• Lukijalta: Hitaasti tiukkasyiseksi kasvaneelle puulle tarvitaan markkinat

    Arvokas hitaasti kasvanut puu menee nyt bulkkitavarana kuitu-, energia- tai normaaliksi sahapuuksi, ellei jää jopa ihan jättöpuiksikin metsiin, kirjoittaa Lauri Oinonen.
    Hirsirakennus rakenteilla. Kuvituskuva.
    Hirsirakennus rakenteilla. Kuvituskuva. Kuva: Johannes Tervo
    Mielipide|Talous
    6.9.202511:50
    Lukijalta
    Lauri Oinonen

    Suomessa metsät kasvavat voimakkaasti ja sitovat samalla hiiltä tehokkaasti järkevän metsänhoidon upeana tuloksena. Hakkuissa saadaan tukki-, kuitu- ja energiapuuta sahoille ja tehtaille sekä energialaitoksille, tämän näen Suomen uusiutuvaan perustuvan kansantaloutemme kestävänä lähtökohtana.

    Suomalaiset talousmetsät voisivat tarjota nykyisellään vieläkin monipuolisempia mahdollisuuksia, joilla olisi suuria aluetaloudellisia ja kansantaloudellisia positiivisia vaikutuksia.

    Nyt metsissämme on arvaamattoman paljon eri kokoista hitaasti kasvanutta puuta kaikissa kokoluokissa keppien ja heinäseipäiden kautta eri pylväskokoihin saakka.

    Tämä erittäin arvokas ja monia käyttötarkoituksia mahdollistava tiukkasyinen hitaasti kasvanut puu menee nyt bulkkitavarana kuitu-, energia- tai normaaliksi sahapuuksi, ellei jää jopa ihan jättöpuiksikin metsiin.

    Paikalliset kenttäsirkkelit, höyläämöt ja mekaanisen puun jalostajat ja jatkojalostajat ovat käyneet harvinaisiksi.

    Suomessa ei oteta huomioon niitä monia perinteisiä tai ihan uusiakaan innovatiivisia mahdollisuuksia, joita metsiemme puut mahdollistaisivat. Miksi näin? Miksi tuhlaamme tämän metsiemme tarjoaman mahdollisuuden, minkä hitaasti kasvanut mahdollistaisi? Onko meiltä kadonnut puun jalostamisen taito pyöreänä ja puun muodon mukaisena?

    Koen valitettavasti paljolti näin tapahtuneen. Paikalliset kenttäsirkkelit, höyläämöt ja mekaanisen puun jalostajat ja jatkojalostajat ovat käyneet harvinaisiksi. Onko EU:n byrokratia ja sen kalliit menettelyt esteenä?

    Mitä voitaisiin tehdä, jotta mahdollisen yrittäjän halu jalostaa ja työstää suomalaista puuta ei katoaisi? Nyt menetämme arvaamattoman paljon maaseudun yrittäjyyden ja aluetalouksien mahdollisuuksista, kun paikallinen puun jalostus ja jatkojalostus aiempaan verrattuna on harvinaisuus huolimatta maaseutupolitiikan elinkeinopoliittisista toimista.

    Yksi mahdollisuus olisi myös suurten metsäyhtiöiden herääminen tiukkasyisen ja hitaasti kasvaneen puun arvon tajuamiseen tämän huomioon ottamiseksi puukaupoissa. Ruotsissa jo näin taitaa toteutuakin? Tätä voitaisiin vauhdittaa valtakunnallisilla mekaanisen puu- ja puutuoteteollisuuden edistämistoimilla.

    Kun hitaasti kasvanutta ja tiukkasyistä puuta jalostettaisiin niin kotimaan kuin myös erityisesti kansainvälisen viennin markkinoille, saataisiin aikamme velvoitteiden mukaan myös sidottua hiiltä mielekkäällä tavalla.

    Lauri Oinonen

    Keuruu

    Lisää aiheesta
    • Puukerrostaloja Vantaalla. Kuvituskuva.

      Rakentaminen | Lukijalta: Suomi on jäämässä junasta kasvavilla puurakentamisen markkinoilla

    • Hakkuu käynnissä. Kuvituskuva.

      Metsäteollisuus | Taipuu vaan ei taitu – metsäteollisuus on vuosikymmenten saatossa sopeutunut markkinoiden nousuihin ja laskuihin

    • Onko Suomella talouden nykytilanteessa varaa, että arvokasta puuta palaa polttokattiloissa ja samalla metsien hoitamattomuus vie pohjaa metsien tulevaisuuden kasvulta, kysyy Metsäteollisuus ry:n metsäjohtaja Karoliina Niemi kolumnissaan.

      Metsänhoito | Älä polta rahojasi

      Tilaajalle
    • Sahatavaraa sahan pihalla. Kuvituskuva.

      Puukauppa | Lukijalta: Tiukkasyiselle puulle tarvitaan erikoismarkkinat

    • ”Puuston määrä Suomen metsissä kasvaa edelleen. Sadan viime vuoden aikana kasvua on saatu aikaan hyvällä metsänhoidolla”, kirjoittaa Tuomas Niinistö.

      Metsäteollisuus | Riittävätkö Suomen metsien puuvarat? Osassa maakuntia hakkuut ovat määritettyjä kestävyysrajoja korkeampia

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    metsätalous
    puunjalostus
    hitaasti kasvanut puu
    maaseudun yrittäjyys
    hiilensidonta
  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 3

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

    • 7

      Yhteiskunta | Asiantuntijalta: Noitavainoilla ja natsi-Saksan juutalaisvainoilla merkittäviä eroja