Asiantuntijalta: Julkista hallintoa on uskallettava muuttaa – byrokratia pitää saada palvelemaan ihmistä

Suomessa leikataan nyt työttömyysturvaa, asumistukea ja verovähennyksiä – suoraan kansalaisten arjesta. Myös pienet mutta monille merkittävät vähennykset, kuten työhuonevähennys ja ammattiyhdistysmaksujen verovähennysoikeus, ovat tarkastelussa. Nämä päätökset kohdistuvat laajasti tavallisiin palkansaajiin.

Samaan aikaan julkinen sektori pyörittää edelleen raskasta järjestelmää, jossa valtion virastot vuokraavat toimitilojaan valtion omistamilta yhtiöiltä markkinahinnoin ja maksavat toisilleen sisäisistä palveluista verovaroilla.

Tämän hallinnollisen rahankierron keskellä unohtuu usein kysymys, voisimmeko säästää jostain aivan muualta.

Monilla virastoilla ei ole mahdollisuutta omistaa toimitilojaan tai kilpailuttaa niitä – ne maksavat vuokraa markkinaperusteisesti, vaikka molemmat osapuolet toimivat verovaroilla. Samaan aikaan kunnossapito ostetaan yksityisiltä. Käytännössä raha kiertää valtion sisällä, mutta asiakaspalvelu ei parane.

Tietojärjestelmien kenttä on yhtä pirstaleinen. Valtiolla, hyvinvointialueilla ja kunnilla on omat järjestelmänsä, jotka eivät keskustele keskenään. Sama asiakastieto kirjataan yhä uudelleen, työntekijät käyttävät aikaa teknisiin ongelmiin ja päällekkäiseen hallintaan.

Kehitykseen kuluu satoja miljoonia euroja vuosittain, mutta hyödyt jäävät usein yksittäisiksi ratkaisuiksi, eivät yhteiseksi tehokkuudeksi.

Nämä ongelmat eivät ole yksittäisten virastojen tai henkilöiden vika. Ne ovat vuosikymmenten aikana rakentuneen hallintorakenteen seurausta.

Nyt, kun säästötoimia kohdistetaan yksilötasolle, olisi vihdoin katsottava kriittisesti myös hallinnon sisään.

Tärkeää on ymmärtää, että rakenteiden tehostaminen ei tarkoita henkilöstön vähentämistä. Päinvastoin: nykyisessä työvoimapulassa meidän pitäisi vapauttaa osaamista sieltä, missä se sitoutuu byrokratiaan, ja siirtää sitä sinne, missä ihmiset tarvitsevat palveluja.

Kun hallintoa kevennetään, voidaan samat työntekijät ohjata suoraan asiakastyöhön, viranomaispalveluihin tai kentälle.

Samaan aikaan säästöjä kohdistetaan myös hyvinvointia tukeviin etuihin. Liikunta- ja kulttuurietuudet, kuten polkupyöräetu, ovat pieniä kustannuseriä, mutta niillä on suuri kansanterveydellinen merkitys. Liikkumattomuuden kustannukset yhteiskunnalle nousevat vuosittain miljardeihin euroihin. Näiden etujen poistaminen tuo säästöjä nyt, mutta voi kasvattaa menoja pitkällä aikavälillä.

Jotta julkista taloutta voitaisiin tasapainottaa kestävästi ja oikeudenmukaisesti, tarvitaan rakenteellista tarkastelua useilla tasoilla.

Valtion, kuntien ja hyvinvointialueiden päällekkäiset tukipalvelut, tilaratkaisut ja hallintorakenteet tulisi käydä läpi järjestelmällisesti – ja siellä, missä hajautuksesta ei synny lisäarvoa, voitaisiin ratkaisut yhdistää tai virtaviivaistaa.

Samalla tietojärjestelmät olisi saatava yhteentoimiviksi. Tiedon tulisi liikkua saumattomasti, kirjautua vain kerran ja olla kaikkien tarvittavien saatavilla – ei hajautettuna siiloihin, jotka sitovat työaikaa ja heikentävät asiakaskokemusta.

Julkisen hallinnon sisäisessä palvelutuotannossa voitaisiin luopua keinotekoisesta voitontavoittelusta. Kun virastot eivät enää laskuta toisiaan markkinaehtoisesti samoista verovaroista, rahankäyttö selkeytyy ja hallinto kevenee.

Nykyinen henkilöstö voitaisiin kohdentaa uudella tavalla: sen sijaan että vähennettäisiin väkeä, tulisi vahvistaa resurssia niissä tehtävissä, joissa se tuottaa eniten arvoa – erityisesti suoraan kansalaisiin kohdistuvissa palveluissa.

Lopuksi on syytä muistaa, että säästötoimien olisi hyvä olla suhteessa niiden pitkän aikavälin vaikutuksiin. Hyvinvointia ja terveyttä tukevat etuudet eivät ole kuluja vaan sijoituksia tulevaisuuteen.

Säästäminen ei ole väärin. Mutta jos säästämme sieltä, missä vaikutukset ovat pitkäaikaisia ja inhimillisesti raskaita – ja jätämme tarkastelematta hallinnon sisäisiä rakenteita – teemme karhunpalveluksen niin julkiselle taloudelle kuin palveluiden käyttäjillekin.

Kysymys ei ole oikeasta tai vasemmasta, vaan siitä, uskallammeko katsoa julkista hallintoa ja palvelurakennetta sellaisena kuin se on. Ja uudistaa sen sellaiseksi kuin sen pitäisi olla.

Jani Hotanen

ryhmäpäällikkö

Ely-keskusten kehittämis- ja hallintokeskus