• Miltä tuntuisi maksaa veroa siksi, että asut omassa asunnossa etkä vuokralla? Hullulta tuntuvaa ajatusta on mietitty vakavasti

    Omistusasumista rokottava vero on haudattu muttei unohdettu. Jo pelkkä ajatus siitä aiheuttaa oman tuvan omistajassa pelon sekaista hytinää.
    Voikkaan Sikomäen omakoti-idylliä verrataan toisinaan Tampereen Pispalaan.
    Voikkaan Sikomäen omakoti-idylliä verrataan toisinaan Tampereen Pispalaan.  Kuva: MARJA SEPPALA
    Mielipide|Talous
    28.5.202406:30
    Kolumni
    Jarmo Hankivaara

    Valtiontalous tuskin palaa plusmerkkiseksi ilman verojen tuntuvaa kiristämistä. Myös hallitus tuntuu lopulta sisäistäneen asian.

    Kiinteistöveron korotukset tuntevat jokainen nahoissaan, mutta yksi asumisen vero on vielä kaivamatta naftaliinista.

    Harva tietää, että Suomessa oli asuntotulovero 1973–1992. Sitä maksoivat harvat, sillä esimerkiksi 1992 verotusarvon alaraja oli 450 000 markkaa. Maksumieheksi joutuivat siis vain yli miljoonan markan asunnon omistajat.

    Osa aikalaisista muistaa sen kateusveroksi. Tilalle saatiin kiinteistövero, jossa kadehtijasta tuli maksaja.

    Asuntotulovero on yhä monen taloustieteilijän lemmikki. Siinä asunnonomistajaa verotetaan summasta, jonka tämä säästää asumalla omassa asunnossaan.

    Otetaan esimerkki. Asut velattomassa omakotitalossasi, josta joutuisit maksamaan vapailla vuokramarkkinoilla 2 000 euroa. Kuluja asunnosta on 500 euroa kuussa, joten tavallaan säästät 1 500 euroa kuussa. Tätä siis verotettaisiin.

    Pääomatuloa esimerkiksi vuokra-asunnoista peritään nyt 30 prosenttia, joten asuntotuloverokin ehkä menisi siihen haarukkaan. Tällöin maksaisit 450 euroa kuussa asuntotuloveroa.

    Asunnonomistaja maksaa sen nytkin, mutta vain, jos asunto on vuokralla.

    Käytännössä veron maksaa kuitenkin vuokralainen. Vuokrahan yritetään hivuttaa tasolle, jossa omistaja saa riittävän tuoton myös verojen jälkeen.

    Pitäisikö myös kotipuutarhan vihanneksia verottaa?

    Arvostettu taloustieteilijä, professori Mika Maliranta sivusi asuntotuloveroa 2015 ilmestyneessä kirjassaan. Hänestä se olisi oikeudenmukainen, koska näin vuokra- ja omistusasuminen tulisivat samalle viivalle.

    Maliranta on nykyään Laboren eli Työn ja talouden ja tutkimuksen johtaja. Vuoteen 2021 se tunnettiin nimellä Palkansaajien tutkimuslaitos.

    Maliranta tosin ei itsekään uskonut poliittista tahtoa löytyvän veron paluulle, kun asiaa häneltä muutama vuosi sitten kysyin.

    Asuntotuloverossa on nimittäin valuvika, jota on vaikea ratkaista. Verotusjärjestelmämme perustuu todelliseen tuloon eikä spekulaatioon siitä, miten voisi toimia.

    Valtio menettää, kun joku päättää asua omassa asunnossaan eikä vuokrata sitä. Samalla logiikalla omiksi tarpeikseen perunoita viljelevä voisi joutua maksamaan veroa siitä, että alvit jäävät maksamatta. Ja ehkä kävelijän tulisi maksaa veroa, koska hän on hylännyt raskaasti verotetun autoilun.

    Laki ei kuitenkaan vaadi logiikkaa. On arvovalinta, keneltä otetaan ja kenelle annetaan.

    Nykyisen oikeistohallituksen aikana tuskin kukaan kärkipoliitikoista nostaa esille asuntotuloveron.

    Helppoa se ei ole tuleville hallituksillekaan.

    Kirjoittaja on MT:n toimittaja.

    Lisää aiheesta
    • Hallitus kiristää makeisten, tupakan, virvoitusjuomien ja väkevien alkoholijuomien verotusta.

      Politiikka | Kehysriihi: Maataloudelle ei leikkauksia ‒ ALV nousee, eläkkeiden verotus kiristyy, Fingridille tukea sähköverkon kehittämiseen

    • Kokoomuksen puheenjohtaja, pääministeri Petteri Orpo piti puheen kokoomuksen puoluevaltuuston kevätkokouksessa Helsingissä 4. toukokuuta.

      Politiikka | Eläkeläisiin kohdistuva veronkiristys on kohtuullinen, kommentoi Orpo kehysriihipäätöksiä

    • Hallitus tiedotti kevään kehysriihessä nostavansa makeisten arvonlisäverokantaa 14 prosentista 25,5 prosenttiin.

      Kauppa | Selvityksen mukaan sokerituotteiden verotus ei näytä hillitsevän herkuttelua – ”On tutkittava muita vaihtoehtoja sokerin kulutuksen vähentämiseksi”

    • Jos karkkipussi on maksanut aiemmin esimerkiksi 3 euroa, maksaa se korotuksen jälkeen 3,30 euroa.

      Kauppa | Makeisten veronkorotuksella voi olla jättimäiset vaikutukset: ”Aika erikoinen päätös”

    • Vuoden 2024 alussa Suomessa oli 636 yhteismetsää. Maamme yhteismetsissä on noin 25 000 osakasta.

      Talous | Mitä metsänomistajan tulee tietää verotuksesta liittyessään yhteismetsään? Aarre kokosi verovinkit

      Tilaajalle
  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 3

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

    • 7

      Rypsiöljyn käyttö polttoaineena maatilalla kannattaa