Asiantuntijalta: Maltillinen laidunnus tukee luonnon monimuotoisuutta

Kotieläintuotantoa perustellaan usein laidunnuksen hyödyillä luonnon monimuotoisuudelle. Useimmiten viitataan perinnebiotooppeihin ja muihin luonnonlaitumiin, jotka ovat maatalousalueiden lajirikkaimpia ja uhanalaisimpia ympäristöjä.

Luonnonlaidunten hyödyillä on kuitenkin vaikea perustella nykyistä kotieläintuotantoa. Yli 90 prosenttia Suomen nykyisistä laitumista on viljelykierrossa. Asiantuntija-arvion mukaan alle 10 prosenttia nykyisestä karjamäärästä riittäisi ylläpitämään Suomen luonnonlaitumet.

Ainoastaan nauta-, lammas- ja hevostaloudesta on potentiaalisesti hyötyä maatalousluonnolle.

Hyötyjen realisoituminen on kuitenkin epävarmaa, sillä laidunnus vähenee ja muuttuu. Karjatilojen kasvaessa kesäajan kokoaikainen laidunnus on vähentynyt ja korvautunut osa-aikaisella laidunnuksella ja terapialaidunnuksella.

Laidunala onkin laskenut paljon nopeammin kuin karjan määrä: se puolittui viimeisen 20 vuoden aikana. Nopeakiertoinen rotaatiolaidunnus on yleistynyt. Laidunnuksen muuttuessa sen vaikutuksia luontoon on tarkasteltava uudelleen.

Tuore Helsingin yliopiston tutkimushanke lähestyi aihetta kartoittamalla kasvien, niveljalkaisten ja lintujen runsautta ja lajimääriä yli 40:llä eteläsuomalaisella lypsy- ja lihakarjatilalla. Hankkeen tulokset osoittivat, että laiduntaminen voi tukea monimuotoisuutta jopa tehokkaasti viljellyillä laitumilla, mutta vain silloin kun laidunpinta-ala on suuri suhteessa eläinmäärään.

Erityisesti maassa liikkuvat niveljalkaiset ja linnut hyötyivät maltillisesta laidunnuksesta. Suomen ympäristökeskuksen tutkimuksen mukaan myös luonnonlaitumilla hyönteislajisto hyötyisi totuttua kevyemmästä laidunnuksesta.

Peltolaitumilla kasvillisuus ei pääse kehittymään monimuotoiseksi erityisesti nurmen kylvön ja lannoituksen mutta myös tiheän laiduntamisen takia. Suomen ympäristökeskuksen ja Luonnonvarakeskuksen muutaman vuoden takaisessa tutkimuksessa havaittiin, että kasvilajeja ja perhosia oli peltolaitumilla selvästi vähemmän kuin pitkäaikaisilla kesannoilla, mutta hiukan enemmän kuin rehunurmilla.

Myös tuoreet tulokset viittaavat siihen, että nykyaikainen laiduntaminen on menettänyt osittain kykyään ylläpitää laidunnukseen sopeutunutta eliöstöä.

Keinoja laidunnuksen lisäämiseen sekä luonnonlaitumilla että pelloilla tulee aktiivisesti etsiä.

Luonnon monimuotoisuuden kannalta huonoin vaihtoehto on eläinten pitäminen sisällä – silloin monimuotoisuus voi laskea karjattomien tilojen tasolle, etenkin, jos niillä on kesantoja, muita nurmialoja tai monipuolinen viljelykierto.

Esitämme karjankasvattajille neljä suositusta luonnon monimuotoisuuden vahvistamiseksi:

Ensinnäkin laidunnusta kannattaa suosia karjan sisällä pidon sijaan. Laidunnus auttaa ylläpitämään niveljalkaisten ja lintujen populaatioita myös peltolaitumissa.

Toiseksi aina kun mahdollista, kannattaa laiduntaa luonnonlaitumilla. Luonnonlaitumet ylläpitävät harvinaistunutta kasvi- ja hyönteislajistoa, joka ei selviä viljellyillä laitumilla.

Kolmanneksi: Rajoita laidunnuspainetta ainakin osassa laidunalaa. Maltillinen laidunnus, eli pieni karjamäärä suhteessa laidunalaan, parantaa kasvien ja erityisesti hyönteisten monimuotoisuutta. Tämä koskee myös kiertolaidunnusta, jossa ainakin osalla lohkoista lepokauden on oltava riittävän pitkä, jotta kasvit ehtivät kukkia ja siementää.

Neljänneksi on hyvä jättää suoja-alueita. Laiduntamattomat ja niittämättömät alueet tarjoavat eläimille suojapaikkoja. Ne voivat olla esimerkiksi vuosittain vaihtuvia laiduntamattomia alueita, pitkäaikaisempia kesantotyyppisiä aloja tai reunakaistoja. Kiertolaidunnuksen yhteydessä voi käyttää myös niin kutsuttua suojalohkoa, erityisesti jos laitumilla on maassa pesiviä lintuja.

Irina Herzon

vanhempi yliopistonlehtori

Helsingin yliopisto

Marjaana Toivonen

dosentti, erikoistutkija

Suomen ympäristökeskus

Johan Ekroos

apulaisprofessori

Helsingin yliopisto