• Kannattaako hankintakaupan sijasta pilkkoa ja myydä koivikon harvennuspuut polttopuuksi? Aarre teki arvion kauppatapojen hintaerosta

    Harri Ristolainen päätti kokeilla, millaisen tuoton saisi harvennushakkuustaan myymällä harvennuspuut hankintakaupan sijaan polttopuuksi. Aarteen toimittaja Teppo Kuittinen pestautui polttopuutalkoisiin apumieheksi.
    Tilaajalle
    Mökkipihan koivikon harvennus klapikasaksi sujui Harri Ristolaiselta hymyssä suin toukokuisen lomaviikon aikana.
    Mökkipihan koivikon harvennus klapikasaksi sujui Harri Ristolaiselta hymyssä suin toukokuisen lomaviikon aikana. Kuva: Saara Lavi
    Metsä|Metsänhoito
    16.4.202407:30
    Teppo Kuittinen

    Lappeenrantalainen Harri Ristolainen osti puolisonsa kanssa vanhemmiltaan kesä­mökin Savonlinnan Oravista muutama vuosi sitten. Samalla hänestä tuli metsänomistaja. Mökin tontti on iso, ja lisäksi kauppaan kuului pieni kuvio metsämaata.

    Hiukan tämän jälkeen Ristolainen osti naapurista rakentamattoman, metsittyneen tontin, jotta mökin lähimetsä säilyisi jatkossakin rakentamattomana.

    Omalla mökkipalstalla kyse oli hyvin tiheästä koivikosta, joka ehdottomasti kaipasi harvennusta. Koivut olivat valon puutteessa luovuttaneet ison osan oksistaan, ja lehdistöä oli vain tupsumaisesti koivujen latvoilla. Joukossa oli myös muutamia isoja ja oksaisia pihakoivuja sekä joukko haapoja ja kuusia.

    Hakkuutuloa lähimetsästä

    Aikaisemmin Ristolainen omisti maatilan, jossa oli enemmän metsää. Tuolloin hän teki metsätöitä ja kuskasi rangat omalla traktorillaan talonsa pihaan polttopuiksi.

    Alkuvuodesta 2023 Ristolainen päätti tehdä harvennushakkuun kesämökin koivikkoon. Puuta siellä oli kuitenkin niin paljon, että sitä olisi tullut kesämökin polttopuuksi rajusti yli tarpeen.

    Niinpä mies pyysi Stora Ensolta tarjouksen koivuista, jotka hän harventaisi hankintahakkuuna. Pystykaupasta hän ei edes pyytänyt tarjousta.

    ”Ei noin pienen koivikon harvennuksen vuoksi metsäyhtiö tuo motoa paikalle. Jos olisin pyytänyt tarjouksen päätehakkuusta, sitten varmaan olisi saatu pystykauppa aikaiseksi”, Ristolainen arvelee.

    Avohakkuu ei kuitenkaan ollut vaihtoehto. Kyse ei ole tavallisesta talousmetsästä vaan Ristolaiselle, hänen perheelleen, vanhemmilleen ja sukulaisilleen rakkaasta lähimetsästä.

    ”Luonnonarvot edellä mennään ehdottomasti. Samaan aikaan metsästä olisi mukava saada vähän tuottoakin, kun rahaa on kuitenkin mennyt sukupolvenvaihdokseen ja naapuritontin hankintaan.”

    Kesämökin lähimetsän harvennus tapahtui luonto­arvojen ehdoilla. Metsä tarjoaa Harri Ristolaiselle sekä virkistystä että tuloja.
    Kesämökin lähimetsän harvennus tapahtui luonto­arvojen ehdoilla. Metsä tarjoaa Harri Ristolaiselle sekä virkistystä että tuloja. Kuva: Saara Lavi

    Entäs jos polttopuuksi?

    Stora Enson tarjouksessa arvioitiin, että koivukuitua tulisi harvennuksessa 60 kuutiota, vanerikoivua 15 kuutiota, kuusikuitua neljä kuutiota ja haapakuitua kolme mottia.

    Hankintana tehdystä koivukuidusta Stora Enso tarjosi viime vuoden maaliskuussa 45 euroa kuutiolta. Vanerikoivusta olisi saanut hankintapuuna 60 euroa, kuusikuidusta 42 euroa ja haapakuidusta 30 euroa kuutiolta. Yhteensä tarjouksen arvio oli vajaat 3 900 euroa 82 kuutiolta puuta.

    Kuidun määrä olisi mitattu hankintakaupassa tukkirekan kuormavaa´alla ja koivutukin määrä tukkimittauksella.

    ”Eihän hankintakaupalla rikastumaan olisi päässyt, mutta olisi siinä saanut sentään jotain. Siitä syntyi kuitenkin jatkoajatus, että entä jos tekisinkin koivut polttopuiksi ja myisin ne itse”, Ristolainen muistelee.

