Lukijalta: Kansalaisaloite ei syytä metsätaloutta sinilevistä

Maaseudun Tulevaisuus uutisoi 14.8. kansalaisaloitteesta otsikolla Ojitus syyniin ‒ kansalaisaloite syyttää metsätaloutta sinilevistä. Toisin kuin otsikko väittää, emme ole syyttämässä metsätaloutta. Ojituskäytännöt on luotu aikana, jolloin tietoa niiden haitoista oli paljon vähemmän ja yritimme kansakuntana selviytyä sotakorvauksista.

Nyt tilanne on toinen ja meillä on enemmän tietoa, joten käytäntöjä tulee muuttaa niitä vastaavasti. Jos jotakin tahoa aloite syyttää, niin päättäjiä. Heidän tehtävä on huolehtia vesistöjemme säilymisestä elinkelpoisina sekä elinkeinojen ja kansalaisten toiminnan rajoista.

Mikäli päättäjät niin haluaisivat, heillä olisi käytössään kaikki uusin tutkimustieto ja asiantuntijoiden osaaminen. Päättäjien tehtävä on lainsäädännöllä ohjata toimintaa niin, että toiminta on reilua, vastaa kansalaisten oikeustajua ja käytössä ovat vaikuttavimmat keinot ympäristön suojeluun.

On kohtuuton vaatimus, että jokaisen metsänomistajan tulisi olla myös vesiensuojelun ammattilainen ja uusien käytäntöjen edelläkävijä. Lainsäädäntö auttaisi asettamaan kaikki metsänomistajat samalle viivalle, sillä osa pyrkii jo oma-aloitteisesti estämään vesistölle aiheutuvan kuormituksen.

Metsätalous ei suinkaan ole ainoa vesistöjemme kuormittaja, vaikkakin yksi suurista. Kaikkia kuormituslähteitä pitää tarkastella ja käytäntöjä muuttaa, mutta jostain pitää aloittaa.

Metsäojituksen myötä kohonneet ravinteiden, humuksen ja kiintoaineksen määrät edistävät vesien tummumista, rehevöitymistä, umpeenkasvua, liettymistä ja limoittumista. Runsaat sinileväkukinnot ovat yksi näkyvä hälytysmerkki vesistöjemme heikosta tilasta, mikä vaikuttaa ihmisiin hyvin laajasti – veneilijöistä ja muista vesillä liikkujista mökkeilijöihin ja ranta-asujiin, kalastajiin ja metsästäjiin, uimareihin, luontomatkailuyrittäjiin ja jotain kautta melkein kaikkiin kansalaisiin.

Nyt tarvitaan tietoon perustuvia toimenpiteitä, eikä syyttelyä tai vastakkainasettelua.

Muistan vielä keskustelut ajalta, kun haja-asutusalueiden jätevesien käsittelyä alettiin säädellä. Monen mielestä oli kohtuutonta vaatia mummonmökkien omistajilta isoja investointeja jätevesien käsittelyyn. Vuosia on kulunut, ja tänä päivänä vaatimuksia ei enää kyseenalaisteta. Päinvastoin asiallisesti hoidetusta jätevesijärjestelmästä on tullut kiinteistöjen myyntivaltti ja tuntuu absurdilta, että vessavedet on joskus voinut johtaa järveen.

Hyvä lainsäädäntö muuttaa käytäntöjä ja normeja juuri tällä tavalla.

Liidia Merikanto

Espoo