• Lukijalta: Pedoista, perinnemaisemista ja yhteistyöstä

    Viime vuonna petovahinkojen korvauksiin budjetoitiin yli kymmenen kertaa enemmän kuin ehkäisyyn, kirjoittaa Suomen luonnonsuojeluliiton toiminnanjohtaja Tapani Veistola. ”Luonnonlaidunnuksen, petovahinkojen ennaltaehkäisyn ja suurpetotutkimuksen voimavarojen turvaaminen on monien yhteinen etu.”
    Lampaita ja petoaita. Kuvituskuva.
    Lampaita ja petoaita. Kuvituskuva. Kuva: Tanja Heikkonen
    Mielipide|Politiikka
    10.2.202618:45
    Lukijalta
    Tapani Veistola

    Mika Piiroinen esitti lampaiden laiduntamisen vähentyneen enemmän petovahinkojen kuin perinnemaisemien tukien muutoksen vuoksi (MT 29.1.). Tätä eivät tilastot kuitenkaan tue.

    Lisää aiheesta
    • Moni on lopettanut laiduntamisen suurpetojen vuoksi, kirjoittaja toteaa. Kuvan lampaat eivät liity kirjoitukseen.

      Politiikka | Lukijalta: Luonnonlaidunten kadon todellinen syy on suurpetokannoissa

    Suomen reilusta sadastatuhannesta lampaasta kuoli viime vuonna suden takia 512. Se on ikävää, mutta määrä on alle puoli prosenttia maamme lampaista. Lisäksi on tärkeää, että vahingot korvataan.

    Isoja ongelmia aiheuttavat sudet taas ammutaan poikkeusluvilla.

    Tärkeintä olisi estää vahinkoja ennakolta. Olen itsekin ollut petoaitaa rakentamassa. Tiedän, että se ei ole aina helppoa eikä ihan joka paikassa mahdollistakaan. Useimmissa kohteissa vahinkoja voidaan kuitenkin ehkäistä.

    Suomen lammasyhdistys ja Luonnonsuojeluliitto ovat jo pitkään vaatineet lisää rahaa petovahinkojen ennaltaehkäisyyn. Viime vuonna petovahinkojen korvauksiin budjetoitiin kuitenkin yli kymmenen kertaa enemmän kuin ehkäisyyn: 8,1 miljoonaa vahinkoihin ja 750 000 euroa). Molemmat ovat tärkeitä, mutta ennaltaehkäisyllä voidaan säästää lampaita ja korvauksia.

    Mitä suurpetojen määrään tulee, sitä seurataan laajassa yhteistyössä. Monet meidänkin jäsenemme osallistuvat havaintojen ja dna-näytteiden keräämiseen.

    Yhteistyön ja uusien menetelmien ansiosta tieto petokannoista on koko ajan entisestään paranee.

    Yhteistyö on luonnonsuojelussa tärkeää. Meillä Luonnonsuojeluliitossa on monenlaisia jäseniä. Jotkut hoitavat perinnemaisemia ja joillakin on lampaitakin. Jotkut metsästävät. Onpa Suomen Metsästäjäliittokin ulkojäsenemme.

    Vaikka kaikista asioista ei aina olla samaa mieltä, tärkeintä on se, mitä yhdessä voidaan tehdä luonnon hyväksi. Esimerkiksi luonnonlaidunnuksen, petovahinkojen ennaltaehkäisyn ja suurpetotutkimuksen voimavarojen turvaaminen on monien yhteinen etu.

    Tapani Veistola

    toiminnanjohtaja

    Suomen luonnonsuojeluliitto

    Lisää aiheesta
    • Perinteisten niittyjen ja laidunmaiden katoaminen on uhka monille kasveille ja hyönteisille.

      Maatalouden ympäristötoimet | Maisemanhoidon sopimusalat vähenivät jälleen viime vuonna

      Tilaajalle
    • Kasvukauden sademäärä ja muu sää vaikuttavat luonnonlaidunten rehevyyteen.

      Maatalouden ympäristötoimet | Luontokatoa estävien viljelijöiden pelkoa ei oteta vakavasti – raha ja korulauseet eivät riitä korjaamaan tilannetta

    • Kotieläintaloutta on harjoitettava talouden ehdoilla, joten tilojen on pakko pyrkiä myös eläinten ruokinnassa ja hoidossa kustannustehokkuuteen, ei perinneympäristöjen hoidon kaltaiseen laajaperäisyyteen.

      Politiikka | Uhanalaisimmille luontotyypeille saa heittää hyvästit, jos hallinnon ja ympäristöväen asenteet eivät ala korjaantua

    • Nautoja luonnonlaitumella. Kuvituskuva.

      Maatalouspolitiikka | Lukijalta: Maisemasopimuskriisi on kotimaista tekoa – korjausliike mennyt ”simputuksen puolelle”

    Artikkelin aiheet
    Suomen luonnonsuojeluliitto
    Tapani Veistola
    petovahingot
    luonnonlaidunnus
    yhteistyö
  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 3

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

    • 7

      Rypsiöljyn käyttö polttoaineena maatilalla kannattaa

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Traktori on usein peruskoneena lumiurakoinnissa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Viranomaisten käyttämä valta osoittautuu usein kohtuuttomaksi koneyrittäjälle – kunnioittaako viranomainen kansalaisia ja koneurakoitsijoita?

  • Nykyisestä karjanlantapoikkeuksesta luovutaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee

  • Hankinta- ja muuntotuet kohdennetaan jatkossa etenkin raskaaseen liikenteeseen sekä pakettiautoihin.

    Koneviesti | Muutoksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintatuen hakuaikoihin – painotus raskaassa liikenteessä ja pakettiautoissa