• Finnwatch: Ravintoloiden pitää lisätä kasviruoan menekkiä päästäkseen ympäristötavoitteisiinsa

    Finnwatch tutki NoHo:n, Restelin ja S-ryhmän työtä ravintoloiden päästöjen vähentämiseksi. Yritykset tarvitsevat jatkossa päättäväisempiä ilmastotoimia, ja tätä tulee vaatimaan myös EU:n kiristyvä sääntely.
    Ravintoloiden päästöjä voidaan vähentää esimerkiksi ruokahävikkiä vähentämällä. Luken mukaan ravintolaruuasta noin kuudesosa jää syömättä. Kuvituskuva.
    Ravintoloiden päästöjä voidaan vähentää esimerkiksi ruokahävikkiä vähentämällä. Luken mukaan ravintolaruuasta noin kuudesosa jää syömättä. Kuvituskuva. Kuva: MISKA PUUMALA
    Ruoka|Ravintolat
    25.6.202410:09
    Silja Kinnunen

    Yritystoiminnan globaaleja vaikutuksia tutkiva kansalaisjärjestö Finnwatch tiedottaa, että suomalaisten ravintoloiden ilmastotoimissa on puutteita. Järjestö tutki NoHo:n, Restelin ja S-ryhmän työtä ravintoloiden päästöjen vähentämiseksi.

    Yritykset omistavat yhteensä yli 900 ravintolaa. Toimenpiteiden osalta kaikki kolme toimijaa olivat melko yhdenmukaisia siinä, että hävikkiä on pyritty vähentämään, ravintoloiden energiatehokkuutta on parannettu ja fossiilisten polttoaineiden käyttöä on vähennetty.

    Yrityksillä oli erityisesti puutteita ilmastotavoitteissa ja tarjottavan ruoan päästöjen leikkaamisessa. Finnwatchin mukaan ravintola-alalla tarvittaisiin jatkossa päättäväisempiä ilmastotoimia, sillä nykyinen ruokavalio ei ole sovitettavissa yhteen planeetan rajojen kanssa.

    Lisäksi EU:n kiristyvä yritysvastuusääntelydirektiivi tulee edellyttämään ravintoloiden liiketoiminnan suunnittelemista Pariisin ilmastosopimuksen tavoitteiden mukaisesti.

    Restel suoriutui vertailussa konsernitason toimien osalta parhaiten. Yritys on tunnettu esimerkiksi Burger King- ja Taco Bell -ravintoloistaan. Restel raportoi kattavimmin ravintolatoimintansa päästöistä ja pyrkii omaa katettaan leikkaamalla parantamaan kasvisruoan houkuttelevuutta.

    Yritys kertoi myös panostavansa kasvisruokien mainontaan ja palkitsevansa yrityksen johtoa kasvisruokavaihtoehtojen lisäämisestä. Finnwatchin mukaan suuripäästöisistä raaka-aineista, kuten naudanliha, tulisi siirtyä mahdollisimman kattavasti vähäpäästöisiin vaihtoehtoihin, kuten luonnonkalaan ja kasviproteiineihin.

    Koska valtaosa ravintoloiden päästöistä liittyy ruoantuotantoon, on ravintoloiden pystyttävä jatkossa lisäämään vähäpäästöisen kasvipohjaisen ruuan osuutta myynnistä.

    Yrityksissä luotetaan kuitenkin liikaa siihen, että kasvisruokaa syödään, jos sitä vain on tarjolla lihan rinnalla. Kasvisruokaa on vastausten perusteella kaikilla jo jossain määrin saatavilla, ja se arvioitiin usein vastaavaa liharuokaa edullisemmaksi.

    ”Riittäviä päästövähennyksiä ei voida saavuttaa ilman muutoksia siihen, mitä ravintoloissa syödään”, Lasse Leipola.

    S-ryhmä suoriutui vertailussa melko hyvin, mutta sen keskeisenä puutteena on, ettei ravintoloiden päästöille ole muusta liiketoiminnasta erikseen esitettyä raportointia tai vähennystavoitetta.

    S-ryhmällä ei myöskään ole hankintojen päästöille absoluuttista vähennystavoitetta, vaan se sälyttää vastuun sellaisten asettamisesta tavarantoimittajille.

