Lahopuun määrä on lisääntynyt Etelä-Suomessa, mutta monille lajeille sitä on yhä liian vähän. Kuva: Kari SalonenElonkirjo näivettyy eristyksissä
Alkuperäinen metsäluonto köyhtyy monista ponnisteluista huolimatta, koska suojelu on sirpaleista. Vaateliaan lajiston turvaaminen voi maksaa miljardeja euroja.TilaajalleSuomalaisen talousmetsän kierto kestää, hieman alueesta ja puulajista riippuen, vajaan vuosisadan. Siinä ajassa metsään kerrostuu monenlaista elämää, avoimessa ja aurinkoisessa maastossa viihtyvästä latvuston suojassa lymyilevään.
Puut ja muut kasvit yhteyttävät, hajottajat tekevät kasvijätteistä humusta, metsämaa suodattaa vettä pohjavedeksi. Ilmassa inisee hyönteisiä, joista ravintonsa saavat monet linnut ja nisäkkäät, ja näillä on saalistajansa. Loppukesästä alkaen maa täyttyy sienistä ja marjoista.
Kaikesta elämän kuhinasta huolimatta jotain jää puuttumaan ihmisen koskemattomaan metsään verrattuna. Tärkein ero on lahopuu, josta riippuu monen lajin kohtalo. Talousmetsää voi verrata taloon, jossa on niukasti huonekaluja. Vaatelias asukas ei suostu nukkumaan lattialla, vaan lähtee muualle.
Mikä onkaan metsäluonnon tila? Julkista keskustelua seuraamalla voi valita haluamansa näkökulman. Yhden vastauksen mukaan metsäalalla on tehty monimuotoisuuden hyväksi paljon 1990-luvulta asti, ja moni mittari osoittaa hyvään suuntaan. Valtakunnan metsien inventoinnin (VMI) perusteella järeiden puiden, haapojen ja lehtipuuston määrä on kasvanut. Suojelualueita on moninkertaisesti enemmän kuin muutama vuosikymmen sitten. Metsien tila on parempi kuin esimerkiksi perinneympäristöjen, joita on jäljellä häviävän vähän.
Toisen näkökulman mukaan lajien kato on metsissä kaikista toimista huolimatta jatkunut. Tuoreimman, vuonna 2019 julkaistun uhanalaisuusarvion mukaan metsien lajistosta useampi laji taantuu kuin yleistyy. Syynä pidetään etenkin vanhojen metsien vähenemistä. Lääkkeeksi esitetään suojelualueiden lisäämistä.
”Indikaattorit ovat helposti yksipuolisia. Jos optimoidaan lajien määrää, saadaan sellaisia lajeja joita ei niin kaivatakaan, mutta menetetään toisia lajeja.”
”Jos monimuotoisuuden kehittymisessä ja sitä kuvaavissa mittareissa on ristiriita ja lajien määrä vähenee, silloin se mielestäni tarkoittaa, että pitäisi parantaa käytössä olevia indikaattoreita”, näkee tutkimusprofessori Annika Kangas Luonnonvarakeskuksesta.
Se on helpommin sanottu kuin tehty. Metsän monimuotoisuuden kattava mittaaminen tuhansine lajeineen on mahdotonta, eikä edes jokaisen hehtaarin tarkka lajimäärä anna riittävää kuvaa monimuotoisuudesta. Se ei tekisi oikeutta esimerkiksi karujen kasvupaikkojen luonnolle. Niillä puulajeja on usein tasan yksi, mänty.
”Indikaattorit ovat helposti yksipuolisia. Jos optimoidaan lajien määrää, saadaan sellaisia lajeja joita ei niin kaivatakaan, mutta menetetään toisia lajeja. Lajimääräkään ei ole erityisen hyvä indikaattori”, Kangas sanoo.
Lahopuun määrä on tärkeä mittari. Mutta on lajistoa, joka tarvitsee tietyn puulajin tiettyyn lahoasteeseen edennyttä puuta, jonka pitäisi sijaita peitteisen metsän keskellä. Tällaisia hienouksia inventoinnissa mitattu kuolleen puun määrä ei tavoita.
Monimuotoisuuden seurannan parantamiseksi on pohdittu esimerkiksi lintujen laskemista VMI-koealoilta linnunlaulua äänittämällä. Se on käytännössä hankalaa, koska nauhurin jättäminen metsään vaatisi luvat tuhansilta metsänomistajilta. Sama ongelma koskisi imuria, joka voisi kerätä ilmassa esiintyviä itiöitä sienilajiston kartoittamiseksi.
Linnunlaulun keskittyminen varhaisaamuun ja alkukesään estää myös kattavat äänitykset maastotyöntekijöiden tekemänä, Kangas kertoo.
Moni uhanalainen laji häviää vähitellen, jos se elää eristyksissä. Etelä- ja Keski-Suomen harvoilla aarniometsälaikuilla lajisto on köyhempää kuin olosuhteiltaan samanlaisissa metsissä itärajan lähellä. Kuva: Petteri KivimäkiMetsänhoitaja, metsäekologian dosentti Timo Kuuluvainen vertaa luonnonhoitoa ja suojelua kahden haavin käyttöön. Luonnonhoito on karkea, suurisilmäinen haavi, joka nappaa talteen lajit, jotka pärjäilevät hieman avitettuina tavallisissa talousmetsissä.
Vaativammalle lajistolle tarvitaan tiheäsilmäinen haavi, joka perustuu laajoihin suojelualueisiin.
”Luonnonsuojelu ja luonnonhoito täydentävät toisiaan. Esimerkiksi säästöpuut ovat tärkeä osa luonnonhoitoa, mutta koska ne jakautuvat tasaisesti laajassa mittakaavassa, ei niillä missään päästä lahopuumääriin, joilla olisi uhanalaisen lajiston kannalta suurta merkitystä.”
Kaikki lajit turvaavaa, metsien riittävää suojelumäärää ei voi varmuudella sanoa.
”Ruotsalaiset ovat arvioineet, että säästöpuita tulisi jättää vähintään 10 prosenttia hakattavan metsän puuston tilavuudesta. EU on esittänyt, että 10 prosenttia pinta-alasta suojeltaisiin tiukasti. Nämä ovat minimiarvoja.”
Tavoite 10 prosentin tiukan suojelusta sisältyy EU:n biodiversiteettistrategiaan. Strategian tavoitteena on saada yhteensä 30 prosenttia unionin maa- ja vesialueista jonkinlaisen suojelun piiriin.
30 prosenttia ei ole tuulesta temmattu luku.
Ruotsin maatalousyliopisto SLU:n professori Henrik Andrén tutkii nykyisin erityisesti ilveksiä, mutta vuonna 1994 hän julkaisi lintu- ja nisäkäspopulaatioiden vähenemistä koskevan tutkimuksen, johon muut tutkijat ovat sittemmin viitanneet tuhansia kertoja.
”Oli ollut pitkään kiistelyä siitä, johtuuko populaatioiden väheneminen sopivien elinympäristöjen vähenemisestä vai niiden pirstoutumisesta. Oivalsin, että molemmat vastaukset voivat olla oikein. Samaa asiaa oli vain tutkittu erilaisissa olosuhteissa”, Andrén kertoo.
Andrénin yhteenvetotutkimus osoitti, että nisäkkäiden ja lintujen kato kiihtyy, kun alkuperäisen elinympäristön määrä on huvennut noin 30 prosenttiin alkuperäisestä laajuudesta.
Andrén sanoo, ettei tutkimusta voi suoraan yleistää tieteelliseksi totuudeksi metsien suojelutarpeesta.
Tutkimus koski nisäkkäitä ja lintuja, joista varsinkin monet linnut pystyvät liikkumaan varsin hyvin. Esimerkiksi kasvit ja jäkälät selviävät pienemmillä pinta-aloilla, mutta vaativat jatkuvaa metsän peitteisyyttä.
”Onko parempi tehdä kymmenen 20 hehtaarin avohakkuuta vai yksi kahdensadan hehtaarin hakkuu? Vastaus ei ole yksiselitteinen, se riippuu lajista.”
Metsätaloudesta Andrénilla on silti selvä näkemys.
”Ruotsissa on näköpiirissä, että muualla kuin suojelualueilla ei pian enää ole metsiä, joissa ei ole ikinä tehty avohakkuuta. Se on pelottava ajatus. Osa lajeista häviää avohakkuun yhteydessä.”
Lahopuun puute on merkittävä luonnon monimuotoisuutta rajoittava tekijä talousmetsissä. Kuva: Viestimedian arkistoTimo Kuuluvaisen mukaan eteläisen Suomen pirstoutuneet aarniometsälaikut ovat vähälajisempia ja vähemmän uhanalaista lajistoa ylläpitäviä kuin puustoltaan samanlaiset, Venäjän rajan lähellä kasvavat laikut.
Talovertausta jatkaen aarniometsätalossa olisi siis hieno kalustus. Asukasta ei vain kuulu, koska huonekalujen lisäksi ronkeli muuttaja vaatii, että lähellä on naapureita.
”Tiedetään, että eristyneet, pirstoutuneissa elinympäristölaikuissa elävät lajit ovat vaarassa hävitä vähitellen. Tämä heijastuu lajien maantieteelliseen jakaumaan.”
