• Lukijalta: Kokonaiskuva Suomen tiestöstä ei tunnu olevan kenenkään hallussa

    Varkauteen ei heru tierahaa, toisin kuin Muhokselle, jonne Elinvoimakeskus haluaa rakentaa asukkaiden mielestä tarpeettoman kevyenliikenteen väylän, kirjoittaa Jussi-Pekka Silenius.
    Kevyenliikenteen väylällä. Kuvituskuva.
    Kevyenliikenteen väylällä. Kuvituskuva. Kuva: Carolina Husu
    Mielipide|Politiikka
    10.8.202616:30
    Lukijalta
    Jussi-Pekka Silenius

    Varkaudessa ei saada tiehen rahaa, vaikka yritetään kaikin keinoin (MT 5.8.). Meillä Muhoksella Elinvoimakeskus on rakentamassa erillistä pyörätietä miljoonilla, vaikka kuulemistilaisuudessa 80 prosenttia osallistujista ei sitä edes halunnut.

    Lisää aiheesta
    • Oravin kohdalla Savonlinnan puolella näkyy paikkauksia ja uusia kuoppia.

      Liikenne | Savolainen maantie on kurjassa kunnossa, mutta adressin avulla se sai 200 000 euroa suunnittelurahaa

      Tilaajalle

    Kevyt liikenne kulkee tällä hetkellä Rantatietä, päällystämätöntä kylätietä pitkin, joka kulkee samaan suuntaa Oulu–Kajaani-tien kanssa, kauimmillaan noin sadan metrin etäisyydellä ja lähimmillään vain 10 metrin etäisyydellä. Elinvoimakeskus katsoo, että tähän väliin tarvitaan vielä erillinen väylä kevyelle liikenteelle.

    Elinvoimakeskus perustelee väylää sillä, että kevyt liikenne pitää saada pois autojen seasta liikenneturvallisuuden parantamiseksi.

    Rantatie on toiminut 1980-luvun alusta osana kevyenliikenteen väylää Oulusta Muhokselle. Yhtään onnettomuutta ei ole tänä aikana tapahtunut. Lisäksi Rantatietä käytetään vain pihoille ajoon. Läpikulkuliikennettä siinä ei ole, joten ajoneuvoliikennettä ei riitä edes joka tunnille.

    Asukkaat olisivat valmiita lahjoittamaan tiepohjan valtiolle yleiseksi tieksi.

    Toinen peruste on ollut se, että Rantatie on yksityistie, ja valtio ei rakenna kevyen liikenteen väyliä yksityisteille.

    Asiaa ei auta, että asukkaat olisivat valmiita lahjoittamaan tiepohjan valtiolle yleiseksi tieksi. Lunastusmenettelyjä ei tarvittaisi. Itse asiassa Rantatie oli ennen 1980-lukua yleinen tie, mutta 1980-luvun alussa valtio palautti sen yksityistieksi.

    Kolmantena perusteluna on esitetty, että työmatkapyöräilijät haluavat polkea suorinta reittiä. Katsokaapa kurillaan kartasta, miten paljon mutkaa tulee Rantatiellä ajettaessa verrattuna Oulu–Kajaani-tien laitaan. Puhutaan ehkä muutaman kymmenen metrin parannuksesta.

    Itse olen työmatkapyöräillyt Rantatietä ympäri vuoden 24 vuotta. Minun lisäkseni siinä on työmatkapyöräillyt 1–2 henkilöä. En halua tien viereen pölyyn ja liikenteen meteliin.

    Olkaahan tiukkana Varkaudessa, te tarvitsette tierahoja paljon enemmän kuin me.

    Jussi-Pekka Silenius

    Muhos

    Lisää aiheesta
    • Suomen surkeinta kylätietä juhlistettiin paikallisten voimin perjantaina Kittilässä.

      Liikenne | Suomen surkeimman kylätien varrella asuvat juhlivat voittoa Kittilässä – tältä tie näyttää nyt

    • Pienemmillä mökkiteillä lanaajan harmina ovat tienpohjasta nousevat kivet, kertoo urakoitsija Niko Tolvanen.

      Liikenne | Niko Tolvanen aloitti teiden kunnostukset jo 15-vuotiaana

      Tilaajalle
    • Roope Rissanen (vas.), Markus Rytkönen ja Hanna Mähönen ovat kirjelmöineet sillasta kansanedustajille, mutta rahaa ei ole herunut. ”Jos edes suunnitteluun saataisiin se puoli miljoonaa euroa, hanke nousisi valtion budjettiin ja työlistalle.”

      Liikenne | Sillan painorajoitus uhkaa jättää 12 maitotilaa mottiin Maaningalla

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    tiestö
    kevyt liikenne
    pyörätie
    Muhos
    Varkaus
  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 3

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

    • 7

      Rypsiöljyn käyttö polttoaineena maatilalla kannattaa

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Traktori on usein peruskoneena lumiurakoinnissa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Viranomaisten käyttämä valta osoittautuu usein kohtuuttomaksi koneyrittäjälle – kunnioittaako viranomainen kansalaisia ja koneurakoitsijoita?

  • Nykyisestä karjanlantapoikkeuksesta luovutaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee

  • Hankinta- ja muuntotuet kohdennetaan jatkossa etenkin raskaaseen liikenteeseen sekä pakettiautoihin.

    Koneviesti | Muutoksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintatuen hakuaikoihin – painotus raskaassa liikenteessä ja pakettiautoissa