Tutkija: ”Missä laidunnus loppuu ja lehmät lähtevät, siellä luontoarvot kääntyvät laskuun”

Laidunnus on maatalousluonnon avaintekijä, tutkija Janne Heliölä Suomen ympäristökeskuksesta sanoo. ”Missä laidunnus loppuu ja lehmät lähtevät, siellä luontoarvot kääntyvät laskuun”.

Heliölä puhui perjantaina MTK:n ja Ruokaviraston järjestämässä monimuotoisuuswebinaarissa.

Laidunnusta tarvittaisiin eniten Etelä-Suomessa, mutta karjatalous vetäytyy pohjoiseen, Heliölä totesi.

Peltolaidunnus hyödyttää linnustoa ja monia selkärangattomia, mutta luonnonlaidunnus on monimuotoisuuden kannalta suoranainen helmi, hän luonnehti. Luonnonlaitumet ovat lajistoltaan erittäin rikkaita.

Perinnebiotoopit eli erilaiset luonnonlaitumet ovat kuitenkin katoamassa huolestuttavalla vauhdilla.

Niiden umpeenkasvu on maatalouden luontotyyppien ja lajien uhanalaisuuden suurin syy, Heliölä sanoo. ”Varsinaisella peltomaalla tapahtuneet muutokset ovat syynä vain harvoin.”

Lantakuoriainen viihtyy luonnonlaitumella. Kuva: Sanne Katainen

Pelloillakin monimuotoisuus on heikentynyt.

Salaojitus on tehostanut tuotantoa ja helpottanut viljelyä. Mutta kun avo-ojat vähenevät, pientareilla viihtyville eliöille jää yhä vähemmän elintilaa.

Samalla saarekkeita ja niemekkeitä on kynnetty pelloiksi eikä latoja enää tarvita.

Toisaalta myös parempaan suuntaan on menty, Heliölä totesi. Esimerkiksi lannoitteiden käyttö oli 20–30 vuotta sitten huomattavasti runsaampaa kuin nykyään.

Varsinaisella peltomaalla elää Heliölän mukaan vain harvoja uhanalaisia lajeja. Esimerkiksi uhanalaisista linnuista moni on pihojen ja rakennusten lajeja ja useimmat niistä karjatalouden seuralaisia.

Lisäksi monen peltolinnun uhanalaisuuden syyt löytyvät talvehtimisalueilta, ei Suomesta.

Maailmalla puhutaan paljon pölyttäjäkadosta, mutta Suomessa siitä ei ole viitteitä, Heliölä totesi.

Luomu ei ole oikotie onneen, Heliölä sanoi.

Luomutuotannon luontohyödyt ovat hänen mukaansa selvimpiä laajoilla viljavaltaisilla peltolakeuksilla, kuten Hollannissa tai Saksassa. Suomessa peltomaisemat ovat edelleen varsin pienipiirteisiä.

Luomussa rikkakasvien määrä ja monipuolisuus kyllä kasvavat, mutta muussa lajistossa muutokset ovat vähäisiä, Heliölä totesi.

”Etenkin taantuneen ja uhanalaisen lajiston kannalta tuotantotavalla ei ole suurta merkitystä. Oleellisempaa on lisätä pientareiden ja reunojen sekä luonnonlaitumien ja -niittyjen määriä maisemassa.”

MTK ja SLC laativat parhaillaan maa- ja metsätaloutta koskevaa luonnon monimuotoisuuden tiekarttaa Luonnonvarakeskuksen, Suomen ympäristökeskuksen ja Helsingin yliopiston tutkijoiden kanssa.

”Haluamme konkreettisia toimia, joiden vaikuttavuudesta ja toteutettavuudesta on olemassa paras mahdollinen tutkimustieto”, MTK:n elinvoimajohtaja Päivi Nerg sanoo.

Tiekartta toteutetaan tilaustutkimuksena. Maatalouden osalta valmista pitäisi tulla alkusyksystä.