• Siistit puupinot tuovat Jouko Kinnuselle turvallisuudentunnetta. Polttopuuta pitää olla kolmen vuoden tarpeisiin siltä varalta, että jotain sattuu, eikä uusia pääse heti tekemään.
    Siistit puupinot tuovat Jouko Kinnuselle turvallisuudentunnetta. Polttopuuta pitää olla kolmen vuoden tarpeisiin siltä varalta, että jotain sattuu, eikä uusia pääse heti tekemään. Kuva: Timo Heikkala

    Itärajaa valvoo perukkalainen halkoholisti

    Vartiuksen rajavartioaseman päällikkö Jouko Kinnunen kutsuu itseään halkoholistiksi. Pinossa ei ole kuitenkaan yhtään ylimääräistä kalikkaa, hän vakuuttaa.
    Tilaajalle
    Metsä|Kulttuuri
    5.6.202420:00
    Suvi Jylhänlehto
    Kuhmo

    Liiteristä paljastuu sotilaallisen siistit pinot kuivaa polttopuuta.

    ”Se luo turvallisuutta”, Jouko Kinnunen vastaa kysyjille, jotka ihmettelevät, miksi puut pitää olla niin hyvässä järjestyksessä.

    Aivan kuten aamuisin pedataan sänky, myös halkopinon on oltava säntillinen, hän ajattelee.

    Turvallisuuden tuntua lisää se, että polttopuuta on valmiina noin kolmen vuoden tarpeeseen.

    ”Kun puolet on kulutettu, on syytä täydentää”, hän sanoo.

    Parhaimmillaan polttopuuta on ollut noin 200 pinomottia. Nyt sitä on noin sata mottia eli on täydentämisen aika.

    ”Jokainen kalikka on itse kaadettu, ajettu ja kirveellä halottu.”

    Kinnunen kutsuu itseään halkoholistiksi.

    Erään määritelmän mukaan halkoholisti on ”maaseudulla asuva vanha mies. Öljyltä ja pihkalta tuoksuva hamsteri, joka on halkonut vajat ja varastot täyteen klapeja, satoja motteja puuta. Ja lisää on pilkottava, joka vuosi.”

    Tämä teksti löytyy Kinnusen suositun X-tilin taustakuvasta. Hän painottaa, että kaikki on kuitenkin maltillista.

    ”Yhtään ylimääräistä puuta ei ole. Kaikki poltetaan saunan pesässä tai leivinuuneissa”, hän vakuuttaa.

    ”Jokainen kalikka on itse kaadettu, ajettu ja kirveellä halottu.”

    Kinnunen ei silti vastusta klapikoneita. Jos harvennuksessa tulee paljon ohutta rankaa, hän nakkaa ne Mottimasteriin.

    Kinnunen asuu perheineen appiukkonsa kotitilalla Kuhmon Pöyhölässä. Tilaan kuuluu 50 hehtaaria metsää, jossa Kinnunen viettää huomattavan osan vapaa-ajastaan.

    15 vuotta sitten paikallisin voimin omasta puusta tehty talo lämpiää puulla. Kinnusen mukaan kertaakaan ei ole tarvinnut kytkeä sähköpattereita päälle.

    Fiskarsin kirveitä löytyy seitsemän kappaletta.
    Fiskarsin kirveitä löytyy seitsemän kappaletta. Kuva: Timo Heikkala

    Kinnunen toimii Kainuun rajavartioston Vartiuksen rajavartioaseman päällikkönä.

    Marraskuussa hän antoi viikon ajan lähes taukoamatta medialle haastatteluja, kun turvapaikanhakijoita saapui virtana itärajan yli Kuhmossa.

    ”Turvapaikanhakijoita tuli 200 viikossa. Sen jälkeen on ollut rauhallista.”

    Kun raja pantiin kiinni ja kiire hellitti, Kinnunen paineli metsään jatkamaan kesken jäänyttä hankintahakkuutaan.

    Hänelle metsätyöt ovat tärkeä vastapaino palkkatyölle, jossa hän joutuu nykyisin istumaan paljon tietokoneella.

    Kinnunen on toiminut rajavartijana 29 vuotta, josta viimeiset 15 vuotta päällikkönä.

    Jouko Kinnunen

    Kainuun rajavartioston Vartiuksen rajavartioaseman päällikkö. Sotilasarvoltaan kapteeni.

    51-vuotias. Asunut koko ikänsä Kuhmossa.

    Perheeseen kuuluvat vaimo ja kuusi lasta. Kolme lastenlasta.

