• Lunastuslaki ei ole ajan tasalla, sanoo kiinteistöoikeuden professori: Maaomaisuudelle markkina-arvo, arvonleikkaus pois ja jälkikontrolli käyttöön

    Lunastuslain ongelmien lisäksi myös perustuslakivaliokunnan käytäntö on kehittynyt 2000-luvulla suuntaan, jossa omaisuuden käyttörajoituksia on lisätty ilman korvauksia.
    Tilaajalle
    Suomen lunastuslain korvaukset eivät ole ajan tasalla, sanoo Martti Häkkänen.
    Suomen lunastuslain korvaukset eivät ole ajan tasalla, sanoo Martti Häkkänen. Kuva: Eija Mansikkamäki, Miska Puumala, kuvankäsittely: Aatu Jaakkola
    Uutiset|Talous
    10.3.202405:00
    Eija Mansikkamäki

    Suomen lunastuslaissa on epäkohtia eivätkä korvaukset kaikilta osin ole ajan tasalla.

    Näin sanoo Turun yliopiston maankäytön ja kiinteistöoikeuden professori Martti Häkkänen.

    Juurisyy jälkeenjääneisyyteen on vuodelta 1978 oleva lunastuslaki. Sen säätämisaikaan lunastajat olivat pääosin kuntia, kunnallisia sähköverkkoyhtiöitä tai viranomaistoimijoita.

    Nyt maaomaisuudella on selvemmin markkina-arvoa ja lunastajat ovat suurelta osin myös kaupallisin perustein toimivia energiayhtiöitä.

    Korvausten pohjana olevan lainsäädännön päivittämiselle olisikin hänestä painavia perusteita.

    ”Kysymys on nimenomaan toimintaympäristön muutoksista. Nykyisin lunastettavaa omaisuutta käytetään suurelta osin myös kaupalliseen toimintaan, eikä lunastajalle syntyvää hyötyä oteta lunastuskorvauksissa mitenkään huomioon”, Häkkänen sanoo.

    Lain ongelmia ovat muun muassa lunastuskorvauksia madaltava arvonleikkaussäännös, jota sovelletaan kuntien tekemissä lunastuksissa.

    Lunastuslain uudistustyö alkoi jo edellistä edeltävän hallituksen aikana, ja jatkuu yhä.

    Lain ongelmia ovat Häkkäsen mukaan muun muassa lunastuskorvauksia madaltava arvonleikkaussäännös, jota sovelletaan kuntien tekemissä lunastuksissa, yleinen arviointiepävarmuus korvausten arvioinnissa sekä sähköverkkolinjojen alta tehtävät lunastukset kaupallisesti hyödynnettäväksi.

    Häkkänen puhui asiasta MTK:n toimihenkilöpäivillä tammikuussa.

    Yleisöstä kerrottiin elävä esimerkki: Fingrid on tarjonnut tuulivoiman alle jäävästä hehtaarista taulukkohinnan, 240 euroa, kun tuulivoimayhtiöiden hehtaarikorvaukset ovat yleisesti tuhansissa euroissa. Saman metsähehtaarin vuosituoton arvo on 248 euroa.

    Maanomistaja ei ymmärrä 40-kertaista hintaeroa eli mikä tekee lunastuksesta yhteiskunnallisesti välttämättömän ja taulukkohintaisen, kun omaisuutta voidaan hyödyntää markkinaehtoisesti.

    Häkkäsen mukaan juuri tällaisiin arviointitapoihin voi liittyä ongelmia. Kysymys ei ole vain korvausten arviointiteknisestä määrittämistavasta, vaan myös korvausten kokemisesta oikeudenmukaisiksi.

    Lunastuksen jälkeen ei ole juurikaan keinoja valvoa, mihin käyttöön maa lopulta menee tai vaatia lisäkorvausta.

    Häkkäsen mielestä lunastuslain epäkohtiin kuuluu myös jälkikontrolli, jota muusta Euroopasta poiketen ei Suomessa tunneta lähes lainkaan.

    Nyt meillä voi käydä niin, että kiinteistönomistajalta on lunastettu maata puistoa varten ja maksettu puiston arvon mukaan.

    Lunastuksen jälkeen ei ole juurikaan keinoja valvoa, mihin käyttöön maa lopulta menee eikä alkuperäinen omistaja voi vaatia esimerkiksi lisäkorvausta, jos omaisuutta käytetäänkin lunastuksen jälkeen arvokkaampaan tarkoitukseen tai jos käyttöön ei ryhdytä pitkään aikaan lainkaan.

    ”Tämä on merkittävä puute Suomen kansallisessa lunastuslainsäädännössä. Kysymys ei ole vain kiinteistönomistajan oikeusturvasta, vaan pakkolunastusinstrumentin yleisestä laillisuuskontrollista”, Häkkänen sanoo.

    Esimerkiksi ihmisoikeustuomioistuin on edellyttänyt, että pakkolunastusmenettely ja siitä suoritetut korvaukset tulee olla oikeudellisesti kontrolloitavissa myös lunastuksen jälkeen.

    ”Oikeudenmukaiseksi koetut korvaukset voivat siten parhaimmillaan myös edistää hankkeiden toteutumista.”

    Myös lisääntyvä ympäristösääntely haastaa omaisuudensuojaa muissakin kuin pakkolunastusasioissa.

    Häkkäsen mukaan perustuslakivaliokunnan käytäntö on ympäristöasioissa kehittynyt erityisesti 2000-luvulla suuntaan, jossa omaisuuden käyttörajoituksia on voitu saattaa voimaan enenevissä määrin ilman korvausvelvollisuutta maanomistajalle.

    ”Onko linja hyvä, siitä voi keskustella. Valiokuntahan voi myös muuttaa vallitsevaa linjaansa”, hän sanoo ja lisää, että asia on moniulotteinen.

    ”Vaikka korvauksettomuus tekee rajoitusten asettamisesta niiden asettajan kannalta edullisempaa, se voi toisaalta lisätä hankkeiden yhteiskunnallista vastusta. Oikeudenmukaiseksi koetut korvaukset voivat siten parhaimmillaan myös edistää hankkeiden toteutumista.”

    Lisää aiheesta
    • Lisääntyvän tuulivoiman takia sähkönsiirtolinjoja joudutaan rakentamaan lisää. Linjojen alle jäävän maan omistusoikeus jää maanomistajalle, mutta ennenaikaisesta hakkuusta ja käyttörajoituksista maksetaan lunastuskorvauksia.

      Energia | Tuulivoimayhdistys: Lunastus voi olla epämiellyttävä kokemus – Tärkeää, että lunastuskohteita kohdellaan tasavertaisesti

    • Maanomistajien liiton varapuheenjohtaja Jari Leppä muistuttaa, että myös harmaalla alueella toimivat rajoitukset, esimerkkinä metsien HCV-alueet, heikentävät selkeästi omaisuudensuojaa.

      Yhteiskunta | Lukijalta: Maan lunastaminen on Suomessa liian helppoa ja liian halpaa

    • Alajärveläisen Matti Pesosen mökkirannasta näkyvät Louhukankaan tuulimyllyt. Niitä on Pesosen mailla, sillä hän on puhunut pitkään tuulivoiman puolesta.

      Energia | Tuulivoimala on lottovoitto metsänomistajalle – mutta varo allekirjoittamasta ensimmäistä sopimuspaperia

      Tilaajalle
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena