• Uhanalaisimmille luontotyypeille saa heittää hyvästit, jos hallinnon ja ympäristöväen asenteet eivät ala korjaantua

    Kaikkein uhanalaisimpien elinympäristöjen yhä heikkenevä tilanne jää täysin ennallistamis- ja hakkuurajoitusvaatimusten varjoon. Ympäristöväen perinteisillä menetelmillä käännettä ei tapahdu.
    Kotieläintaloutta on harjoitettava talouden ehdoilla, joten tilojen on pakko pyrkiä myös eläinten ruokinnassa ja hoidossa kustannustehokkuuteen, ei perinneympäristöjen hoidon kaltaiseen laajaperäisyyteen.
    Kotieläintaloutta on harjoitettava talouden ehdoilla, joten tilojen on pakko pyrkiä myös eläinten ruokinnassa ja hoidossa kustannustehokkuuteen, ei perinneympäristöjen hoidon kaltaiseen laajaperäisyyteen.  Kuva: Pasi Leino
    Pääkirjoitus|Politiikka
    19.1.202606:30
    Pääkirjoitus
    Juhani Reku

    Luonnon tilan heikentymistä yritetään torjua monilla maa- ja metsätalouteen kohdistuvilla rajoituksilla. Esimerkiksi EU:n ennallistamistoimien piirissä pitäisi vuoteen 2030 mennessä olla jo viidennes unionin maapinta-alasta, millä on väistämättä vaikutuksensa maaseudun elinkeinoihin. Viime viikolla puolestaan Ilmastopaneeli ja Luontopaneeli vaativat hakkuiden tuntuvaa rajoittamista ilmasto- ja monimuotoisuustavoitteiden saavuttamiseksi.

    Samaan aikaan tavoitteet kaikkein uhanalaisimpien elinympäristöjen eli maataloustoiminnan seurauksena kehittyneiden perinnebiotooppien pelastamiseksi karkaavat yhä kauemmaksi. Ihmistoiminnan synnyttämät luontotyypit on mahdollista säilyttää ainoastaan niitä ylläpitämällä. Vaikka yksittäisiä hehtaareita siellä täällä voidaan hoitaa ihmisvoiminkin, aidosti vaikuttavat toimet vaativat aina laiduntavia eläimiä.

    Uhanalaisista eliölajeista joka neljäs elää perinnebiotoopeilla.

    Kotieläintaloutta on harjoitettava talouden ehdoilla, joten tilojen on pakko pyrkiä myös eläinten ruokinnassa ja hoidossa kustannustehokkuuteen, ei perinneympäristöjen hoidon kaltaiseen laajaperäisyyteen. Ilman ympäristökorvauksesta rahoitettavia maiseman ja luonnonhoidon sopimuksia perinnebiotooppien ylläpito ei ole yksinkertaisesti mahdollista.

    Maiseman- ja luonnonhoidon sopimusten piirissä oleva ala oli tavoitteena nostaa nykyisellä vuosien 2023–2027 EU-rahoituskaudella 46 000 hehtaariin. Tavoitetta on jo pudotettu 38 000 hehtaariin, mutta kauas jäädään siitäkin: sopimusala on laskenut jo kahtena vuonna peräkkäin, ja oli viime vuonna vain 25 000 hehtaaria.

    Lisää aiheesta
    • Perinteisten niittyjen ja laidunmaiden katoaminen on uhka monille kasveille ja hyönteisille.

      Maatalouden ympäristötoimet | Maisemanhoidon sopimusalat vähenivät jälleen viime vuonna

      Tilaajalle

    Luonnonlaidunlihan tuottajat ry:n puheenjohtaja ja emolehmätuottaja Aarne Schildt ennakoi alan edelleen pienenevän. Osasyynä tähän on viljelijöiden tyytymättömyys viranomaisten toimintaan sopimusehtojen tulkinnassa ja valvonnassa. (MT 16.1.)

    Lisää aiheesta
    • Bosgårdin Kartanon isäntä Aarne Schildt ryhtyi maisema-alojen leikkauspäätöksen jälkeen heti toimiin alojen palauttamiseksi tukien piiriin. Taustalla olevaa metsikköä on harvennettu.

