• Lukijalta: Marja- ja sienisaaliit voitaisiin moninkertaistaa ilmakuva-aineistojen avulla

    Olemassa olevien väri-infrakuvien tulkintaa tehostamalla voitaisiin muun muassa hyvät marjapaikat löytää kuvien perusteella, kirjoittaa metsänhoitaja Matti Myllyniemi.
    Puolukkaa. Kuvituskuva.
    Puolukkaa. Kuvituskuva. Kuva: Sanne Katainen
    Mielipide|Marjat ja sienet
    4.4.202520:57
    Lukijalta
    Matti Myllyniemi

    Metsänomistajat ovat valmiita pidentämään kiertoaikoja (MT 31.3.). Se olisi voitto sekä metsien "jokaisenkäytölle" että metsätaloutemme nostamiseksi kunniapaikalle kansantaloudessamme.

    Metsään.fi-järjestelmään on Suomen metsät saatu kuvattua sekä puustoltaan että toimenpide-ehdotuksiltaan kattavasti ja laadukkaasti, kiitos ilmakuva-aineiston tehokäytön. Väri-infrailmakuvat ovat aineistona kaikilla biotaloutemme sektoreilla eli metsätalouden lisäksi myös EU-maataloustukivalvonnassa sekä ympäristöhallinnon kentällä. Viimeksi mainitun totesin television alueuutisista, jossa Itä-Suomen ely-keskuksessa mietittiin uusia koulupiirijakoja väri-infrakuvien avulla.

    Ne olisivatkin moneen suunnittelutyöhön hyödyllisiä pohjia. Niitä voitaisiin hyödyntää jopa jokaisenkäytössä tarjoamalla niitä kirjastopalveluna.

    Olen metsäsuunnittelun koulutuksessa opettanut niiden tulkintaa ja itsekin löytänyt Nuuksion ja Sipoonkorven kansallispuistoista parhaat mustikkapaikat, joiden tiedetään liittyvän männyn luontaisiin uudistusvaiheisiin suojus- ja siemenpuuvaiheissa. Mustikkavarvuston kehittyminen hyvien marjasaaliiden tuotantoon nimittäin kestää pitkään, mutta olen omista vuosittain toistuvista satomääristä arvioinut, että uudistusvaiheiden aikana mustikkasaaliin kokonaistuotto hipoo helposti metsän kiertoajan mittaista puuntuotannon arvoa edellyttäen tietysti, että sato säännöllisesti kerätään.

    Sienisadot osuvat myös lisäbonuksena näille paikoille!

    Suomen täytyisi vain uudelleen ohjata nuoriso hankkimaan taskurahoja tai kouluja opettamaan biotaloutta oppilaille siihen tapaan kuin omassa lapsuudessani oli tapana. Tuolloin kerättiin puolukkaa koulukeittiöihin.

    Matti Myllyniemi

    metsänhoitaja

    Lisää aiheesta
    • Hirvien tekemiä tuhoja mäntytaimikossa. Kuvituskuva.

      Erä | Yliö: Hirvikannan tehokkaampi säätely on edellytys ilmastonmuutokseen sopeutumiseksi ja kuusettumisen katkaisemiseksi

    • Sari Essayah kannustaa metsän­omistajia hakemaan Metka-­tukia. ”Nyt pitää näyttää, että taimikoita halutaan hoitaa. Rahoja ei saa jättää käyttämättä.”

      Metsäpolitiikka | Maa- ja metsätalousministeri Essayah: ”Hallitus ei halua rajoittaa metsien käyttöä” ‒ ensi vuonna alkavaa Metka-tukea ohjataan taimikoiden hoitoon

      Tilaajalle
    • Metsien ennallistaminen on uusi ja arvaamaton kokonaisuus, johon odotetaan poliittista ratkaisua EU:ssa. Kuvituskuva.

      Maanomistus | Asiantuntijalta: Metsät ovat jäämässä maankäytössä umpikujaan

    • Ministeri Sari Multala pitää puun polttamista välttämättömänä siirtymävaiheen ratkaisuna matkalla kohti fossiilisista polttoaineista luopumista.

      Metsäpolitiikka | Sari Multala pitää nykyistä lain­säädäntöä ja metsän­omistajien vapaa­ehtoisia toimia riittävinä – ”Luotan siihen, että metsänomistajat haluavat hoitaa metsiään hyvin”

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    ilmakuva-aineistot
    marjastus
    sienestys
    biotalous
    metsänhoito
  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 3

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

    • 7

      Rypsiöljyn käyttö polttoaineena maatilalla kannattaa