• Tympeille maanlunastuksille on ehkä viimeinkin tulossa loppu

    Kuntasektori on jo odotetusti asettunut vastustamaan yli neljäkymmentä vuotta voimassa olleen, perusteiltaan kestämättömäksi muuttuneen lunastuslain uudistamista.
    Lunastuslain uudistaminen on ollut työn alla jo kolmella hallituksella.
    Lunastuslain uudistaminen on ollut työn alla jo kolmella hallituksella. Kuva: Jutta Mykrä
    Metsä|Maanomistus
    2.8.202405:30
    Pääkirjoitus
    Juhani Reku

    Lunastuslain uudistaminen on ollut työn alla jo kolmella hallituksella, mutta sen enempää Juha Sipilän (kesk.) kuin Sanna Marininkaan (sd.) hallitukset eivät kyenneet saattamaan uudistusta maaliin. Viimein kesäkuussa oikeusministeriö lähetti esityksen lunastuslain muutoksesta lausuntokierrokselle.

    Yli neljä vuosikymmentä voimassa ollut laki on perustaltaan niin vanhentunut, että sen uudistaminen on välttämätöntä maanomistajien oikeusturvan toteutumiseksi. Lain säätämisaikaan 1970-luvulla maa-alueiden lunastajat olivat kuntien ohella pääosin kunnallisia sähköverkkoyhtiöitä tai viranomaistoimijoita, kun taas nykyisin maa-alueita lunastavat useimmiten kaupallisin perustein toimivat energiayhtiöt.

    Maanomistajia edustavan MTK:n mukaan järjestön jäseniltään saamat yhteydenotot lunastustilanteiden ongelmista koskevatkin yleisimmin juuri sähkölinjoja. MTK:n elinvoimajohtajan Leena Kristerin mukaan nämä ovat aiheuttaneet lunastuksille yhteiskunnassamme ”tympeän maineen”. (MT 2.7.) Ennen muuta ongelmat koskevan Kristerin mukaan lunastettavista alueista maksettavia korvauksia. Nykyisen lain perusteiden mukaan maanomistajan varallisuusasema ei saa lunastuksessa muuttua, sen sijaan lunastaja saa vapaasti vaurastua lunastamallaan omaisuudella. Turun yliopiston maankäytön ja kiinteistöoikeuden professorin Martti Häkkäsen mukaan nykyinen korvauskäytäntö voidaan perustellusti kokea epäoikeudenmukaiseksi (MT 10.3.).

    Odotetusti kuntasektori on jo ehtinyt asettua vastustamaan korvausperusteiden muutosta. Lakiluonnoksesta oman lausuntonsa on antanut tähän mennessä jo kolme kuntaa, Kerava, Pieksämäki ja Pukkila. Lisäksi Kuntaliiton maapolitiikan kehittämispäällikkö Tiina Hartman asettui Ylen uutisten (29.7.) haastattelussa kritisoimaan esitystä jyrkästi. Sekä Kuntaliiton Hartman että oman lausuntonsa antaneet kunnat kritisoivat ennen muuta sitä, että laki edellyttäisi esitetyssä muodossaan maksamaan maanomistajalle lunastettavasta alasta 25 prosenttia markkinahinnan ylittävän korvauksen. Tämän pelätään halvaannuttavan vapaaehtoiset kaupat kokonaan tai ainakin johtavan hinnannousujen kierteeseen, kun lunastuksen kautta saa automaattisesti 25 prosenttia vapaaehtoista kauppaa paremman hinnan. Korotusta pitää omassa lausunnossaan ongelmallisena myös Oikeuskanslerinvirasto, joka kaipaa oikeusministeriöltä esitykselle tämänhetkistä vahvemmat perustelut.

    Kuntasektori on jo ehtinyt asettua vastustamaan korvausperusteiden muutosta.