    Entinen kilpahiihtäjä. Voittanut SM-kultaa neljällä vuosikymmenellä.

    Vuoden kainuulainen 2023 Kainuun Sanomien lukijaäänestyksessä.

    Nauttii yksinkertaisesta elämästä, johon kuuluu luonnossa liikkuminen, halkojen hakkuu ja saunan lämmittäminen.

    Motto: ”Kaiken ei tarvitse olla helppoa.”

    Seuraava iso haaste on niin sanotun käännytyslain toimeenpano, jos laki hyväksytään eduskunnassa.

    Poikkeuslain tarkoituksena on torjua vieraan valtion Suomeen kohdistamaa vaikuttamista, joka tapahtuu maahantulijoita hyväksikäyttämällä.

    Poikkeuslaki antaa rajavartijoille mittavat oikeudet päättää maahantulosta.

    Kinnunen korostaa, että päällikkönä hän kantaa vastuun päätöksistä, ei yksittäinen rajavartija.

    Lisää aiheesta
    • Vartiuksen rajavartioaseman päällikkö Jouko Kinnunen asuu Pöyhölän tilalla Kuhmossa ja nauttii vapaa-aikanaan erityisesti metsätöistä.

      Ihmissuhteet | Kun suomalaiset rajavartijat tapaavat venäläisiä kollegojaan, mistä he puhuvat?

    Halonhakkuu on hyvää vastapainoa toimistotyölle.
    Halonhakkuu on hyvää vastapainoa toimistotyölle. Kuva: Timo Heikkala

    Kinnunen korostaa moneen kertaan olevansa perukan isäntä, perheenisä ja rajamies. Hän ei näe tarvetta erotella eri roolejaan, vaan kaikki kuuluu elämään.

    Itärajan tilanne on Kuhmossa päivittäinen puheenaihe. Häneltä kysytään rajan kuulumisia jokaisella ulkoiluretkellä ja kauppareissulla.

    Kinnunen on myös kysytty henkilö puhumaan erilaisissa tilaisuuksissa, eikä hän katso kalenterista, onko silloin työssä vai vapaalla.

    Perukka on Kinnusen mukaan kuhmolainen erityisyys: taajaman ulkopuolella oleva alue, jossa kyläilykulttuuri kukoistaa ja naapuria autetaan.

    ”Kun rajan autolla liikutaan ja nähdään, että isäntä on puuhommissa, ajetaan pihaan ja kysytään kuulumiset puolin ja toisin.”

    ”Ei tässä työssä lähetellä vain tiedotteita. Ihmiset pitää kohdata kasvokkain.”

    Kinnusen mukaan tällaista ihmisten kohtaamista on pitänyt nuorille upseereille varta vasten opettaa.

    ”Ei tässä työssä lähetellä vain tiedotteita. Ihmiset pitää kohdata kasvokkain.”

    Rajamieshenkeen kuuluu myös, että eräkämpällä vuollaan kiehiset valmiiksi seuraavalle, pedataan peti ja lakaistaan lattiat.

    Pöyhölän tila on Jouko Kinnusen appiukon kotitila. Sen pihapiirissä on 1800-luvulla rakennettu pirtti, joka on toiminut kievarina Sotkamontien kulkijoille. Pirtissä suku viettää muun muassa kaikki joulut.
    Pöyhölän tila on Jouko Kinnusen appiukon kotitila. Sen pihapiirissä on 1800-luvulla rakennettu pirtti, joka on toiminut kievarina Sotkamontien kulkijoille. Pirtissä suku viettää muun muassa kaikki joulut. Kuva: Timo Heikkala

    Kinnunen päätyi aikoinaan rajavartijan ammattiin, koska hän hiihti kilpaa.

    Tänäkin päivänä rajavartijat kulkevat maastossa talvella hiihtäen ja kesällä jalkaisin.

    Toki talvella käytetään myös moottorikelkkoja, sillä lumesta jäljet on helppo nähdä, mutta kesällä koira kirsuineen on ykkönen.

    ”Koirapartiot on meidän nyrkki”, Kinnunen sanoo.

    Päällikkötehtävistä huolimatta hän pääsee aika ajoin myös maastoon. Erämaan luonto ja jokainen vuodenaika jaksaa sykähdyttää häntä aina vain enemmän.

    Kun hän saapuu rajapyykille, hän pysähtyy ja ottaa kuvan.

    Tunnelmapaloja työstään ja elämästään Kuhmon perukassa hän jakaa ahkerasti somessa.