    Hän on sukulaiseni, joten lupauduin hänelle apumieheksi harvennushakkuuseen ja polttopuutalkoisiin, jotta homma saataisiin hoidettua pääosin yhden lomaviikon aikana.

    Hikinen urakka väärään aikaan

    Yksi kiinnostava kysymys oli se, kuinka paljon työtunteja kertyy kahdelta metsänomistajalta, jotka hallitsevat metsätyön perustaidot mutta joiden työteho metsässä ei ole samaa luokkaa kuin ammattimetsurilla.

    Aikataulupaineiden vuoksi ajankohta hakkuille ei ollut paras mahdollinen.

    Hommiin ehdittiin vasta toukokuun loppupuolella, jolloin sää oli joinakin päivinä lähes helteinen. Lämmin sää vaati hakkuumiehiltä runsasta vedenjuontia, mutta ajankohta oli muutenkin hankala.

    Koivut olivat juuri siitepölyvaiheessa. Jokaisen koivun kaataminen aiheutti valtavan vihreän pilven ja tuotti aivasteluita. Lisäksi koivut olivat ehtineet imeä runkonsa täyteen vettä, joten rungot olivat todella painavia käsitellä.

    Paras hakkuuajankohta olisi ollut alkuvuodesta koivujen vielä talvehtiessa. Jos koivut joudutaan kaatamaan kasvukaudella, puut olisi hyvä jättää kaatamisen jälkeen karsimatta ja karsia niistä oksat vasta myöhemmin. Rasiin kaadetuista puista lehdet haihduttaisivat rungon kuivaksi kaatamisen jälkeen.

    Raskaat koivunrungot eivät kuitenkaan merkittävästi lisänneet työtuntiemme määrää. Enemmän ylimääräistä aikaa meni muutaman pihakoivun kaadossa. Siinä piti olla erityisen huolellinen, jotta mökki ja piharakennukset säilyivät ehjinä.

    Toukokuussa koivun­rungot olivat painavia, mutta oikeilla työtavoilla ja -otteilla työ sujui tehokkaasti sekä turvallisesti.
    Toukokuussa koivun­rungot olivat painavia, mutta oikeilla työtavoilla ja -otteilla työ sujui tehokkaasti sekä turvallisesti. Kuva: Saara Lavi

    Polttopuuhakkuun niksejä

    Kaksi miestä teki kahden päivän aikana yhteensä 22 työtuntia puiden kaatoa, karsimista ja katkontaa. Moottorisahojen bensoihin sekä teräketjuöljyihin meni 40 euroa.

    Polttopuun harvennushakkuissa on hyvä ottaa huomioon sekä maataloustraktorin että pilkekoneen vaatimukset. Metsään tulisi miettiä ja tarvittaessa merkitä reitti traktorille ja sitten valita kaadettavat puut niin, että traktorireitille saataisiin kätevästi rankapinoja yksittäisten rankojen sijaan.

    Kun traktorin ei tarvitse siirtyä ja pysähtyä uudelleen vähän väliä vaan ainoastaan pinojen kohdalle, säästetään traktorituntien määrässä. Lisäksi tulee selvittää sopiva katkontamitta eli se, minkä mittaiset rangat sopivat parhaiten traktorin peräkärryyn.

    Traktoriyrittäjältä kannattaa kysyä myös maaston kantavuustiedot. Jos maaperä ei ole riittävän kantavaa, uraa voi suojata hakkuutähteillä eli oksilla ja latvoilla.

    Rungoista on hyvä karsia huolellisesti kaikki oksat pois. Kaatoraudalla käännellään rankoja niin, että jokainen oksa saadaan karsittua. Pienikin oksa tai oksantynkä hankaloittaa korjuutyötä, kun rangat eivät asetu nätisti nippuun traktorin hydrauliikkakouraan.

    Isoja runkoja ei kannata raahata nippuun miesvoimin. Kaatosuuntia suunnittelemalla voi tosin saada aikaiseksi nippuja isoistakin rungoista. Nippujen alle pannaan muutama ranka poikittain, jotta traktorin koura saa hyvän otteen nipusta.

    Kannot tulee jättää riittävän mataliksi, sillä traktori voi jäädä pohjasta kiinni, jos kannot ovat liian korkeita. Pienen puun terävä kanto voi puhkaista traktorin renkaan.