    Heikoiten pärjäsi NoHo, jonka ilmastotyö on vasta käynnistymässä. Se ei ole esimerkiksi laskenut päästöjään tai asettanut niille vähentämistavoitetta. Kasvisruoan suosion lisääminen oli sen kohdalla lähinnä asiakaskysynnän muutoksen varassa.

    Finnwatchin ilmastoasiantuntija Lasse Leipola sanoo tiedotteessa, ettei päästöjen perusteellista raportointia, kattavia päästövähennystavoitteita tai selkeitä julkaistuja suunnitelmia niihin pääsemiseksi ollut vielä yhdelläkään tutkitulla yrityksellä.

    Kyselyn tulosten perusteella ravintola-alan ilmastotoimet vaikuttavat olevan siinä vaiheessa, että yksinkertaiset toimenpiteet on jo tehty tai aloitettu.

    Eniten ravintoloissa on panostettu sellaiseen ilmastotyöhön, joka ei näy suoraan asiakkaille ja joka säästää ympäristön lisäksi rahaa: yritykset ovat esimerkiksi parantaneet energiatehokkuutta ja minimoineet ruokahävikkiä.

    Tämä ei kuitenkaan Leipolan mukaan riitä.

    ”Suuri osa ravintoloiden päästöistä syntyy syötävän ruoan raaka-aineiden tuotannossa. Riittäviä päästövähennyksiä ei voida saavuttaa ilman muutoksia siihen, mitä ravintoloissa syödään”, Leipola sanoo.

    ”Yritykset myös vaikeuttavat omaa ilmastotyötään. Kaikki tutkitut yritykset mainostavat yhä suuripäästöistä lihaa sisältäviä annoksia, vaikka päästöjen vähentäminen edellyttäisi liharuoan myynnin vähentämistä.”

    Lisää aiheesta
    • Kun suomalainen nykyään noutaa tai tilaa kotiin ruokaa ravintolasta, valinta osuu useimmin pizzaan.

      Ruoka | Podetko huonoa omaatuntoa noutoruuan tilaamisesta? Turhaan, sillä jo muinaisessa Pompeijissa haettiin ruokaa kotiin

      Tilaajalle
    • Pohjois-Suomi vetää hyvin ulkomaisia turisteja erityisesti hiihtokeskuksillaan ja eksotiikallaan, mutta pitkä talvi ja aikainen pääsiäinen pitivät tänä keväänä eteläsuomalaiset kotiseuduillaan Lappiin lähdön sijaan. Kuvituskuva.

      Politiikka ja talous | Kotimaan matkailu sakkaa ja yritykset pulassa – ”Ongelmat voivat ohjata käyttämään ulkomaisia raaka-aineita”

      Tilaajalle
    • Talvella Kymenlaakso-menun alkuruoka Wanhassa Fiskarissa on blini muikun- ja mateenmädin kanssa.

      Ruoka | Hapanvelli tai mykyrokka ei myy – maakuntamenut tulevat taas, mutta yksi asia on muuttunut

      Tilaajalle
    • Hallitusohjelmassaan hallitus sitoutuu etenemään hiilineutraalisuustavoitteeseen siten, ettei se omilla päätöksillään tai politiikkatoimillaan nosta kansalaisten arjen kustannuksia tai heikennä elinkeinoelämän kilpailukykyä. LEHTIKUVA / Roni Rekomaa.

      Ympäristö | Suomi ei näytä saavuttavan hiilineutraalisuustavoitettaan ilman lisätoimia, kertoo tutkimus

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kylmä uuni kelpaa kuivakakuille: Näillä nikseillä saat ne onnistumaan

    • 2

      Marjat ja sienet | Suppilovahveron voi sekoittaa myrkylliseen rustonupikkaan, mutta näin erotat ne toisistaan

    • 3

      Reseptit | Kuohkea pannukakku vie lapsuuteen: Näin valmistat mummolan parasta pannaria

    • 4

      Ruoka | Kaksi helppoa tapaa säilöä suppilovahverot: Näin löydät sienet ja kokkaat niistä herkullista ruokaa

    • 5

      Ruoka | Ota airfryer avuksi pipareiden ja joulutorttujen leivontaan: Juuri sopiva pienempään tarpeeseen

    • 6

      Ruoka | Kantarellien säilöntä kannattaa tehdä näin: 2 helppoa ja varmaa tapaa

    • 7

      Maailman parhaat uunijuurekset