• Lukijalta: Lunastuslakia on syytäkin päivittää − nykylain korvausperusteet ovat vuodelta 1977

    Yhteiskunnan tarpeita palveleva maanhankinta ei voi tapahtua maanomistajien perusoikeuksia loukkaamalla, kirjoittaa kansanedustaja Pauli Kiuru (kok.).
    Yhteiskuntaa palvelevaa infraa rakennetaan. Kuvituskuva.
    Yhteiskuntaa palvelevaa infraa rakennetaan. Kuvituskuva. Kuva: Petteri Kivimäki
    Mielipide|Maanomistus
    4.3.202514:30
    Lukijalta
    Pauli Kiuru

    Suomessa on lähes 600 000 maanomistajaa. Perustuslain mukaan jokaisen omaisuus on turvattu. Omaisuudensuoja on tärkeä perusoikeus, joka löytyy myös Euroopan ihmisoikeussopimuksesta.

    On kuitenkin tilanteita, joissa yleinen etu edellyttää omistusjärjestelyjä. Esimerkiksi maanteitä, rautateitä sekä sähkölinjoja on voitava rakentaa järkevällä tavalla ilman ylimääräisiä mutkia. Yhteiskunnan tarpeita palveleva maanhankinta ei voi kuitenkaan tapahtua maanomistajien perusoikeuksia loukkaamalla.

    ”Omaisuuden pakkolunastuksesta yleiseen tarpeeseen täyttä korvausta vastaan säädetään lailla”, näin sanotaan sanatarkasti perustuslaissa. Korvauksien määrityksissä on kuitenkin käytännön tilanteissa ollut epätarkkuuksia, jotka ovat tuntuneet liian usein maanomistajien näkökulmasta kohtuuttomilta. Yksittäisissä kiinteistöarvioinneissa heittoa on voinut olla 10–50 prosenttia alaspäin. Maanomistaja ei ole aina saanut täyttä korvausta perustuslaissa mainitulla tavalla.

    Niin sanottua lunastuslakia ollaan nyt päivittämässä. Syytä onkin, koska korvausperusteet ovat voimassa olevassa laissa vuodelta 1977. Hallituksen esityksen lähtökohta on, että yksityisten maanomistajien omaisuudensuoja sekä korvausperusteet huomioidaan jatkossa oikeudenmukaisemmin. Ruotsista saadut kokemukset tukevat ajatusta.

    Maan pakkolunastuksen korvauksen arviointiperusteena on tulevaisuudessa maan markkina-arvo nykyisen käyvän arvon sijaan.

    Lisäksi lunastuskorvauksiin lisättäisiin 25 prosentin korotus. Korvausten arviointiin liittyy aina epävarmuutta. Arviointivirheeseen liittyvän taloudellisen riskin jättämistä maanomistajan vastuulle ei voi pitää perustuslain hengen eikä yhteiskunnallisen hyväksyttävyyden kannalta oikeudenmukaisena, ja siksi korvauksia tarkistetaan edellä kuvatulla tavalla.

    Lain on tarkoitus tulla voimaan mahdollisimman pian.

    Pauli Kiuru

    kansanedustaja (kok.)

    Lisää aiheesta
    • Tuulivoimaloita ja siirtolinjaa. Kuvituskuva.

      Maanomistus | Sanelusta viimein kohti oikeita markkinoita – lunastuslain uudistus vähentänee pakkolunastusten kohtuuttomuuksia

    • Johtoalueiden lunastuskorvauksia on pidetty alhaisina.

      Politiikka | Omaisuudensuojan häpeätahra on viimein saatava puhdistettua ‒ oikeusministeri Leena Meri ansaitsee työlle täyden tuen

    • Maanomistajien liiton varapuheenjohtaja Jari Leppä muistuttaa, että myös harmaalla alueella toimivat rajoitukset, esimerkkinä metsien HCV-alueet, heikentävät selkeästi omaisuudensuojaa.

      Yhteiskunta | Lukijalta: Maan lunastaminen on Suomessa liian helppoa ja liian halpaa

    • Suomen lunastuslain korvaukset eivät ole ajan tasalla, sanoo Martti Häkkänen.

      Talous | Lunastuslaki ei ole ajan tasalla, sanoo kiinteistöoikeuden professori: Maaomaisuudelle markkina-arvo, arvonleikkaus pois ja jälkikontrolli käyttöön

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    lunastuslaki
    omaisuuden suoja
    Pauli Kiuru
    maanomistaja
    perusoikeus
  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 3

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

    • 7

      Yhteiskunta | Asiantuntijalta: Noitavainoilla ja natsi-Saksan juutalaisvainoilla merkittäviä eroja