    MTK sen sijaan pitää 25 prosentin tasokorotusta tasoltaan oikeana. Tasokorotuksen ohella pitäisi järjestön mukaan muuttaa myös lunastettavan alueen arvon määritystapaa niin, että maanomistaja saisi itse valita menetelmän lunastettavan alueen arvon määrittämiseen. MTK myös esittää, että kuntien kanssa vapaaehtoisesti toteutettavia kauppoja edistettäisiin vapauttamalla ne luovutusvoittoverosta. Nykyisellään osittaista verovapautta sovelletaan vain pakkolunastuksiin että tilanteisiin, joissa vapaaehtoiseen kauppaan päädytään pakkolunastuksen uhan alla.

    Uudistuksessa on ennen muuta huolehdittava siitä, ettei lunastusmenettely ole enää kunnille ja sähkönsiirtoyhtiöille omaisuudensuojan perusteita horjuttava temmellyskenttä. Nykyisen lain periaate, jonka mukaan lunastaja saa vapaasti vaurastua lunastamallaan omaisuudella mutta omaisuutensa menettävä ei saa hyötyä mitenkään, on täydellisen kestämätön.

    Erityisen kiireellisen lakimuutoksesta tekee tuuli- ja aurinkovoimarakentamisen ohessa rakennettavat siirtolinjat, joita varten sähköverkon rakentaja – usein vieläpä ulkomaisessa omistuksessa oleva yritys – voi pakkolunastaa maa-alueen kertakorvauksella, joka sivuuttaa alueen mahdolliset tulevaisuuden tuotot tyystin.

    Lisää aiheesta
    • ”Jonkinlainen prosentuaalinen korotus on tulossa”, Leena Meri sanoo. Hän olettaa, että se koskee kaikkea lunastamista.

      Politiikka | Oikeusministeri lupaa lunastuksiin isompia korvauksia kenties jo ensi vuonna

      Tilaajalle
    • Maanomistaja, joka antaa maat yhteiseen hyvään, pitäisi olla mahdollisuus itsekin hyötyä lunastuksesta, MTK:n Leena Kristeri toteaa.

      Metsä | Sähkölinjojen lunastuskorvaukset halutaan uudistaa – MTK:n mielestä maanomistajan tulee voida hyötyä liiketoiminnasta

      Tilaajalle
    • Johtoalueiden lunastuskorvauksia on pidetty alhaisina.

      Politiikka | Omaisuudensuojan häpeätahra on viimein saatava puhdistettua ‒ oikeusministeri Leena Meri ansaitsee työlle täyden tuen

    • Joskus alueita joudutaan hankkimaan lunastusmenettelyllä, mutta usein kaupunki ja maanomistaja sopivat kaupoista sopuisasti keskenään.

      Maanomistus | Maanlunastus voi yllättää kaupunkilaisen – näin maa-alue muuttuu taajamassa yhteiseksi hyväksi

      Tilaajalle
    • Maanomistajien liiton varapuheenjohtaja Jari Leppä muistuttaa, että myös harmaalla alueella toimivat rajoitukset, esimerkkinä metsien HCV-alueet, heikentävät selkeästi omaisuudensuojaa.

      Yhteiskunta | Lukijalta: Maan lunastaminen on Suomessa liian helppoa ja liian halpaa

    • Voimalinjan johtoalue muodostuu noin 26–42 metrin levyisestä raivatusta johtoaukeasta sekä 20 metrin reunavyöhykkeistä, joilla puuston pituutta on rajoitettu, jotta puut eivät osuisi kaatuessaan johtoon.

      Metsäpolitiikka | Fingrid: Puheet voimalinjojen pakkolunastusten parin sadan euron hehtaarikorvauksista osin virheellisiä, summa voi nousta tuhansiin euroihin jo nuoressa metsässä

      Tilaajalle
    • Suomen lunastuslain korvaukset eivät ole ajan tasalla, sanoo Martti Häkkänen.

      Talous | Lunastuslaki ei ole ajan tasalla, sanoo kiinteistöoikeuden professori: Maaomaisuudelle markkina-arvo, arvonleikkaus pois ja jälkikontrolli käyttöön

      Tilaajalle
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Marjat ja sienet | Miksi puolukka kukkii runsaasti, vaikka on kohta lokakuu?