• Yliö: Ruoka-alan ilmastotyö tarvitsee tukea yhteiskunnalta – päästöjä tulee vähentää ensisijaisesti vapaaehtoisin toimenpitein

    Päästövähennysten edellyttämät investoinnit ja uuden teknologian käyttöönotto nostavat väistämättä tuotantokustannuksia ja vaikuttavat suomalaisten elintarvikeyritysten kansainväliseen kilpailukykyyn, kirjoittavat Jukka Ihanus ja Satumaija Levón Elintarviketeollisuusliitosta.
    Sadonkorjuu käynnissä. Kuvituskuva.
    Sadonkorjuu käynnissä. Kuvituskuva. Kuva: Taina Renkola
    Mielipide|Politiikka
    10.3.202509:00
    Lukijalta
    Jukka Ihanus & Satumaija Levón

    Elintarviketeollisuus haluaa viedä koko ruokaketjua kohti vähähiilisyyttä, sillä ilmastonmuutoksen eteneminen ja sään ääri-ilmiöt lisäävät riskejä raaka-aineiden saatavuuteen ja kustannuksiin.

    Maatalouden ja koko ruoka-alan ilmastotavoitteita ja päästöjen vähentämistä tulee edistää ensisijaisesti vapaaehtoisilla toimenpiteillä ja kannustimilla. Päästöjen vähentäminen vaatii isoja investointeja ja uuden teknologin käyttöönottoa koko ruokaketjulta. Niihin ala tarvitsee yhteiskunnan tukea samalla tavalla kuin esimerkiksi energiateollisuus on saanut.

    Rahoitusta tarvitaan muun muassa uusien vaihtoehtoisten proteiinilähteiden ja hiilensidonnan kehittämiseen sekä kestävien ruokainnovaatioiden skaalaamiseksi teolliseen mittakaavaan. Myös investointien verokannustimet veisivät alaa kohti kestävyysmurrosta.

    Ruoka-alalla tarvitaan tuotannon sähköistämistä ja irtaantumista fossiilisesta energiasta sekä kannustimia uuden teknologian käyttöönottoon vastaavaan tapaan kuin muilla sektoreilla. Päästövähennysten edellyttämät investoinnit ja uuden teknologian käyttöönotto nostavat väistämättä tuotantokustannuksia ja vaikuttavat suomalaisten elintarvikeyritysten kansainväliseen kilpailukykyyn.

    Parhaillaan valmisteilla olevassa energia- ja ilmastostrategiassa olisikin päätettävä toimista, jotka auttavat sekä alkutuotantoa että elintarviketeollisuutta energiasiirtymässä. Rahoituksessa olisi hyödynnettävä paremmin myös Euroopan investointipankin tarjoamia vaihtoehtoja.

    Energia ja ilmastostrategiassa olisi myös tehtävä linjaus siitä, että vuonna 2027 käynnistyvän polttoainejakelun päästökaupan lisäkustannukset ruoka-alalle kompensoidaan. Suomen hallitus päätti laajentaa päästökauppaa koskevan direktiivin soveltamista maatalouden työkoneissa käytettyihin polttoaineisiin. Myös päästökaupan tuloja tulisi kohdentaa maatalouden energiasiirtymän ja vähäpäästöisen logistiikan tukemiseen.

    Suomalaisen elintarviketeollisuuden toiminnasta aiheutuu vain vähän suoria kasvihuonekaasupäästöjä. Suurimmat päästöt syntyvät raaka-aineiden tuotannosta, kuljetuksista ja tuotteiden käytöstä.

    Luonnonvarakeskuksen selvitys Suomen ruokasektorin arvonlisän kasvupotentiaalista ennakoi, että kasviproteiinituotteiden kysynnän kasvu jatkuu nopeana. Myös uusissa kansallisissa ravitsemussuosituksissa kehotetaan lisäämään kasvisten ja kasvipohjaisten tuotteiden käyttöä.

    Tämän vuoksi Suomessa on kehittävä elintarvikekäyttöön soveltuvia kasvilajeja ja tuettava investointeja, jotka tähtäävät myös niiden jatkojalostukseen kotimaassa.

    Vähähiilisten toimintatapojen edistäminen ja tuotetarjonnan lisääminen on varmistettava tukemalla investointeja, jotka lisäävät kotimaisten raaka-ainevaihtoehtojen tuotantoa, kestävien ruokainnovaatioiden jatkojalostusta sekä auttavat niiden tuotannon skaalaamisessa teolliseen mittakaavaan.

    Suomessa on kehittävä elintarvikekäyttöön soveltuvia kasvilajeja ja tuettava investointeja, jotka tähtäävät myös niiden jatkojalostukseen kotimaassa.

    Kotimainen elintarviketuotanto on riippuvainen Suomen ulkopuolelta tuotavista tuotantopanoksista, kuten lannoitteista ja niiden raaka-aineista.

