

Maanlunastukset taajamissa saattavat yllättää. Väylävaraus on voinut olla voimassa useita kymmeniä vuosia, eikä mitään ole tapahtunut. Tilanne voi muuttua yhtäkkiä, kun maanomistajalle selviää, että osa tontista jää hankkeen alle.
”Asia saattaa konkretisoitua vasta lunastustilanteessa, kun hanke tulee lähelle. Kyllä sen ymmärtää, että ihmisillä on oikeus omiin tunteisiinsa”, toteaa Maanmittauslaitoksen lunastus- ja arviointiyksikön johtaja Mauri Asmundela.
Lunastuslaki on lunastuskorvauksia koskeva yleislaki. Markkinahintaan perustuvan täyden korvauksen tasoa sovelletaan esimerkiksi maantielain, ratalain ja kiinteistönmuodostamislain mukaisissa lunastuksissa ja muissa korvaustilanteissa.
”Lunastuskorvausten säännökset ovat sen verran monimutkaisia, ettei korvausten euromääräisiä tasoja voi yleistää”, Asmundela sanoo.
Lunastukseen ei aina liity kiistoja, vaan kaupunki voi lunastaa asemakaava-alueella maata esimerkiksi katualueiksi tai puistoiksi sen vuoksi, että korvauksen saajia on paljon ja korvaussäännökset ovat niin monimutkaisia.
Arvo on siis helpompi määrittää, kun Maanmittauslaitos hoitaa lunastustoiminnan. Yleensä kaupunki hankkii tällaiset alueet kuitenkin vapaaehtoisilla kaupoilla.
”Asemakaavan muuttuessa kadunlevennystä varten tilanne on hyvin yksinkertainen. Korvausperuste on tonttimaan arvo, kun tontista otetaan pala pois. Arvonalenema korvataan aina täysmääräisesti”, Asmundela kertoo.
”Jos uusi katu tulee sellaiseen paikkaan, missä on vanhastaan yksityistie, korvauskysymykset voivat olla monimutkaisempia. Silloin joudutaan pohtimaan, mikä on tiemaan maapohjan markkina-arvo, kun siitä tulee katu.”
Tällaisessa tilanteessa yksityisen tiehoitokunnan vastuu lakkaa, kun tiestä tulee julkinen. Tilanne on usein mieluisa tiehoitokunnalle.
”Kyllä sen ymmärtää, että ihmisillä on oikeus omiin tunteisiinsa.”
Asmundelan mukaan voimalinjojen osalta tilanne on mutkikas. Haittaa on vaikeampi määrittää, jos linjat menevät vaikkapa taloyhtiön parkkipaikan yli.
Lisäksi täytyy huomioida reunavyöhykkeet eli se, etteivät puut kaadu linjojen päälle. Lähellä taloja olevien linjojen haitan määrittäminen on siis haastavaa.
Kiinteistön arvo kuitenkin alenee, kun linjat ovat lähellä ihmisasutusta.
Taajamaympäristössä infrastruktuuri on muutenkin lähempänä asukkaita kuin maaseutuympäristössä. Sen vuoksi haittaa ei useinkaan määritellä kaupungissa niin suureksi kuin maaseudulla.
Kaupungissa pitää siis sietää enemmän ympäristön lieveilmiöitä, joita esimerkiksi katujen liikenne ja tontteja sivuavat sähköjohdot.

Lunastuskorvaukset tulee maksaa kerralla kertakaikkisina korvauksina, mutta joskus korvauksia maksetaan jälkikorvausmenettelyillä. Tällaisia tilanteita voivat olla esimerkiksi lunastetulla alueella myöhemmin ilmenevä melu tai maansortuma.
Lunastuskorvaustoimituksia voidaan järjestää jälkikäteen, jos lunastaja ja maanomistaja eivät pysty sopimaan jälkikorvauksesta keskenään.
Joskus korvauksia maksetaan jälkikorvausmenettelyillä.
Toisinaan lunastettu käyttöoikeus saattaa lakata. Näin voi esimerkiksi käydä, jos voimalinjojen paikka siirtyy.
”Siinä tilanteessa tarkastellaan, koituuko siitä erityistä hyötyä. Jos se on sellaista puutonta ja ränsistynyttä metsänpohjaa, niin tuskinpa vuosikymmenten takaisia markkamääriä muistellaan. Järkeä pyritään käyttämään”, Asmundela toteaa.
”Maantie- ja katuhankkeissa samassa toimituksessa liikennealueet saattavat leventyä, mutta maata myös vapautuu takaisin maanomistajan käyttöön. Se on osa normaalia maanmittaustoimintaa.”
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
