
Metsätalouteen tarvitaan muutoksia vesiensuojelu- ja ilmastotavoitteiden saavuttamiseksi, katsovat Luonnonvarakeskus (Luke) ja Suomen ympäristökeskus (Syke). Tuore politiikkasuositus kannustaa soveltamaan jatkuvapeitteistä metsänkasvatusta, jotta vesistö- ja ilmastopäästöjä saadaan vähennettyä.
Metsäojitus tulisi keskusten mielestä tehdä luvanvaraiseksi, jotta aiheutettu haitta vesialueiden omistajille voitaisiin minimoida. Luvituksella varmistettaisiin, että ojia avattaisiin vain, kun se on metsätalouden tavoitteiden kannalta aivan välttämätöntä. Lisäksi suosittaisiin matalia ojia ja haittoja minimoitaisiin esimerkiksi vesiensuojelukosteikoilla ja pintavalutuskentillä, Luken ja Syken tiedotteessa todetaan.
Luke ja Syke uudistaisivat metsätalouden tukia niin, että ne kannustaisivat ympäristöhyötyjen tuottamiseen. Runsasravinteisilla ojitetuilla soilla kannusteiden tulisi ohjata jatkuvapeitteiseen metsänkasvatukseen ja välttämään avohakkuita sekä niihin liittyviä ojituksia. Uusia kannusteita voisivat olla ympäristöhyötyjen tuottamisen tai haittojen vähentämisen perusteella maksettavat tuet.
Politiikkasuosituksessa perätään myös metsäalan neuvontaorganisaatioiden, urakoitsijoiden ja metsänomistajien osaamisen lisäämistä vesitalouden hallinnasta, maaperän ilmastopäästöjen vähentämisestä ja vesiensuojelusta.
Siirtyminen jatkuvapeitteiseen kasvatukseen vähentäisi typpi- ja fosforikuormitusta noin puoleen verrattuna tasaikäismetsätalouden kuormitukseen.
Hankkeissa tehdyt maakunnittaiset tarkastelut osoittivat, että eri maakunnat saisivat erilaisia hyötyjä siirtymisestä jatkuvapeitteiseen metsänkasvatukseen.
Ravinnekuormitus vähenisi enemmän kivennäismaavaltaisilla alueilla (Uusimaa, Päijät-Häme) kuin hyvin suovaltaisissa maakunnissa (Pohjanmaan maakunnat). Lisäksi jatkuvapeitteinen kasvatus vähentäisi kuormitusta enemmän Etelä- kuin Pohjois-Suomessa.
Hiilinieluja voitaisiin kasvattaa eniten metsäalaa kohden suurimmassa osassa eteläisen ja keskisen Suomen maakuntia, eniten Satakunnassa ja Kanta-Hämeessä. Päijät-Hämeessä, Etelä-Savossa ja Pohjois-Pohjanmaalla hiilinielu ei merkittävästi kasvaisi, koska runsasravinteisten ojitettujen turvemaametsien osuus niiden metsäpinta-alasta on pieni.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
