua, jos sitä tekee säännöllisesti. Työt sopivat myös painonhallintaan, koska energiankulutus on päivän aikana runsasta. Esimerkiksi raivaaminen polttaa tehokkaasti rasvaa ja edistää näin painonhallintaa”, Kankaala toteaa.
Kankaala kannustaa kokemattomampiakin kokeilemaan rohkeasti metsätöitä.
”Raivaustyöt ja halonhakkuu varmasti onnistuvat jollakin tavalla lähes jokaiselta pienen harjoittelun jälkeen. Jos fyysinen kunto ei ole tikissä, työt voi aloittaa totuttelemalla töihin pikkuhiljaa. Säännölliset metsätyöt kohottavat kuntoa hiljalleen, jolloin myös tehoja voi vähitellen lisätä.”

Tavallisen metsänomistajan ei kuitenkaan kannata välttämättä edes pyrkiä samanlaisiin päiväurakoihin kuin ammattilaiset vaan työtä kannattaa lähestyä ennemmin mukavan ulkoilun ja urheilun merkeissä.
”Jos ei jaksa kaikkea tehdä itse, osan töistä voi aina ulkoistaa ammattilaisille”, Kankaala lohduttaa.
Jaksamiseen voi vaikuttaa kuitenkin myös itse monella eri tavalla.
Tavallisen metsänomistajan kannattaa ottaa selville oikeat työasennot ja pitää ne mielessä työpäivän aikana, koska silloin säästyy pahimmilta kolotuksilta ja työtä jaksaa tehdä pidempään.
”Oman työasennon hahmottaminen ei aina ole helppoa, koska keskittyminen on itse työssä. Välillä on hyvä erikseen pysähtyä tarkastelemaan omaa ergonomiaa ja omia tuntemuksia. Metsurin hommissa työtä tulee tehtyä paljon kumarassa. Ryhti tipahtaa helposti eteen, jolloin etenkin yläkroppa väsyy helposti.”

Metsässä tai kirveenvarressa huhkiessa kaloreita kuluu runsaasti, joten myös riittävästä ravinnosta ja nesteytyksestä on pidettävä huolta.
Kankaalan mukaan ei ole pahitteeksi, vaikka tunnin välein haukkaisi pientä välipalaa ja keliin sopivaa juomaa. Raskasta ateriaa ei kuitenkaan kannata syödä kesken työpäivän.
”Työtä kannattaa tauottaa oman kunnon mukaan. Hyvillä eväillä höystetyn lepotauon aikana asennekin pysyy kohdillaan. Missään nimessä ei kannata uurastaa koko päivää ilman syömistä.”

Jos yhtenä päivänä huhkii hampaat irvessä väsymykseen asti, on melko varma, että paikat jumittuvat ja homma alkaa muutenkin maistua puulta.
Kankaala vinkkaa, että työpäivän aikana kannattaa välillä tehdä pientä taukojumppaa ja venytellä. Hetken voi myös levätä ja nostaa vaikka jalat puunrunkoa vasten.
Venyttelyn tarkoituksena on palauttaa lihaksen lepopituus, edistää lihasten aineenvaihduntaa, ylläpitää nivelen liikelaajuutta ja ehkäistä rasitusvammoja.
Venyttelyt ja lihaskuntoharjoitukset myös työpäivän päätteeksi ehkäisevät lihaskipuja myöhemmin.
Katso alta Kalle Kankaalan kolme vinkkiä liikkeistä, jotka auttavat erityisesti metsätöitä tekevien lihaksia palautumaan raskaasta työpäivästä.