Maa- ja metsätaloustuottajien järjestö MTK on pohtinut keväällä julkaistussa monimuotoisuustiekartassaan, mitä tarkoittaisi, jos yksityisistä talousmetsistä todella suojeltaisiin 10 tai 30 prosenttia. Ne eivät ole MTK:n tavoitteita, vaan kuvastavat yhteiskunnasta tulevaa painetta.
”Ne tulee suoraan ympäröivästä maailmasta ne tavoitteet. 10 ja 30 prosenttia ovat EU:n biodiversiteettistrategian suojelutavoitteita”, MTK:n ympäristöasiantuntija Markus Nissinen sanoo.
Hän mainitsee, että tiekarttaa laatiessa 30 prosentin laskelmasta käytettiin työnimeä ”överiskenaario”. Sana kuvaa laajan suojelun rajuja talousvaikutuksia.
30 prosentin suojeluasteella hakkuumäärät laskisivat vuosisadan loppuun asti ulottuvassa laskelmassa keskimäärin kolmanneksen eli 21,5 miljoonalla kuutiolla vuodessa. Metsänomistajilta jäisi vuosittain saamatta miljardin euron hakkuutulot.
Suojelualueiden hinta pitäisi korvata metsänomistajille täysimääräisesti. Valtio tarvitsisi maiden hankintaan kymmeniä miljardeja euroja. Luonnonsuojelun rahoitus pitäisi monikymmenkertaistaa nykyisestä.
”Lisäsuojelu on tutkimuksen mukaan kaikkein tehokkain keino lisätä metsäluonnon monimuotoisuutta, mutta se on aika arvokasta”, Nissinen toteaa.
Metsänomistajien suuri enemmistö suhtautuu suojeluun myönteisesti, jos suojelu etenee vapaaehtoisesti. Etelä-Suomen metsien monimuotoisuutta edistävään Metso-ohjelmaan on tarjottu viime vuosina enemmän kohteita kuin mitä suojeluun on varattu rahaa. Ei ole tiedossa, kantaisiko vapaaehtoinen suojeluinto nykyisiä monin verroin laajempiin tavoitteisiin.
Vuodesta 2008 jatkunut Metso on luonut uusia suojelualueita noin 95 000 hehtaaria keskimäärin 11 hehtaarin laikkuina. Se on alle prosentti Etelä-Suomen metsistä. Yhteensä Luken tilaston mukaan Etelä-Suomen metsistä on eri asteisen suojelun piirissä kuusi prosenttia eli 650 000 hehtaaria.
Nissisen mielestä mediassa esiin nouseva kriittinen kuva metsistä unohtaa niiden suuren taloudellisen merkityksen.
Puronvarret ovat metsien monimuotoisuuden keskittymiä. Ne on suojeltu metsälain 10-pykälän turvin. Kuva: Markku Pulkkinen”Metsänomistajan omaisuuden suoja ei nouse esille, eikä se, että jokainen puu kaadetaan tarpeeseen. Jokaiseen kuntaan metsätalous tuo kymmeniä miljoonia euroja vuodessa. Kestävän kehityksen kaikki puolet eivät tule läpi.”
Jos tutkijoiden ja EU:n suosittelema suojelumäärä on ylimitoitettu ja epärealistinen, onko monimuotoisuuden hupeneminen silloin hiljaa hyväksytty tosiasia, vaikka virallisiin tavoitteisiin on muuta kirjattu?
Nissinen kiistää tämän.
”Pitää tunnistaa ja tunnustaa, että talousmetsien luonnonhoidolla on ollut aidosti vaikutusta. Esimerkisksi elävän ja kuolleen säästöpuun määrät kasvavat koko ajan, mikä on johtanut lahopuumäärän jatkuvaan kasvuun Etelä-Suomessa.”
Luonnonsuojelu ja luonnonhoito eivät ole vain valtion rahoituksen varassa, Nissinen huomauttaa.
MTK edistää vapaaehtoisia luontoarvomarkkinoita luontoarvot.fi -palvelussaan, ja usea metsäyhtiö maksaa jo metsänomistajille korvauksia monimuotoisuutta lisäävistä toimista.
Nissinen muistuttaa, että kaikkein eko- ja kustannustehokkainta metsien monimuotoisuuden turvaamista olisi kohdentaa voimavarat lehtoihin ja paahdeympäristöihin. Niillä voitaisiin auttaa suurta lajimäärää säilymään. Pelkästään lehdoissa elää lähes puolet uhanalaisista metsälajeista.
Metsiä heikommalla ovat perinneympäristöjen lajit. Menneiden aikojen karjatalouden luomia elinympäristöjä on jäljellä vain joitakin kymmeniä tuhansia hehtaareja.
”Todella pienille pinta-aloille panostamalla saataisiin isoja parannusloikkia kokonaisuhanalaisuudessa.”
Metsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
- Osaston luetuimmat
