Asiantuntijalta: Mihin tehokkuusajattelun ja halpuutuksen tiet johtavat?
Monesti teollisuus ja kauppa ajattelevat kotimaisen tuotannon laatua itsestäänselvyytenä, joka säilyy tuotantohintojen muutoksista huolimatta, kirjoittaa Luken tutkija Anja Yli-Viikari. ”Äärimmäinen tehokkuus ‒ halpuutus ‒ tarkoittaa myös tuotantorakenteiden äärimmäistä yksipuolisuutta ja riskialttiutta.”
Kaikilla luonnonvara-aloilla kehityssuunta on selkeä: kohti entistä suurempia yrityksiä ja yksiköitä.Lue artikkelin tiivistelmä- Anja Yli-Viikarin mukaan luonnonvara-aloilla kehitys vie kohti suurempia yksiköitä ja kovempaa hintakilpailua. Halpuutus voi heikentää kotimaisen tuotannon jatkuvuutta, osaamista ja joustavuutta kriiseissä. Hän kirjoittaa, että yhteiskunta odottaa samalla vastuuta ympäristöstä, biodiversiteetistä, tuoteturvallisuudesta ja eläinten hyvinvoinnista, vaikka vaatimukset lisäävät kustannuksia.
Näin kesällä moni autokunta suuntaa maaseudulle nauttimaan suomalaisen luonnon ja maaseutuelämän kokemuksista.
Varsin paljon on teiden varsilla hiljaisia pelto- ja metsämaisemia. Aina mieltä ilahduttaa, kun matkan varrella näkee myös maaseudun ihmisiä. Parhaimmillaan nämä rakentavat ehkä jotain uutta, tai työntävät lastenvaunuja.
Kaikilla luonnonvara-aloilla kehityssuunta on selkeä: kohti entistä suurempia yrityksiä ja yksiköitä. Kuluttajat ja raaka-aineen ostajat haluavat mahdollisimman halpaa, ja vaihtavat herkästi kotimaisen tuotteen edulliseen ulkomaiseen versioon. Samalla työpaikat ja toimeentulo valuvat ihan muunlaisiin maisemiin.
Tuottajien kannalta tiukka hintakilpailu tarkoittaa kaikkien mahdollisten kustannuserien karsintaa ja pyrkimystä tuotantomäärien kasvattamiseen ottamalla teknologiaa käyttöön.
Onneksi kotimaisuus on edelleenkin monelle ruokaostoksissa perusarvo, joka näkyy myös valinnoissa. Aika usein ostoskärryissä tai nettitilauksessa on kuitenkin myös tuontituotteita.
Kuluttajalle globaalin kaupan jatkuva kasvu on tarkoittanut halvempia hintoja. Tavaraa tuodaan sieltä, missä se on halvinta. Kotimainen tuotanto pärjää hintakilpailussa mukana, mikäli se pystyy riittävään tehokkuuskehitykseen.
Tässä ajassa kansainvälisten markkinoiden kilpailu ja tehokkuuden hakeminen ovat niitä supervoimia, jotka määrittävät pitkälle tuotannon kehitystä.
Kehitys on nähty poliittisesti myönteisenä, onhan sen kautta saatu kuluttajien ulottuville hämmästyttävän laaja, suorastaan ylipursuava tuotetarjonta sekä merkittäviä edistysaskeleita länsimaisen yhteiskunnan hyvinvoinnissa.
Liiallinen tehokkuusajattelu on kuitenkin vaarallisen kapea-alaista. Tärkeää on nähdä luonnonvara-alojen kehitys myös laajempana kokonaisuutena.
Halpatuotteilta on turha odottaa lainsäädännön minimit ylittävää yhteiskunnallista vastuunkantoa, vaikkapa marjanpoimijoiden työolosuhteissa. Laadukkaampiin tuotteisiin liittyy myös tällaisia arvoja. Silloin mustikat eivät takerru kuluttajan kurkkuun aamiaispöydän lehtiotsikkoja lukiessa.
Monesti teollisuus ja kauppa ajattelevat kotimaisen tuotannon laatua itsestäänselvyytenä, joka säilyy tuotantohintojen muutoksista huolimatta. Maatalouspolitiikan ajatellaan kantavan vastuuta kotimaisen tuotannon jatkuvuudesta.
Näissä oloissa osa maatiloista laajentaa ja satsaa kannattavaan yrityskokoon sekä kilpailukykyisiin tuotteisiin. Osa sinnittelee, ja luopuu ehkä tuotannosta hiljalleen, muun muassa sukupolven vaihdosten yhteydessä.
Jauheliha- tai kanamunahylly voikin yllättäen olla tyhjä, mikäli alkutuotannon perusrakenteista ei huolehdita.
Halpuutuksen rinnalla yhteiskunta haluaa luonnonvara-alojen kantavan vastuuta tuoteturvallisuudesta, ympäristön tilasta, biodiversiteetistä ja tuotantoeläinten hyvinvoinnista. Kaikilla vaatimuksilla on oma kustannuksensa.
Yhtälö kaikessa monitahoisuudessaan on varsin haastava.
Esimerkiksi liian tiukat ympäristövaatimukset voivat kääntyä itseään vastaan, kun kuluttaja ottaakin hyllystä halvemman tuontituotteen. Näiden oheisvaikutukset jäävät helposti pimentoon, eikä edes erilaisten valvontajärjestelmien tai laatumerkkien viidakko tule välttämättä helpottamaan tätä tuskaa.
Ympäristö- ja kestävyysajattelun isona haasteena onkin ymmärtää taloudellista kehitystä ja globaalien maailmanmarkkinoiden toimintaa. Ympäristötyötä on hyvä tehdä yhteistyössä hakien kustannusten minimointia tälläkin saralla.
Äärimmäinen tehokkuus ‒ halpuutus ‒ tarkoittaa myös tuotantorakenteiden äärimmäistä yksipuolisuutta ja riskialttiutta.
Yksi tehokkuusajattelun isoista riskeistä on kriisiajan osaaminen ja tuotantorakenteiden joustavuus, kun arjen vakiintuneet rakenteet alkavat järkkyä.
Äärimmäinen tehokkuus ‒ halpuutus ‒ tarkoittaa myös tuotantorakenteiden äärimmäistä yksipuolisuutta ja riskialttiutta. Tavarantuotannon siirtyessä Suomen rajojen ulkopuolelle, häviää myös toimialoihin liittyvää osaamista. Kotimainen maatalous on nykyisellään riippuvainen tuonnista erityisesti fossiilisen energian, lannoitteiden ja kasvinsuojelun osalta.
Viime kädessä myös kuluttajaa voi alkaa rasittaa kuluttajaroolin yksipuolisuus, jota äärimmäinen tehokkuusajattelu ja globaalit tuotevirrat synnyttää. Silloin syntyy myös kysyntää tuotteille, joilla on alkuperä ja tarina. Lähituotteilla on myös vastuutaho, joka on tavoitettavissa, kun ongelmia ilmenee.
Oman maan leivän tai mustikkahillon kautta voi sitoutua osaksi tätä yhteiskuntaa ja luontoa ja ehkä helpottaa samalla nykyisen elämäntavan juurettomuutta ja arvotyhjiöitä.
Anja Yli-Viikari
tutkija
Luonnonvarakeskus
Artikkelin aiheetOta kantaa aiheisiimme
Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.
- Osaston luetuimmat