      Maatalouden ympäristötoimet | ”Eniten tästä kärsii luonto”– emolehmätuottaja Aarne Schildt kritisoi maisemanhoitotukien leikkauksia

      Tilaajalle

    Suomessa uhanalaisiksi luokitelluista eliölajeista joka neljäs elää juuri perinnebiotooppialueilla. Siihen nähden onkin todella merkillepantavaa, miten hiljaa luontoväki asiassa on.

    Kysymys perinnebiotooppien pelastamisesta on sikäli hankala ratkaistava ympäristöhallinnolle ja ympäristöjärjestöille, ettei se hoidu perinteisillä konsteilla eli rajoittavalla lainsäädännöllä, pakkosuojeluilla tai edes maanomistajien syyllistämisellä. Monelle ympäristöaktivistille aihe on kiusallinen myös siksi, että perinneympäristöjen suojelu ei ole mahdollista ilman kotieläintuotantoa – vieläpä ilmastopahiksiksi luokiteltuja märehtijöitä.

    Jotta välttämätön käänne saataisiin aikaan, viljelijöiden luottamus sopimusehtoihin ja niiden toimeenpanoon on välttämätöntä palauttaa. Myös kiitos tehdystä työstä ja tekijöiden kunnioittaminen olisivat paikallaan.

    Lisää aiheesta
    •  Valiokunta muistuttaa tiedotteessa, että laidunalat ovat mosaiikkimaisia.

      Maatalouden ympäristötoimet | Katoavatko luonnonlaitumet? Valiokunta vaatii muutosta perinnebiotooppien tulkintaan

    • Metsälaitumet ovat erittäin uhanalaisia elinympäristöjä. Kuvituskuva.

      Maidontuotanto | Perinneympäristöt tarvitsevat märehtijöitä – ja arvokkaan työn tekijät arvostuksensa

    • Lampaita luonnonlaitumella. Kuvituskuva.

      Ympäristö | Lukijalta: Petoaitojen ylläpito ja biodiversiteetin edistäminen edellyttävät laajaa yhteistyötä ja poliittista tahtoa

    Artikkelin aiheet
    perinneympäristö
    perinnebiotoopit
    maatalousluonnon ja maiseman hoitosopimus
    maisemalaidunnus
    luonnonlaidun
    uhanalaiset luontotyypit
    Luonnonsuojelu
    Luonnon monimuotoisuus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kauppa | Miksi kaupalle sallitaan se, mikä viljelijöiltä kielletään? Tuottajajärjestöjen kantelu on myös kuluttajan asialla

    • 2

      Politiikka | Kasvukeskusten elinvoima hyytyy – olisiko viimein aika kääntää katse maakuntiin?

    • 3

      Politiikka | Kiinteistöveroa ei saa hivuttaa metsiin

    • 4

      Maanomistus | Kaavoituksella ei saa tehdä maatalouspolitiikkaa

    • 5

      Politiikka | Väkeä komennetaan nyt pikavauhtia Helsingin palatseihin ‒ parhaat osaajat äänestävät jaloillaan

    • 6

      Luonto | Siperianvapiti määritettävä riistalajiksi – mahdollisia ongelmia ei kannata jäädä odottelemaan

    • 7

      Maatalouspolitiikka | EU:lta tuli eläintuotannon puolesta painava viesti, joka vastustajienkin kannattaa lukea

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Traktori on usein peruskoneena lumiurakoinnissa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Viranomaisten käyttämä valta osoittautuu usein kohtuuttomaksi koneyrittäjälle – kunnioittaako viranomainen kansalaisia ja koneurakoitsijoita?

  • Nykyisestä karjanlantapoikkeuksesta luovutaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee

  • Hankinta- ja muuntotuet kohdennetaan jatkossa etenkin raskaaseen liikenteeseen sekä pakettiautoihin.

    Koneviesti | Muutoksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintatuen hakuaikoihin – painotus raskaassa liikenteessä ja pakettiautoissa