    Viranomaisviestinnässä hän on vaalinut avoimuutta ja jämäkkyyttä. Kun rajalla alkoi tapahtua, hän palveli mediaa väsymättä.

    ”Toimittajat ihmettelivät, kun soitin aina takaisin.”

    Savo-Kainuun journalistiyhdistys kiitti hyvästä yhteistyöstä palkitsemalla Kinnusen vuoden 2023 tiedottajana.

    Jouko Kinnunen kannattaa perinteisiä arvoja. Hänelle oli tärkeää pyytää tulevalta appiukoltaan tämän tyttären kättä ja polvistua kosintaan.
    Jouko Kinnunen kannattaa perinteisiä arvoja. Hänelle oli tärkeää pyytää tulevalta appiukoltaan tämän tyttären kättä ja polvistua kosintaan.  Kuva: Timo Heikkala

    Rajavartijan työrupeamat voivat olla pitkiä. Työvuoron pituus on vähintään 12 tuntia, ja rajaa valvotaan yötä päivää vuoden jokaisena päivänä.

    Kolmen viikon työjaksoon sisältyy noin kymmenen työpäivää, joten intensiiviseen työhön kuuluu myös pitkiä vapaita.

    Vaimolleen Päiville Jouko antaa tunnustusta kotirintaman ylläpidosta.

    ”Hänellä on ollut aivan ratkaiseva rooli.”

    Pariskunnalla on kuusi lasta, iältään 11–27-vuotiaat. Lapsenlapsiakin 51-vuotiaalla ukilla on jo kolme.

    Joka lauantai Kinnunen saunoo oman isänsä kanssa. Puusaunassa tietenkin.

    Lisää aiheesta
    • Vartiuksen rajavartioaseman päällikkö Jouko Kinnunen asuu Pöyhölän tilalla Kuhmossa ja nauttii vapaa-aikanaan erityisesti metsätöistä.

      Ihmissuhteet | Kun suomalaiset rajavartijat tapaavat venäläisiä kollegojaan, mistä he puhuvat?

    • Valokuvaaja Lassi Rautiaisen yrityksen piilokojut sijaitsevat Kuhmossa rajavyöhykkeellä. Rajavartiolaitos ei tule puoltamaan yrityksen vuokrasopimuksen jatkamista alueella.

      Yhteiskunta | Lassi Rautiaisen isä oli sotaveteraani ja nukkui kivääri sängyn alla – itärajalla asuvat pelkäävät, mitä tapahtuu, kun lumet ja pakkanen ovat poissa

      Tilaajalle
    • Suomeen pyrkivät ihmiset ovat lauantaina tulleet Vartiuksen rajanylityspaikalle polkupyöriä ja potkulautoja taluttaen. LEHTIKUVA / Hannu Huttu.

      Politiikka | Rajaliikennettä rajoitettu Vartiuksen raja-asemalla – "Venäjän viranomaiset työntävät ihmisiä raja-aukolle ja sulkevat rajaportit heidän takanaan"

    • Politiikka | Mikä jysähti, lensikö yli oma vai venäläinen kone? Itärajan asukkaat höristelevät korviaan nykyään enemmän kuin ennen

    • Miska Puumala haki erätarkastajan varusteita ja moottorikelkan Oulun Metsähallituksen toimipisteeltä. Hän aloitti virassaan 1. huhtikuuta.

      Erä | Tuore erätarkastaja uskoo, ettei suurpetojen laitonta metsästystä hyväksytä pikkupaikkakunnilla, vaikka ilmoituskynnys voi olla korkea

      Tilaajalle
    • Mökkipihan koivikon harvennus klapikasaksi sujui Harri Ristolaiselta hymyssä suin toukokuisen lomaviikon aikana.

      Metsänhoito | Kannattaako hankintakaupan sijasta pilkkoa ja myydä koivikon harvennuspuut polttopuuksi? Aarre teki arvion kauppatapojen hintaerosta

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    Jouko Kinnunen
    rajavartiosto
    Kuhmo
    polttopuut
    elämä perukassa
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Krista taittaa Koneklassikot-kirjan toisen osan yhdessä Koneviestin AD:n Elina Varpuluoman kanssa.

    Koneviesti | Krista Kahilainen jatkaa Koneviestin kesätaittajana

  • Ensimmäinen työkeikka vei kesätoimittajan pienkuormaintesteihin Haapajärvelle ja Nivalaan.

    Koneviesti | Koneviestin toimitukseen kesävahvistusta