”Ajattelen niin, että metsänomistajan varsinainen vastuullisuus alkaa siitä, mihin laki loppuu. Ei riitä, että toimii lain mukaan. Se riittää viranomaiselle, mutta ei suurelle yleisölle, joka odottaa, että metsänomistajalla on arvot kohdallaan”, sanoo Reijo Karhinen. Kuva: Saara LaviHyvän tahdon varassa
Metsätalouden vesiensuojeluun on olemassa hyvät suositukset ja työkalut. Jos niitä ei oteta vapaaehtoisesti käyttöön, edessä voi olla pakottamisen tie.TilaajalleEnsimmäisestä ajokoneen alle jäävän simpukan rasahduksesta Suomussalmen Hukkajoella ei kestänyt kauan, kun tapauksesta tuohtunut julkinen keskustelu alkoi epäillä ja riepotella koko metsäelinkeinoa Suomessa.
Varsinkin vesistöjen suojavyöhykkeistä on riittänyt polemiikkia. Pitäisikö niistä säätää lailla, kuinka leveinä? Kuka maksaa suojeltavat puut?
Törkeä raakkutuho ehkä tarvittiin tällä kertaa keskustelun laukaisijaksi, mutta tyhjiöstä se ei ponnistanut.
”1990-luvulla ei aina iljennyt sanoa, että on ammatiltaan pankinjohtaja. Nyt ei tiedä aina, rohkeneeko sanoa, että on metsänomistaja. Molemmissa tapauksissa muut ovat töppäilleet”, vertaa OP-ryhmän entinen pääjohtaja, Saimaan alueella metsää omistava Reijo Karhinen.
Karhinen uskoo, ettei raakkutapauksesta olisi syntynyt yhtä suurta reaktiota 10 vuotta sitten. Tuossa ajassa ilmastonmuutos ja luontokato ovat nousseet aivan eri asemaan kuin aikaisemmin.
Muutos on erityisen nopea, kun huomioi metsän yli puoli vuosisataa kestävän kierron.
Karhinen tunnistaa muutoksen omallakin kohdalla. Metsät ovat perheelle ensisijaisesti sijoituskohde, mutta Järvi-Suomessa vastuuta vesistöistä joutuu väkisinkin miettimään. Myös keskustelut kesämökkiläisten toiveista ovat tulleet tutuiksi.
”Metsänomistajan varsinainen vastuullisuus alkaa siitä, mihin laki loppuu. Ei riitä, että toimii lain mukaan. Se riittää viranomaiselle, mutta ei suurelle yleisölle.”
Nykymetsänomistaja on ikään kuin aina suurennuslasin alla. Kestääkö oma toiminta julkisuuden valon?
”Ajattelen niin, että metsänomistajan varsinainen vastuullisuus alkaa siitä, mihin laki loppuu. Ei riitä, että toimii lain mukaan. Se riittää viranomaiselle, mutta ei suurelle yleisölle, joka odottaa, että metsänomistajalla on arvot kohdallaan.”
Karhisen mielestä metsäalan ammattilaiset ovat usein liian syvällä omissa poteroissaan perinteistä metsätaloutta puolustamassa. Hän on kaivannut neutraalia kumppania ympäristön ja talouden tasapainottamiseen. Sopiva on löytynyt, ehkä.
Karhisen perhe on tehnyt yhteistyösopimuksen vastikään Metsä Groupin kanssa. Se tähtää tiiviimpään keskinäiseen vuorovaikutukseen ja selkeämmin kestävään metsänhoitoon.
”Pisteet heille jo pelkästään siitä, että heidän viestintä on hengeltään rakentavaa ja siinä yhdistyy samanaikaisesti sekä luontoa arvostava sävy että ymmärrys metsien sijoitusluonteesta.”
Ennen raakkutapausta Karhinen uskoi metsäalan itsesääntelyyn, kuten sertifiointiin. Nyt hän arvelee, että yhteiskunta saattaa tiukentaa otettaan tulevaisuudessa.
”Henkisesti huomaan olevani valmistautunut siihen, että aikaa myöten normipohja vihertyy ja tiukkenee. Siihen on syytä varautua. Toivottavasti se voitaisiin tehdä hallitusti.”
Karhinen arvelee muutoksen vielä koittavan metsämarkkinoillakin. Nyt myyntiin tulevat, vesistöjen rannoilla sijaitsevat metsätilat hinnoitellaan niin, että kaikki on hakattavissa. Ympäristövastuuta kantava metsäsijoittaja häviää tarjouskilpailun.
