Yliö: Hirvikannan tehokkaampi säätely on edellytys ilmastonmuutokseen sopeutumiseksi ja kuusettumisen katkaisemiseksi

Keskustelu hiilinieluista ja metsäluonnon monimuotoisuudesta käy vilkkaana. Kiistaton ilmaston lämpeneminen kannustaa miettimään metsänhoidossa erilaisia vaihtoehtoja.

Sekametsien kasvatusta kannustetaan lisäämään. Onpa rohkaistu jopa jalojen lehtipuiden metsiköiden perustamiseen. Pienialaisena ja sekapuina tämäkin varmasti puolustaa paikkaansa.

Yhden puulajin metsiköiden kasvatus on helpointa. Puiden kehitys on samanlaista ja käsittely sekametsää helpompaa. Kuusikoilla ennustetaan olevan suuria vaikeuksia tulevaisuudessa, kun pitkät kuivat jaksot lisääntyvät ja lämpösumma kohoaa. Tänä vuonna touko-elokuun lämpösumma oli Kärkölässä noin 1 350 astetta.

Kuusen viljely riistäytyi käsistä jo 1990-luvulla. Aivan viimeisiin vuosiin saakka kaksi kolmasosaa viljellyistä taimista on ollut kuusta. Parin viime vuoden aikana laiva on kääntynyt, ja männyn osuus onkin viljelystä lähtenyt kasvuun.

Kaikki uudistamisia ei tehdä istuttamalla vaan myös luontainen uudistaminen sekä männyn kylvö ovat yleistyneet. Koivun viljely eri menetelmin on vain muutamia prosentteja kokonaisuudistusaloista keskittyen eteläisempään Suomeen.

Syyt kuusen suosioon ovat olleet ilmeiset. Kuusen viljely jalostetulla taimiaineksella muokkauksineen on ollut melko varmaa. Kiertoajassa mitattuna kuusi on tarjonnut pitkään parhaan tuoton eri puulajeista.

Kuusella on jatkossakin suuri painoarvo metsätaloudessa, joten nyt ei pidä panikoitua. Kuuselle sopimattomimpiin kasvualustoihin olisi vain saatava mänty- tai koivuvaltaiset metsiköt. Luonto hoitaa luontaisen uudistamisen kautta muiden lehtipuiden sekoittumisen metsiin monimuotoisuutta lisäämään.

Yksi merkittävä syy kuusettumiseen on ollut hirvikanta. Hirvituhojen pelossa esimerkiksi Päijät-Hämeessä kuusta on viljelty liian karuilla ja liian lahoilla alustoilla.

Alueella on kuitenkin merkittävästi männyn ja etenkin koivun kasvualustoja.

Oma näkemykseni on se, että koivun viljely onnistuu männyn viljelyä paremmin. Tähän lienee syynä kesäaikaan runsas ravinnon tarjonta luonnossa. Koivu ei ole hirven ravintolistan kärjessä. Ei tosin ole mäntykään, mutta se syödäänkin pääasiallisesti talvella.

Jatkuva kasvatuskaan ei tuo tähän ratkaisua, koska vähemmistöön jäävät männyt ja koivut popsitaan syntytavasta riippumatta. Tässä menetelmässä kuusikoituminen jatkuu kuten jatkuu maannousemasienen leviäminenkin.

Metsätalouden merkitys kansantaloudelle tunnistetaan. Kaikki toimet eivät kuitenkaan tue menestyksellistä metsätaloutta. Esimerkkinä Etelä-Hämeen riistaneuvoston tavoite uudeksi hirvitiheyden tavoitekannaksi on täysin väärän suuntainen. Aiempi tavoite oli 2,5–3 hirveä tuhannella maahehtaarilla. Uusi suositus on 2,7–3,2 hirveä.

Hirvikantaa kasvatetaan samaan aikaan, kun metsissä pitäisi saada puulajikirjoa kestävyyden turvaamiseksi aikaiseksi. Sama suuntaus on valkohäntäpeuroillakin. Peuralla toki on luontaisia suurpetovihollisia, mutta hirviä suurpedot eivät Päijät-Hämeessä juurikaan verota.

Tapa, jolla jäävä hirvikanta määritellään, on ajastaan jäljessä. Luonnonvarakeskus tuottaa alueille vasatuottolaskelmia, mutta Länsi-Uudellamaalla keväällä 2024 havahduttiin ongelmaan, jossa laskelmat pettivät pahanpäiväisesti.

Metsästyskauden jälkeen alueen seurat ilmoittavat oman näkemyksensä jäävästä hirvikannasta, joka vähyydellään herätti epäilyksiä.

Luonnonvarakeskus suoritti Länsi-Uudellamaalla viime keväänä lentolaskennan ja tulos oli karmiva: yli yhdeksän hirveä tuhannella maahehtaarilla. Tulos oli lähes kaksinkertainen metsästäjien metsästyskauden jälkeiseen ilmoitukseen ja Luken ennusteeseen verrattuna.

Onko tulos kuitenkin suodatettu pois tilastoista?

Hirvi kuuluu olennaisena osana Suomen luontoon, mutta ei näin suurena populaationa kuin nyt. Uusien suositusten myötä kanta tullee voimistumaan metsätalouden kustannuksella.

Alueellisessa riistaneuvostossa on edustajat maakuntaliitosta, ely-keskuksesta, Suomen metsäkeskuksesta ja alueellisesti merkityksellisestä maanomistajajärjestöstä sekä kuusi edustajaa alueen riistanhoitoyhdistyksistä.

Alueellamme tapahtuvat sidosryhmäkeskustelut pitäisi huomioida paremmin. Enemmistö riistaneuvostoissa ja riistanhoitoyhdistyksissä on metsästäjiä. Maanomistajien ääni ei kuulu.

Näyttäisi siltä, että lupamenettelyssä Riistakeskus on mennyt helpoimman toimintamallin kautta. Lupia on myönnetty jahtikaudelle 2024–2025 pinta-alaperusteisesti noin 1 lupa tuhannelle maahehtaarille. Tässä ei osata ottaa kantaa metsäisiin talvilaidunalueisiin, joissa esiintyy huomattavia tihentymiä.

Hirvikannan sääntelyn pohjaksi tarvitaan oikea puulaji oikeaan paikkaan ja säännölliset Luken tekemät lentolaskennat hirvitalousalueittain.

Heikki Nikkinen

metsätalousinsinööri (AMK), metsänomistaja

Kärkölä