• Lukijalta: Voimalinjojen ongelma jää lunastuslaissa korjaamatta

    Johtokäytävistä maksettava korvaus on suhteutettava kyseisillä maa-alueilla tehtävään tuottoon ja tämä on vielä eduskuntakäsittelyn aikana korjattava, kirjoittaa kansanedustaja Markku Siponen (kesk.).
    Siirtolinjatyömaa. Kuvituskuva.
    Siirtolinjatyömaa. Kuvituskuva. Kuva: Petteri Kivimäki
    Mielipide|Maanomistus
    14.3.202516:30
    Lukijalta
    Markku Siponen

    Eduskunnassa on käsittelyssä lunastuslain uudistus, eikä yhtään liian aikaisin, nykyinen laki on vuodelta 1978. Uudistus on useimmissa tilanteissa maanomistajalle parannus. Jatkossa maapohja arvostetaan markkinahintaan nykyisen käyvän arvon sijaan ja lisäksi markkinahinnan päälle lisätään 25 prosentin korotus.

    Korotuksista huolimatta lunastuksen tulee olla jatkossakin viimesijainen keino maan hankintaan, jos neuvottelujen kautta ei päästä eteenpäin.

    Parannuksista huolimatta lakiuudistuksessa jää korjaamatta voimalinjoihin eli niin sanottuihin nauhamaisiin lunastuksiin liittyvä epäkohta. Tämä on erittäin harmillista, koska suurten kaupunkien ulkopuolella lunastuslakiin liittyvät ongelmat liittyvät useimmiten juuri johtokäytäviin.

    Keskeinen syy ja ongelma, miksi lunastuslain uudistus tehdään, jää siis ratkaisematta tyydyttävällä tavalla.

    Johtokäytäviä pakkolunastavat usein yhtiöt, jotka rakentavat tuulivoimaa. 25 prosentin korotus markkinahintaan on riittämätön, koska nauhamaiset lunastusalueet rikkovat maanomistajien maita epäkäytännöllisellä tavalla.

    Maksettava korvaus ei ole myöskään jatkossakaan missään suhteessa tuulivoima-alueella maksettaviin korvauksiin tai niihin tuottoihin, joita lunastava yhtiö tekee lunastettavilla maa-alueilla. Lunastetuilla mailla siis tehdään jatkuvaa tuottoa, bisnestä, josta maanomistaja saa suhteellisen vaatimattoman kertakorvauksen.

    Johtokäytävistä maksettava korvaus on suhteutettava kyseisillä maa-alueilla tehtävään tuottoon ja tämä on vielä eduskuntakäsittelyn aikana korjattava.

    Markku Siponen

    kansanedustaja (kesk.)

    Lisää aiheesta
    • Yhteiskuntaa palvelevaa infraa rakennetaan. Kuvituskuva.

      Maanomistus | Lukijalta: Lunastuslakia on syytäkin päivittää − nykylain korvausperusteet ovat vuodelta 1977

    • Lunastuslain uudistaminen on ollut työn alla jo kolmella hallituksella.

      Maanomistus | Tympeille maanlunastuksille on ehkä viimeinkin tulossa loppu

    • Tuulivoimaloita ja siirtolinjaa. Kuvituskuva.

      Maanomistus | Sanelusta viimein kohti oikeita markkinoita – lunastuslain uudistus vähentänee pakkolunastusten kohtuuttomuuksia

    • Lisääntyvän tuulivoiman takia sähkönsiirtolinjoja joudutaan rakentamaan lisää. Linjojen alle jäävän maan omistusoikeus jää maanomistajalle, mutta ennenaikaisesta hakkuusta ja käyttörajoituksista maksetaan lunastuskorvauksia.

      Energia | Tuulivoimayhdistys: Lunastus voi olla epämiellyttävä kokemus – Tärkeää, että lunastuskohteita kohdellaan tasavertaisesti

    • Hakkuu sähkölinja-alueella. Kuvituskuva.

      Maanomistus | Pakkolunastuksiin voi vihdoinkin olla tulossa tolkkua − nämä ovat lakiluonnoksen suurimmat muutostarpeet

  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 3

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

    • 7

      Yhteiskunta | Asiantuntijalta: Noitavainoilla ja natsi-Saksan juutalaisvainoilla merkittäviä eroja