• Ensimmäiset isot valkoposkihanhiparvet rynnistävät Suomeen ensi viikolla

    Lähipäivinä ja ensi viikolla valkoposkihanhien muutto kiihtyy ja Suomeen saapunee kymmeniä tuhansia valkoposkihanhia.
    Lähipäivinä saapuva määrä on edelleen pieni osa yli miljoonan hanhen pääjoukosta.
    Lähipäivinä saapuva määrä on edelleen pieni osa yli miljoonan hanhen pääjoukosta. Kuva: Jarkko Sirkiä
    Metsä|Erä
    27.4.202317:30
    Eija Vallinheimo

    Nämä nyt saapuvat linnut myös jäävät Suomeen joksikin aikaa, sillä arktisilla alueilla on vielä täysi talvi. Lähipäivinä saapuva määrä on edelleen pieni osa yli miljoonaisesta valkoposkihanhikannasta.

    Tähän mennessä Suomeen on saapunut joitakin tuhansia valkoposkihanhia. Valkoposkihanhien kevätmuutto on edennyt suurin piirtein normaalilla aikataululla. Suomen omaa pesimäkantaa alkoi saapua maaliskuun lopulla Helsingin ja Turun seudulle. 8. huhtikuuta havaittiin ensimmäistä kertaa yli sadan linnun parvi. Tiira-lintutietopalvelun mukaan alkukevään valkoposkihanhimäärät jäivät selvästi jälkeen viime kevään vastaavista.

    Barentsinmeren alueen arktista kantaa on muuttanut Suomeen 20.4. alkaen. Paikkakohtaiset muuttajamäärät ovat olleet satoja, eniten 25.4. Espoossa 2 630 muuttavaa ja samana päivänä Pukkilassa 4 000 paikallista valkoposkihanhea.

    Koillisempana Etelä-Karjalassa on havaittu satoja valkoposkihanhia, suurin määrä 1 500 Lappeenrannassa 24.4. Pohjois-Karjalassa on havaittu enimmillään vasta kymmeniä lintuja. Pohjois-Karjalassa lumien sulaessa vauhdilla pelloilta myös hanhimäärät nousevat nopeasti. Tähän asti valtaosa pelloilla ruokailevista hanhista on ollut metsä- ja tundrahanhia.

    "Valkoposkihanhien päämuuton alkamiselle talvialueelta kohti Itämerta on vappuun asti hyviä sääedellytyksiä, kun Skandinaviassa sijaitsevan matalapaineen eteläpuolella vallitsee läntinen myötätuulivirtaus, joka Etelä-Itämerellä kääntyy koilliseen kohti Baltiaa ja Suomea”, kirjoittaa Ilmatieteen laitoksen tutkija Jarmo Koistinen muuttoennusteessaan.

    "Pikkuhiljaa voimistuvaa muuttoa voi odottaa täälläkin, erityisesti eteläisimmässä Suomessa." Jarmo Koistinen

    "Myös näkyvyys on keskimäärin hyvä. Toisaalta virtaus on kolea. Kuitenkin siirtyminen Itämeren alueelle kiihtyy, ja pikkuhiljaa voimistuvaa muuttoa voi odottaa täälläkin, erityisesti eteläisimmässä Suomessa. Tulevien öiden pakkaset hillitsevät Etelä-Suomessa jo olevien lintujen etenemistä kauemmas koilliseen."

    Edellisvuotiseen tapaan BirdLife Suomi ja Pohjois-Karjalan ely-keskus seuraavat valkoposkihanhen muuton etenemistä talvehtimisalueilta Suomeen ja siitä eteenpäin pesimäalueille. Suurena apuna seurannassa ovat Tiira-lintutietopalvelun ja Ilmatieteen laitoksen muuttosääennusteiden lisäksi Turun yliopiston ja Luonnonvarakeskuksen sekä hollantilaistutkimuksen GPS-lähetinhanhien paikannuspalvelut.

    Lisää aiheesta
    • Valkoposkihanhia Helsingin Tervasaaren rannassa.

      Luonto | Valkoposkihanhi kakkaa viiden minuutin välein – ulosteet ärsyttävät nurmikoilla, mutta voivat levittää myös lintuinfuenssaa

    • Erä | Hanhikantaa täytyy rajoittaa

      Tilaajalle
    • Ensimmäiset valkoposkihanhet ovat jo saapuneet Karjalaan. Kuva on Parikkalan Rautalahdesta 27.4. Valkoposkihanhien lisäksi pellolla on harmaahanhia.

      Maatalous | Valkoposkihanhien äänikarkotuksen kieltäminen vesittää lintupeltojen tehoa, epäilee siemenviljelijä

      Tilaajalle
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Messuportit aukeavat perjantaina 7.6. kello 10.00. Edellisellä kerralla vuonna 2022 messuvieraita oli noin 26 000.

    Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2024 järjestetään 25. kerran Riihimäellä – mukana kaksi uutuutta

  • Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2022 avattiin neljän vuoden tauon jälkeen

  • &quot;Primus Turistskij&quot;-retkikeitin on pakattu mitoiltaan 13 x 13 x 8-senttiseen peltiaskiin, joka muuttuu parissa sekunnissa keitinalustaksi. Keitin koostuu 1,2 desin vetoisesta bensasäiliöstä ja säädettävästä suojalevystä, säätöventtiilistä, polttimesta ja sen alla olevasta esilämmitysaltaasta sekä irrallisesta keittolevystä.

    Koneviesti | Onko edullinen Smert Turistov -retkikeitin lempinimensä mukaisesti ”Turistien surma”? – laite on neuvostoliittolaisen suihkumoottoritehtaan valmistama

    Tilaajalle