Yliö: Vuodenvaihteen työvoimapalvelu-uudistus on lohen sukua – se kulkee vastavirtaan, palvelut siirtyvät valtiolta kunnille

Vuoden 2025 alussa toteutuu poikkeuksellisen tärkeä mutta vähemmälle huomiolle jäänyt uudistus, joka on monessa suhteessa lohen sukua: siinä kuljetaan lohen tavoin vastavirtaan siirrettäessä vastuu työllisyys-, elinkeino- ja kotouttamispalveluista (TE-palvelut) valtiolta kunnille. Julkisen sektorin uudelleenorganisoinneissa tämä suunta on ollut harvinainen.

Muutoksen myötä noin 4 400 työntekijää vaihtaa kuntien muodostamien 45 työllisyysalueen palvelukseen. Samalla kunnille siirtyy vastuu näiden palvelujen sekä aiempaa laajemmin työttömyysturvan rahoittamisesta.

Uudistus on harvoja esimerkkejä myös siitä, että olemme kokeilujen kautta päätyneet pysyviin muutoksiin. Työllisyyspalvelujen kuntakokeilujahan ehdittiin toteuttaa usealla vaalikaudella.

Merkille pantavaa on sekin, että TE-uudistuksesta vallitsee varsin laaja poliittinen konsensus: lainsäädännön valmisteli viime metreillään Marinin (sd.) hallitus, ja Orpon (kok.) hallitus on keskittynyt toimeenpanon tukemiseen sekä joihinkin pienehköihin lainsäädäntömuutoksiin.

Uudistusta ei tehdä siksi, että valtion TE-hallinto puhumattakaan sen yksittäisistä työntekijöistä olisi selviytynyt tehtävistään huonosti. Sen sijaan ideana on tuottaa lisäarvoa kokoamalla TE-palvelut kunnille lukuisien muiden näitä tukevien tehtävien yhteyteen samaan työkalupakkiin.

Hienosti sanottuna tavoitteena on luoda uudenlainen palveluekosysteemi.

Kuntien ja kaupunkien tehtävien ydintä on jo nyt muun muassa elinkeinopolitiikka, kaavoitus ja maankäyttö, investointien edellytykset sekä julkiset hankinnat. Ne voivat osaltaan vaikuttaa sekä työvoiman kysyntään että tarjontaan.

Kenties keskeisin hyöty tulee siitä, että kunnat vastaavat laajasti myös koulutuksen, erityisesti ammatillisen koulutuksen, järjestämisestä: ne kouluttavat noin 80 prosenttia koko opiskelijavolyymistä.

Samanaikaisesti valmisteilla on myös merkittävä kokeilu ammatillisen koulutuksen järjestämiseen. Tarkoitus on, että ammatillisen koulutuksen järjestäjät voisivat suunnata koulutustarjontaa aiempaa vapaammin.

Yhdistelmä mahdollistaa onnistuessaan ketterämmän alueellisiin osaamistarpeisiin vastaamisen. Kunnille tämä toivottavasti merkitsee nykyistä selvästi suurempaa motivaatiota ammatillisen koulutuksen ohjaamiseen osana elinvoimatehtävien kokonaisuutta.

TE-uudistus ui vastavirtaan myös siinä, että se mahdollistaa aidosti lähipalvelujen parantamisen. Pääosa työllisyysalueista toimii vastuukuntamallilla. Jokainen kunta on mukana päätöksenteossa ja rahoittamisessa. Lainsäädäntö mahdollistaa jokaiselle kunnalle niin sovittaessa myös tiettyjen viranomaistehtävien hoitamisen.

Palvelujen läheisyyttäkin ohjaa tietysti tarvelähtöisyys. Mutta rakenteellisesti esimerkiksi fyysinen asiointi on mahdollista myös siellä, missä näitä palveluja ei ole kenties koskaan ollut saatavilla.

Kuntien vastuulla olevissa työllisyys- ja elinkeinopalveluissa tulee tuntea alueen olosuhteet sekä työtä hakevien ja työnantajien tarpeet paljon paremmin kuin aiemmin. Jotta tässä onnistutaan, ensi keväänä valittavien kuntien ja kaupunkien valtuustojen on uusia kuntastrategioita tehdessään osattavat nivoa TE- ja kotouttamispalvelut osaksi uusien elinvoimakuntien kokonaisuutta.

Myös kuntavaalien keskusteluissa olisi syytä huomata kuntien roolin syvällinen muutos edellisiin kevään 2021 vaaleihin verrattuna. Sote-tehtävien poistuminen ja vastuu työllisyys-, elinkeino- ja kotouttamispalveluista muovaavat kunnista uudenlaisia sivistyksen, elinvoiman, kasvun ja hyvän elinympäristön avaintoimijoita.

TE-uudistuksen myötä kuntien talous on jatkossa yhä riippuvaisempi yleisestä talouden ja työllisyyden kehityksestä. Työttömyyden kasvaessa ja pitkittyessä kuntien saamat verotulot alenevat. Samalla TE-palvelujen kysyntä ja rahoitusvastuu työttömyysturvasta kasvaa. Kauniisti sanottuna kannustimet työllisyyden edistämiseen ovat kunnilla erittäin vahvat, mutta pahimmillaan myös kuntataloudet saattavat nopeasti kriisiytyä näiden vastuiden realisoituessa.

Tilannetta vaikeuttaa se, että kunnille on siirtymässä vuoden vaihteessa selvästi vähemmän rahoitusta kuin TE-palveluiden kustannuksia. Samalla kotouttamispalveluista ja ammatillisen koulutuksen rahoituksesta leikataan. Nämä jos mitkä ovat Raimo Sailasta siteeraten ”kallista säästämistä”, joista lasku lankeaa myöhemmin.

Samalla kuntatalouden yleinen näkymä heikkenee voimakkaasti ja eriytyminen kiihtyy, myös uusimpien Tilastokeskuksen väestöennusteiden valossa. On siis tehtävä kaikki mahdollinen kasvun, työllisyyden ja elinvoiman vahvistamiseksi. Tässä tarvitaan myös taitoa nousta lohen tavoin vastavirtaan.

Timo Reina

varatoimitusjohtaja

Kuntaliitto