

Luvut ovat edelleen hälyttäviä.
YK:n elintarvike ja maatalousjärjestö FAO:n tekemän arvion (FRA = Forest Resources Assesment) mukaan maailman metsäpinta-alasta menetettiin vuosina 2015‒2025 noin 110 miljoonaa hehtaaria. 1990‒2000 menetys oli lähes 180 miljoonaa hehtaaria.
Vauhti on siis hidastunut, mutta sitä on yhä liikaa.
Ympäristöjärjestöt soittavat hälytyskelloja tietysti kovaa ja provokatiivisesti, mutta myös perustellusti.
Ympäristöjärjestöt soittavat hälytyskelloja provokatiivisesti, mutta myös perustellusti.
EU:ssa kulutetun soijan, palmuöljyn, kaakaon, kahvin, naudanlihan ja nahkan tuotanto sekä teollisuuden nielemä puuraaka-aine tuhosi WWF:n mukaan globaalisti yhteensä 149 miljoonaa puuta 2021‒2023.
EU on yrittänyt vastata huutoon.
2023 huhtikuussa hyväksytyllä metsäkatoasetuksella haluttiin nimenomaan estää metsäkatoa aiheuttavien tuotteiden myynti EU-alueella. Mielipidemittausten mukaan ylivoimainen enemmistö EU-kansalaista pitää tavoitetta tärkeänä.

Välttämätön lakihanke, jota eurooppalaiset kannattavat, on nyt kuitenkin tyssännyt Brysselin lainsäädäntömyllyyn. Jäsenmaiden neuvosto ja EU-parlamentti haluavat, että metsäkatoasetuksen soveltaminen alkaa vasta vuoden päästä.
Kyseessä on jo toinen lykkäys. Se on kirvelevä tappio ja takaisku EU:lle, joka on jo pitkään halunnut profiloitua kestävää kehitystä edistävän, ennustettavan sääntelyn suurvaltana.
EU on jo pitkään halunnut profiloitua kestävää kehitystä edistävän ennustettavan sääntelyn suurvaltana.
Miksi tähän sitten on tultu?
On aivan selvää, että jokainen metsäkatoasetuksen toimeenpanon lykkäämistä ja säädösten korjaamista vaativa EU-johtaja ja melkein kaikki mepit ilmoittavat kysyttäessä pitävänsä metsäkadon pysäyttämistä tärkeänä.
Hyvä asiaa ei vastusteta. Jarrua painetaan muista syistä.
Ensinnäkin erityisesti pienille ja keskisuurille eurooppalaisille yrityksille asetuksen soveltaminen sen alkuperäisessä muodossa tarkoittaa kohtuutonta raportointitaakkaa. Niin kohtuutonta, että moni joutuisi ajamaan alas liiketoimintaa, jota asetus koskee.

Näitä taloudellisia haittavaikutuksia kilpailukyvyn parantamisen puolesta puhuvien päättäjien on vaikea myydä äänestäjille. Erityisen vaikeaa se on siksi, että EU-alueella metsäkatoriski on olematon.
Suuryritykset haluaisivat, että asetuksen soveltaminen alkaisi mahdollisimman pian, koska ne ovat tehneet sen edellyttämät investoinnit. Tässä kyse on kuitenkin enemmän periaatteesta kuin huomattavista taloudellisista menetyksistä.
Suuryritykset haluaisivat, että metsäkatoasetuksen soveltaminen alkaisi mahdollisimman pian.
Toiseksi moni asia viittaa siihen, että EU-asetuksella ei käytännössä pystytä torjumaan metsäkatoa tehokkaasti kolmansissa maissa. Kun varsinainen tavoitekin tuntuu jäävän puolitiehen, asetuksen tarpeellisuus on helppo kyseenalaistaa.
Ja kolmanneksi metsäkatoasetuksesta on tullut EU:lle rasite, kun kolmansien maiden ja maaryhmien kanssa yritetään neuvotella kipeästi kaivattuja vapaakauppasopimuksia.

Ainoa oikea johtopäätös tästä kaikesta on, että metsäkadon torjumiseksi kirjoitetut säädökset ovat kelvottoman huonoja. Se EU-lainsäädäntöä valmistelevan koneiston pitäisi nyt myöntää sen sijaan, että asetuksen jarruttajia syytetään ilmastokriisin vähättelijöiksi.
Hyvä tavoite ei tee huonoista laeista parempia. Kaikki tietävät, ettei ilmastonmuutoksen jarruttaminen onnistu ilman uhrauksia, mutta uhrausten pitää olla perusteltuja ja tarkoituksenmukaisia.
Kaikki tietävät, ettei ilmastonmuutoksen jarruttaminen onnistu ilman uhrauksia.
Vuonna 2019 valitulla EU-parlamentilla ja sen siunauksella työnsä aloittaneella Ursula von der Leyenin ykköskomissiolla oli tuhannen taalan paikka edistää vihreää siirtymää ja kestävää kehitystä. Sitä eurooppalaisten äänestäjien enemmistö halusi.
Ainutlaatuinen mahdollisuus tärvättiin. Lakeja säädettiin kiireellä ja kömpelösti. Nyt virheistä maksetaan kallista laskua.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
