• Lukijalta: Afrikkalaisen sikaruton lasku ei kuulu veronmaksajille

    Kun taudin leviämistä Suomeen osattiin odottaa, sen torjunnan kustannukset ja muut seuraukset eivät voi olla yhteiskunnan taakkana, kirjoittaa Salla Tuomivaara. ”Lihantuotannon tautiriskin hallinta aiheuttaa yhteiskunnalle kustannuksia ja ihmisten arkielämään rajoituksia.”
    Kyltti ASF-rajoitusalueesta. Kuvituskuva.
    Kyltti ASF-rajoitusalueesta. Kuvituskuva. Kuva: Eija Vallinheimo
    Mielipide|Politiikka
    12.8.202612:30
    Lukijalta
    Salla Tuomivaara

    Suomessa on todettu afrikkalaista sikaruttoa. Itärajan tuntumasta löytyi virusta kantavia kuolleita villisikoja. Juuri tätä tapahtumaa on vuosikymmenten ajan odotettu.

    Lisää aiheesta
    • Ruotsiin levinnyt afrikkalainen sikarutto on Suomelle viimeinen varoitus, sanoo Itikka osuuskunnan ja Lihakunnan toimitusjohtaja Risto Lahti

      Eläintaudit | Afrikkalaisen sikaruton hinta Suomelle olisi valtava: "50 miljoonaa olisi vasta alkusoittoa"

    Venäjällä tautia esiintyy eikä rajoitustoimia ilmeisesti juuri ole. Virossa tapettiin viime vuonna noin 70 000 sikaa sikaruton takia. Aiemmin tänä vuonna uutisoitiin, että Atria rakentaa yli 7 000 eläimen lihasikalaa Viroon. Riskeistä huolimatta investointeja on jatkettu.

    Sikaruttolöydös pysäytti sianlihan vientimme Aasiaan hetkessä. Ala on vaatinut tilanteen korjaamiseksi pääministeritason neuvotteluja ja taloudellista tukea sika-alalle.

    Kaikki osapuolet kuitenkin myöntävät tilanteen olevan täysin odotettu. Nyt kun ennakoitu riski on toteutunut, on kysyttävä, kuuluvatko vientimarkkinoiden riskit veronmaksajien kannettavaksi.

    Lihantuotannon tautiriskin hallinta aiheuttaa yhteiskunnalle kustannuksia ja ihmisten arkielämään rajoituksia.

    Liha-alan edustajat ovat korostaneet, ettei tilanne aiheuta terveysriskiä suomalaiselle kuluttajalle eikä todennäköisesti edes näkyviä hinnankorotuspaineita.

    Ruokavirasto on perustanut Kaakkois-Suomeen rajoitusvyöhykkeen, jolla on kielletty muun muassa metsästys. Metsätaloudellisia toimenpiteitä, marjastusta ja sienestystä on rajoitettu. Lihantuotannon tautiriskin hallinta aiheuttaa siis yhteiskunnalle kustannuksia ja ihmisten arkielämään rajoituksia.

    Sikaruton pitäisi käynnistää keskustelu siitä, millaista ruoantuotantomallia Suomessa halutaan ylläpitää ja millä hinnalla. Onko Suomen tehtävä todella tuottaa edullista sianlihaa itäisen Aasian kasvavaa lihankulutusta palvelemaan ja millä hinnalla?

    Salla Tuomivaara

    Helsinki

    Lisää aiheesta
    • ASF-tartunnan varalta harjoiteltiin viime vuonna Lappeenrannassa.

      Eläintaudit | Afrikkalainen sikarutto uhkaa ajaa tuottajat kuilun partaalle – valtion on tultava apuun

    • Suomi on ennalta varautunut ASF:n tuloon, nyt keinot pitää ottaa käyttöön, kirjoittaja toteaa.

      Eläintaudit | Lukijalta: Afrikkalainen sikarutto vaatii välittömiä toimia

    • MTK muistuttaa, ettei afrikkalainen sikarutto tartu ihmiseen ja että kotimainen sianliha on turvallista käyttää. Kuvituskuva.

      Eläintaudit | MTK: Valtion korvattava tuottajille kaikki taudin torjunnasta aiheutuvat kustannukset

    • Suomessa on arviolta 2 500 villisikaa.

      Eläintaudit | Lihaosuuskuntien johtaja vaatii tiukkoja sikaruttotoimia: Rangaistuksia laittomien lihavalmisteiden tuojille ja villisikojen määrä puolitettava

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    afrikkalainen sikarutto
    sianliha
    lihantuotanto
    villisika
    Ruokavirasto
    afrikkalainen sikarutto
  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 3

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

    • 7

      Yhteiskunta | Asiantuntijalta: Noitavainoilla ja natsi-Saksan juutalaisvainoilla merkittäviä eroja

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Traktori on usein peruskoneena lumiurakoinnissa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Viranomaisten käyttämä valta osoittautuu usein kohtuuttomaksi koneyrittäjälle – kunnioittaako viranomainen kansalaisia ja koneurakoitsijoita?

  • Nykyisestä karjanlantapoikkeuksesta luovutaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee

  • Hankinta- ja muuntotuet kohdennetaan jatkossa etenkin raskaaseen liikenteeseen sekä pakettiautoihin.

    Koneviesti | Muutoksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintatuen hakuaikoihin – painotus raskaassa liikenteessä ja pakettiautoissa