• Lukijalta: EU:n metsäkatoasetus on jo nyt parantanut jäljitettävyyttä – ja siksi se pitää panna toimeen

    Niin suomalaiset kuin kansainväliset yritykset ovat jo rakentaneet jäljitettävyysjärjestelmiään, kirjoittaa WWF Suomen kansainvälinen metsäasiantuntija Maija Kaukonen. ”EU:n pidempiaikainen kilpailuetu syntyy ennustettavasta, kunnianhimoisesta ja johdonmukaisesta sääntelystä.”
    Brasilialainen nauta laitumella. Kuvituskuva.
    Brasilialainen nauta laitumella. Kuvituskuva. Kuva: Tuulikki Viilo
    Mielipide|Politiikka
    7.12.202514:30
    Lukijalta
    Maija Kaukonen

    Maaseudun tulevaisuuden EU-kirjeenvaihtaja Tapio Nurminen kutsui analyysissaan (MT 28.11.) EU:n metsäkatoasetusta ”kelvottomaksi laiksi”. Nurminen ei ole kritiikissään yksin, sillä asetusta halutaan heikentää ennen kuin sitä on ehditty panna toimeen. Tämä olisi kuitenkin virhe.

    Lisää aiheesta
    • Metsäkatoasetuksen aiheuttamaa raportointitaakkaa on vaikea perustella EU-maissa, joissa metsäkatoriski on olematon.

      Metsäpolitiikka | EU:n ympäristö- ja ilmastojäärien on vaikea myöntää, että metsäkadon torjuminen tärvättiin kehnolla lailla

      Tilaajalle

    WWF puolustaa asetusta, koska se on jo nyt parantanut raaka-aineiden jäljitettävyyttä ja metsäkatovapaita arvoketjuja.

    Yksi todiste tästä on järjestöjen vuosittain toteuttama kaakaosektorin vastuullisuutta mittaava suklaapisteytys. Vuonna 2023 yli 80 prosenttia yrityksistä ei osannut kertoa käyttämänsä kaakaon alkuperää tai onko tuotannossa aiheutunut metsäkatoa. Vuonna 2025 näitä yrityksiä oli enää 40 prosenttia. Merkittävin syy kehitykseen oli metsäkatoasetukseen valmistautuminen.

    Esimerkiksi Brasiliassa on otettu merkittäviä askelia maankäyttö- ja tilatietojen parantamiseksi, Vietnamissa eri toimijat rakentavat paikkatietoon perustuvaa tietokantaa ja Indonesiassa on kiihdytetty tilarekisteröintien digitalisointia sekä tuettu pienviljelijöitä vaatimusten täyttämisessä.

    Uusi lykkäys ja jatkuva poukkoilu ovat märän rätin läimäyksiä niiden kasvoille, jotka ovat toimineet ajoissa.

    Suomessa vastuuviranomainen Ruokavirasto on jo pitkään jakanut tietoa, kouluttanut ja tukenut eri toimijoita asetukseen valmistautumisessa. Niin suomalaiset kuin kansainväliset yritykset ovat rakentaneet jäljitettävyysjärjestelmiään. Valmisteluun on käytetty huomattavasti aikaa, rahaa ja osaamista.

    Tämä kaikki osoittaa, että metsäkatoasetus toimii jo nyt vahvana markkinasignaalina metsäkatovapaan tuotannon todentamisessa. Ilman asetusta järjestelmät etenisivät hitaammin, jos lainkaan.

    Uusi lykkäys ja jatkuva poukkoilu ovat märän rätin läimäyksiä niiden kasvoille, jotka ovat toimineet ajoissa. Tällainen toiminta luo markkinoille epävarmuutta, rankaisee edelläkävijöitä ja palkitsee hitaimmat.

    EU:n pidempiaikainen kilpailuetu syntyy ennustettavasta, kunnianhimoisesta ja johdonmukaisesta sääntelystä. Metsäkatoasetus ei ole täydellinen, mutta oikea johtopäätös ei ole sen jatkuva lykkääminen ja heikentäminen, vaan ripeä toimeenpano ja parantaminen käytännön kokemusten pohjalta.

    Maija Kaukonen

    kansainvälinen metsäasiantuntija

    WWF Suomi

    Lisää aiheesta
    • EU:n metsäkatoasetus kattaa seitsemän hyödykettä, eli kahvin, kaakaon, naudanlihan, kumin, palmuöljyn, soijan sekä puun. Näiden tuotanto ei saa jatkossa aiheuttaa metsäkatoa.

      Politiikka | Metsäkatoasetus runnottiin kiireellä läpi – kukaan ei tiedä, miten lakia pitäisi soveltaa, ohjeita on odoteltu jo vuosi

    • Luonnonvarakeskuksen arvion mukaan metsäkatoasetuksen viivästyminen on vaikuttanut investointien suunnitteluun 1 400–1 600 suomalaistilalla. Kuvituskuva.

      Politiikka | Lukijalta: Metsäkatoasetus on EU-sääntelyä huonoimmillaan – on kohtuutonta panna kansa kärsimään lainsäätäjästä johtuvasta viivytyksestä

    • Suomessa on olemassa selvät tiedot metsien omistuksesta ja käytöstä. Siltä osalta metsäkatoasetuksen vaatimukset on helppo täyttää.

      Metsäteollisuus | Metsäkatoasetus tuo Suomen metsäteollisuudelle pienen kilpailuedun

      Tilaajalle
    • EU:n metsäkatoasetus tähtää kansanedustaja Hanna Holopaisen (vihr.) mielestä ensisijaisesti trooppisten sademetsien, kuten Amazonin, suojeluun.

      Elintarviketeollisuus | Lukijalta: EU:n metsäkatoasetus parantaa suomalaisen tuottajan kilpailuetua

    Artikkelin aiheet
    metsäkato
    EU:n metsäkatoasetus
    jäljitettävyys
    Luonnonsuojelu
    Kansainvälinen politiikka
    Ympäristöasiat
  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 3

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

    • 7

      Rypsiöljyn käyttö polttoaineena maatilalla kannattaa

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Traktori on usein peruskoneena lumiurakoinnissa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Viranomaisten käyttämä valta osoittautuu usein kohtuuttomaksi koneyrittäjälle – kunnioittaako viranomainen kansalaisia ja koneurakoitsijoita?

  • Nykyisestä karjanlantapoikkeuksesta luovutaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee

  • Hankinta- ja muuntotuet kohdennetaan jatkossa etenkin raskaaseen liikenteeseen sekä pakettiautoihin.

    Koneviesti | Muutoksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintatuen hakuaikoihin – painotus raskaassa liikenteessä ja pakettiautoissa