    Rankojen pilkkominen klapeiksi tapahtui sujuvasti kahden miehen tiiminä. Toinen vyörytti rankoja koneen luo, toinen käytti konetta.
    Rankojen pilkkominen klapeiksi tapahtui sujuvasti kahden miehen tiiminä. Toinen vyörytti rankoja koneen luo, toinen käytti konetta. Kuva: Saara Lavi

    Pilkekone vuokrattiin

    Harri Ristolaisen harvennustyömaalla paikallisen maanviljelijän veloitus maatalous­traktorilla tehdystä puunajosta oli 250 euroa. Kuski, eläkkeellä oleva metsuri, oli poikkeuksellisen taitava hydrauliikkakouran käyttäjä. Harri ja minä saatoimme vain ihailla vanhan metsämiehen osaamista.

    Kaadettujen puiden oksien huolellinen karsinta paitsi pienentää traktorityön kustannuksia myös tehostaa katkontaa pölkyiksi ja pilkkomista polttopuuksi. Huonosti karsittaessa jää oksantynkiä, jotka tökkivät pilke­koneessa.

    Ristolainen vuokrasi klapiurakkaan tehokkaan pilkekoneen. Pilkemaster Evo 36 HC katkaisee ja halkoo sekä kuljettaa pilkkeet kasan päälle. Liukuhihnalla toimivaa poistokuljetinta voi kääntää ja säätää niin, että pilkekasaa voi tehdä laajemmaksi konetta siirtämättä.

    Pilkekoneen vuokraus kahdeksi vuorokaudeksi maksoi 200 euroa. Pilkekonetta ei useinkaan ole tarjolla vuokralle lähellä omaa metsää. Tässä tapauksessa pilkekone oli mobiilialustalla, eli sitä pystyi vetämään henkilöauton peräkärrynä.

    Pilkekoneen hakemisesta ja palautuksesta kertyi seitsemän työtuntia, ja lisäksi auton bensaa kului 50 euron edestä. Pilkekoneen bensat ja teräketjuöljyt maksoivat 60 euroa.

    Harrin vuokraama teho­kas pilkekone sahasi ja pilkkoi mukisematta suurimman osan koivu­rungoista.
    Harrin vuokraama teho­kas pilkekone sahasi ja pilkkoi mukisematta suurimman osan koivu­rungoista. Kuva: Saara Lavi

    Pitkiä kevätpäiviä

    Pilkekoneessa oli hydrauliikkanosturi, jolla yksi henkilö saa nostettua painavankin rungon maasta katkontalinjalle. Käytännössä pilkekoneen käyttö on tehokkaampaa ja kätevämpää kahden hengen tiimissä.

    Parempikuntoinen Ristolainen vyörytti rankoja kasalta koneen luo, ja minä toimin koneenkäyttäjänä. Kun pilkekonetta oli käyttänyt muutaman tunnin ajan, sen käyttö oli sujuvaa ja tehokasta.

    Eniten työaikaa tuhlaantui paksujen pihakoivujen muutamiin märkiin tyvipölkkyihin, joita tehokaskaan pilkekone ei tahtonut jaksaa halkoa. Muutama tyvipölkky jätettiin suosiolla halkomatta.

    Pilkkomisessa tehtiin pitkää päivää, ja tehokasta työaikaa kertyi yhteensä 35 tuntia. Toukokuun lopussa päivänvaloa riitti aikaisesta aamusta myöhään iltaan, joten välissä saattoi pitää kunnon taukoja ja jatkaa sitten pilkkomista.

    Edessä oli vielä pilkkeiden pinoaminen kuivatusta varten. Tämä jäi myöhemmälle kesälle, ja sitä Ristolainen teki yksin ja perheensä ja sukulaistensa kanssa sopivan leppoisaan tahtiin. Työtunteja kertyi pinoamisessa yhteensä arviolta 14 tuntia.

    Keväisen klapi­urakkamme loppu­tulosta oli ilo katsella.  Polttokuivia puut ovat ensi syksynä.
    Keväisen klapi­urakkamme loppu­tulosta oli ilo katsella. Polttokuivia puut ovat ensi syksynä. Kuva: Saara Lavi

    Myyminen vielä odottaa

    Polttopuiden kuivatusta varten tarvitaan esimerkiksi kuormalavoja alustaksi, jotta ilma kiertää pinon alla, sekä muovia tai peltiä sateensuojaksi. Ristolainen oli aikaisemmin kerännyt varastoon vanhoja kuormalavoja ja käytettyä kattopeltiä, joten hänelle pinoamistarvikkeet eivät aiheuttaneet ylimääräisiä kustannuksia.

    Pinoamisen jälkeen hän pystyi arvioimaan metsästä harvennetun puun määrää. Polttopuuta kertyi hakkuussa arviolta 32 pinokuutiota.

    Hankintakaupan ja polttopuukaupan välistä kannattavuuseroa on hankalampi hahmottaa. Alla oleva laskelma on vain yksi arvio kannattavuudesta, sillä Ristolainen ei ole vielä päättänyt, mitä hän lopulta tekee polttopuilleen.