Tutkimusten mukaan vanhat ojitukset aiheuttavat suurimman osan suometsien vesistöpäästöistä. Kuva: Taina RenkolaYmpäristönäkökulman korostuminen nojaa vahvasti tutkimukseen. Esimerkiksi metsätalouden vesistövaikutusten tutkijat ovat jo pitkään olleet sitä mieltä, että nykymenolla vesistöjen laatu ei parane vaan jatkaa heikentymistään.
Nykylainsäädännön ja sertifiointisääntöjen löperöyttä pienvesien suojelussa on tuonut esiin esimerkiksi metsäbiotalouden tiedepaneelin jäsen, Oulun yliopiston professori Timo Muotka.
Myös suometsien kestävästä hoidosta on karttunut jatkuvasti uutta tietoa. Nykyisen tiedon valossa vanhat ojitukset ovat suurin ongelma.
”Käsityksemme on, että suuri osa vesistöjen kuormituksesta tulee vanhoista synneistä. Nykypäivän toimenpiteistä tulee selvästi pienempi osa”, sanoo Luonnonvarakeskuksen (Luke) johtava tutkija Mika Nieminen.
Hankalaa on, että monien tutkimusten mukaan soiden kuormitus ei vähene itsestään ajan kanssa, vaan vesistökuormitus vain kasvaa turpeen hajotessa. Turpeen hajoaminen johtuu ilmaston lämpenemisestä ja pohjaveden pinnan laskusta, joka on seurausta haihduttavan puuston runsastumisesta ojitusalueilla.
”Esimerkiksi Perämerelle laskevissa jokivesistöissä kuormitus koko ajan vain kasvaa, ja ojituksia pidetään suurimpana syyllisenä.”
Nykysuosituksissa kiinnitetään huomiota vesiensuojeluun kunnostusojitusten yhteydessä. Usein toimet ovat riittämättömiä. Lietekuopat ja laskeutusaltaat pidättävät valumista vain pienen osan, ja pintavalutuskenttiä käytetään vain harvoin. Kokonaiskuva suometsien hoidosta hämärtyy, koska osa kunnostusojituksista tehdään vailla mitään virallista suunnitelmaa.
”Koko keskustelua vaivaa, että riippumatonta selvitystä ei ole tehty siitä, miten sertifikaatteja, metsälakia ja suosituksia noudatetaan. Riippumaton tutkimus olisi helppo tehdä ja tarpeellinen.”
Vesiensuojelun lainsäädäntö on hajanaista. Monet toimet perustuvat vapaaehtoisuuteen. Kuva: Taina RenkolaNiemisen mielestä metsänomistajia pitäisi kannustaa hyvien asioiden tekemiseen.
”Sellaisen tulevaisuuden haluaisin nähdä, että metsänomistajat saisivat tuloja esimerkiksi vesistöjen puhdistamisesta. Maataloudessa on jo esimerkkejä hyvään kannustamisesta. Valio maksaa lisähintaa vastuullisesti tuotetulle maidolle. Samanlaista ajattelua tarvitaan metsätalouteen. Kysymys on siitä, mistä rahat tulevat.”
Ympäristöoikeuden tutkija Minna Pappila Suomen ympäristökeskuksesta pitää metsätalouden heikkoa sääntelyä poikkeuksellisena. Metsätalouden vesiensuojelu perustuu pitkälti vapaaehtoisuuteen, samalla kun muualla yhteiskunnassa säännöt ovat tiukat, Pappila vertaa.
”Esimerkiksi ympäristölupien ehdot kiristyvät jatkuvasti, toimijoilta vaaditaan BAT:tä eli parasta saatavilla olevaa teknologiaa. Myös hajapäästöjä on saatu kuriin, kun kotitalouksien jätevedet tulivat sääntelyn piiriin.”
Ympäristönsuojelulaissa on yleinen ympäristön pilaamiskielto, mutta se soveltuu huonosti hajallaan olevaan kuormitukseen, jossa vesistön heikkeneminen ei johdu kenestäkään yksittäisestä metsänomistajasta, vaan kokonaisuudesta.
Pappilan mielestä säännöt selkiytyisivät, jos kunnostusojituksen edellytyksistä ja kaikkien vesistöjen suojavyöhykkeistä säädettäisiin laissa. Nyt vaadittava suojavyöhyke riippuu metsäsertifioinnista ja toisaalta siitä, ollaanko metsälain 10 § tarkoittaman luonnontilaisen puron äärellä.