    Maatalouden parlamentaarinen työryhmä on esittänyt kansallisen lannoite- ja energiastrategian valmistelua. Sen tavoitteena olisi vähentää riippuvuutta tuontilannoitteista. Tuore komission tiedonanto maatalouden tulevaisuudesta puolestaan korostaa ravinteiden kierrätystä lannoiteomavaraisuuden vahvistamiseksi.

    Ratkaisun näihin tarjoaa biokaasutuotannon lisääminen teollisessa mittakaavassa. Biokaasun tuotannossa ruokaketjun sivuvirtojen ravinteet saadaan talteen ja hyödynnettyä lannoitteina. Biokaasun tuotannolla voidaan saada aikaan myös kasvihuonekaasupäästövähennyksiä koko ruokaketjussa.

    Energia- ja ilmastostrategiassa olisi nyt asetettava tavoitteet kotimaiselle biokaasun tuotannolle, jotta alalle saadaan näkymä yli hallituskausien. Biokaasu on tällä hetkellä merkittävin käytössä oleva uusiutuva kaasu ja sen käyttöä voidaan lisätä erityisesti raskaassa liikenteessä ja merenkulussa.

    Biokaasuvisiossa kotimaiset biokaasusektorin toimijat ovat asettaneet tavoitteeksi neljä terawattituntia kotimaista biokaasun tuotantoa vuonna 2030. Tämä edellyttää, että biokaasu on huomioitava teknologianeutraalisti jakeluinfrastruktuuria kehitettäessä ja nopeutettava teollisen mittakaavan biokaasulaitosten luvitusta.

    Suomalainen elintarviketeollisuus on tosissaan sitoutunut päästöjen vähentämiseen. Se vaatii yrityksiltä isoja investointeja, joiden toteuttamisen lähtökohta on alan kannattavuus ja elinvoimaisuus.

    Ruoka-ala tarvitsee vakaan ja ennustettavan toimintaympäristön sekä yhteiskunnan laajan tuen vähähiilisyyttä edistäville toimenpiteille.

    Jukka Ihanus

    yhteiskuntasuhdejohtaja

    Satumaija Levón

    johtaja

    Elintarviketeollisuusliitto

    Lisää aiheesta
    • Suorakylvöllä ja kevennetyllä muokkauksella on tiekartan mukaan mahdollista päästä merkittäviin polttoainesäästöihin, jos menetelmät otetaan laajasti käyttöön.

      Maatalous | Tuottajat vaativat maatalouspolitiikkaan suunnanmuutosta ilmaston hyväksi – MTK:n tiekartalla on mahdollisuus suuriin päästövähennyksiin

      Tilaajalle
    • Elintarviketeollisuusliiton mukaan ilmastopäästöjen laskentaan tarvittaisiin koko ruokaketjun kattava yhtenäinen malli. Kuvituskuva.

      Elintarviketeollisuus | Elintarviketeollisuudessa ilmastopäätöt puolittuneet 4 vuodessa – ETL vaatii yhtenäistä päästölaskentamallia koko ruokaketjuun

    • Ravintoloiden päästöjä voidaan vähentää esimerkiksi ruokahävikkiä vähentämällä. Luken mukaan ravintolaruuasta noin kuudesosa jää syömättä. Kuvituskuva.

      Ravintolat | Finnwatch: Ravintoloiden pitää lisätä kasviruoan menekkiä päästäkseen ympäristötavoitteisiinsa

    • Maailma tarvitsee samanaikaisesti sekä uusia että perinteisiä tapoja tuottaa ruokaa.

      Ruoka | Aito maatalous ei saa jäädä murroksen sivustakatsojaksi – oikeita maatiloja tarvitaan myös tulevaisuudessa

    • Ruuantuotantoon tarvittavia lannoitteita valmistetaan Suomessa, mutta suuri osa niiden raaka-aineista on tuontitavaraa.

      Politiikka | Huoltovarmuus on nostettava teollisuuspolitiikan keskiöön

    Artikkelin aiheet
    ruoka-ala
    ilmastotyö
    päästövähennys
    biokaasu
    Elintarviketeollisuusliitto
  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 3

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

    • 7

      Rypsiöljyn käyttö polttoaineena maatilalla kannattaa

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Traktori on usein peruskoneena lumiurakoinnissa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Viranomaisten käyttämä valta osoittautuu usein kohtuuttomaksi koneyrittäjälle – kunnioittaako viranomainen kansalaisia ja koneurakoitsijoita?

  • Nykyisestä karjanlantapoikkeuksesta luovutaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee

  • Hankinta- ja muuntotuet kohdennetaan jatkossa etenkin raskaaseen liikenteeseen sekä pakettiautoihin.

    Koneviesti | Muutoksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintatuen hakuaikoihin – painotus raskaassa liikenteessä ja pakettiautoissa