    Niiden myynnistä aiheutuvia työtunteja ei vielä voi laskea, sillä toukokuussa 2023 tehdyt pilkkeet ovat myyntikuivia vasta syksyllä 2024 alkavalle lämmityskaudelle.

    ”Voi olla, että myyn ne muutamalle tutulle maatilalle isoissa erissä vähän halvemmalla kuutiohinnalla, jolloin myyminen on minulle helpompaa kuin pinomotti kerrallaan”, Harri Ristolainen pohtii.

    Osan polttopuista hän aikoo joka tapauksessa käyttää itse.

    Hankintakauppa vai polttopuukauppa?

    Stora Enson arvio Harri Ristolaisen hankintahakkuussa kertyvästä puumäärästä oli 82 kiinto­kuutiota eli 123 pinokuutiota. Yhtiö tarjosi koivukuidusta ja muista puista yhteensä noin 4 000 euroa.

    Polttopuu-urakassa saatiin aikaiseksi 32 pinokuutiota. Savonlinnan alueella koivusta saa polttopuuna noin 120 euroa pinokuutiolta. Jos polttopuuta olisi kertynyt 123 pinokuutiota, se olisi arvoltaan noin 15 000 euroa.

    Molemmissa kauppatavoissa traktorikustannukset olisivat arviolta noin tuhat euroa. Lisäksi polttopuita tehtäessä vuokratun pilkekoneen kustannukset olisivat noin tuhat euroa.

    Näin ollen polttopuukaupalla tienaisi laskennallisesti noin 10 000 euroa enemmän kuin myymällä saman puumäärän metsäyhtiölle.

    Molemmissa kauppatavoissa puiden kaatoon, karsintaan ja katkontaan tarvitaan sama työmäärä. 32 pinokuution kaato, karsinta ja katkonta vaati 22 työtuntia, joten 123 pinokuutiota vaatisi 85 tuntia työtä.

    Polttopuiden osalta 32 pinokuution pilkkominen ja pinoaminen sekä pilkekoneen kuljetukset vaativat lisäksi yhteensä 56 työtuntia, joten 123 pinokuutiota vaatisi 215 ylimääräistä työtuntia.

    Jos hintaero polttopuukaupan eduksi olisi 10 000 euroa, 215 lisätyötunnille saisi 47 euron laskennallisen tuntipalkan. Lisäksi pitää kuitenkin laskea polttopuiden myymisestä ja mahdollisesta kuljetuksesta aiheutuvat työtunnit ja kustannukset.

    Laskelmassa ei ole otettu huomioon talkootyötä, verotuksen vaikutusta eikä arvonlisäveroja.

    Artikkeli on julkaistu Aarteessa 3/2024.

    Lisää aiheesta
    • Ylivuotinen polttopuu on saanut kuivua kahden kesän yli. Jos ulkokuivatus sujuu hyvissä olosuhteissa, puu voi olla käyttökuivaa jo seuraavana talvena.

      Energia | Klanikka, klapu, klapi ja halko ‒ tunnetko näiden erot?

    • Laatuklapit syntyvät tuoreesta puusta – Näillä työkaluilla polttopuusavotta onnistuu

    • Peitteen päällysmateriaali on pvc:llä päällystetty polyesterimuovi. Se suojaa puupinon yläpintaa ja päätyjä. Peitteen sivuihin on kuumasaumattu verkkomainen lieve, joka on myös materiaaliltaan pvc:llä päällystettyä polyesterimuovia.

      Sähkö ja lämmitys | Kun polttopuu homehtuu, syy voi olla suojauksessa ‒ Karin keksintö on saanut myönteisen vastaanoton

    • Veikko Salo on latonut klapeista talon ja tuulimyllyn – ”Tuulimyllyyn kului 15–20 pinomottia puuta”

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Stihl MSA 600 on suunniteltu ammattimaiseen järeiden runkojen katkontaan. Pisin terävarustuskin on peräti 36”.

    Koneviesti | Stihliltä kaksi uutuutta: Voimakas kaksiakkuinen akkusaha ja entistä tehokkaampi yläkahvainen puunhoitosaha

  • Pienmetsäkoneiksi luokiteltavilla koneilla harvennushakkuita voidaan suorittaa jopa ajourattomalla menetelmällä.

    Koneviesti | Pienmetsäkoneilla urakoiville oma verkkosivusto – yrittäjät voivat ilmoittaa toiminnastaan sivustolle keskitetysti

  • Stihlin uusi MSA 260 C-O -akkuketjusaha on suunnattu ammattimaiseen metsätyökäyttöön.

    Koneviesti | Uudessa Stihl MSA 260 C-O -akkuketjusahassa on vaihdettava ketjupyörä – myös kahvalämmitteinen versio saatavilla