Pappila uskoo, että Suomessa pidetään kiinni omaisuuden suojasta, vaikka ympäristövelvoitteita tulisi lisää.
”En osaa kuvitella, että korvauksetta suojeltaisiin. Perustuslaki mahdollistaisi suuremman omavastuun kuin metsälaissa mainitun 3 000 euroa, mutta kovin nopeita tulkintamuutoksia tuskin tulee.”
Metsäkeskus seuraa metsätalouden vesiensuojelua ja muuta luonnonhoidon laatua vuosittaisella seurannalla, johon valikoituu 300 kohteen otos.
Seurannan mukaan vesiensuojelu puunkorjuussa on yleisimmin hyvää tai erinomaista. 2000-luvun aikana erinomaisten osuus on laskenut ja hyvien vastaavasti noussut.
Muutos kertoo sekä suositusten kiristymisestä että siitä, että kaikki eivät niitä tarkkaan noudata, arvioi Tapion johtava vesiensuojelun asiantuntija Samuli Joensuu.
Vesiensuojelussa tulisi huomioida kokonaisia valuma-alueita yksittäisten metsäpalstojen sijaan. Kuva: Sanne KatainenPEFC-metsäsertifioinnin muutos, joka suurensi suojavyöhykkeiden minimileveyttä, on niin uusi, ettei se tilastossa vielä näy.
Metsäkeskuksen seuranta antaa vesiensuojelusta varsin myönteisen kuvan. Se johtuu luokittelusta: PEFC-vähimmäisvaatimukset täyttävä kohde voi saada erinomaisen arvosanan.
Toinen mittakeppi löytyisi esimerkiksi Tapion hyvän metsänhoidon suosituksista, joissa todetaan, että vasta 30 metriä leveä suojavyöhyke riittää turvaamaan vesien ekologisen tilan.
”Vähimmäismäärä on 10 metriä ja siitä ylöspäin tavoite on 30 metrin levyisiin vyöhykkeisiin asti. Suositusten lähtökohta on, että perustana on metsänomistajan oma kanta. Hän saa sen asian päättää”, Joensuu sanoo.
Suositusten mukaan leveyksiä ei tulisi soveltaa kaavamaisesti, vaan ne pitäisi sovittaa maaston mukaan. Siellä, missä veden virtaus on todennäköisesti suurin, tarvitaan leveämpi vyöhyke.
Suunnittelutyötä helpottavia karttatyökaluja on tarjolla ilmaiseksi. Niiden soveltaminen on puunostajien tahdosta kiinni.
Suometsien vesiensuojelussa paljon riippuu siitä, miten tuore metka-laki toimii kunnostusojituksissa. Ojien perkaamiskustannuksia ei enää tueta, vaan raha ohjautuu ojitushankkeiden vesiensuojelusuunnitelmiin.
”Pitäisi jotenkin saada innostus aikaan, että tehtäisiin metka-lain mukaisia suunnitelmia sen sijaan, että otetaan naapurin kaivuri perkaaman ojat ilman mitään suunnitelmaa.”
Parasta olisi, jos ojia voitaisiin kunnostaa valuma-alue kerrallaan niin, että maa- ja metsätalouden ojat ja vesiensuojelurakenteet käsiteltäisiin samana kokonaisuutena. Kuivatusvesiä voitaisiin ohjata vesistöjen sijaan heikkotuottoisille, ojittamattomille soille, jotka suodattaisivat ravinteita ja kiintoaineita. Yhteistyöstä hyötyisivät paitsi ympäristö myös maanomistajat, kun suunnitelmia ei tarvitsisi tehdä erikseen jokaiselle palstalle eikä siirrellä koneita moneen kertaan.
Käytännössä valuma-alueen kokoisia kunnostusojituksia on tehty vain hankerahoituksella. Joensuun mielestä tulevaisuudessa maanomistajien kokoon juokseminen kunnostusojitushankkeita varten voisi onnistua esimerkiksi metsänhoitoyhdistyksissä.
”Kokonaisuus saataisiin paljon paremmin aikaan valuma-aluetasolla kuin tekemällä tilakohtaisesti. Tila kerrallaan vesiensuojelurakenteet eivät tule koskaan hyvälle tasolle. Monta pientä suunnitelmaa tulee kalliimmaksikin kuin yksi suuri.”
Metsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
- Osaston luetuimmat
