• Lukijalta: Tiukkasyiselle puulle tarvitaan erikoismarkkinat

    Suomeen on kehitettävä keinoja laatutukin tunnistukseen. Miksi kunnalliset kehitysyhtiötkään eivät innostu selvittämään asiaa, kysyy Lauri Oinonen.
    Sahatavaraa sahan pihalla. Kuvituskuva.
    Sahatavaraa sahan pihalla. Kuvituskuva. Kuva: Kimmo Haimi
    Metsä|Puukauppa
    13.6.202419:30
    Lukijalta
    Lauri Oinonen

    Suomesta löytyy runsaasti hitaasti kasvanutta tiukkasyistä eri kokoista puuta moniin käyttötarkoituksiin, jos tuolle arvotavaralle luodaan markkinat. Nyt ainutlaatuisen arvokas raaka-aine menee joko tavallisena tukkipuuna tai kuitu- ja energiapuuksi ilman ansaitsemaansa arvostusta.

    Samaan aikaan Suomesta katoaa kohta loputkin mekaanisesti puuta jalostavat ja lopputuotteita puusta valmistavat yritykset. Ulkomainen tuontipuutavara ja erilaiset keinomateriaalit valtaavat markkinat suomalaiselta puulta.

    Laadukasta puuta tarvitsevat yritykset valittavat kotimaisen puun saatavuutta ja ovat paljolti siirtyneet ulkomaisiin puulajeihin. Monet ovat lopettaneet toimintansakin. Silti mahdollisuudet odottavat löytäjiään ja käyttäjiään. Miksi kunnalliset kehitysyhtiötkään eivät innostu selvittämään asiaa?

    Olemme menettäneet upean puusepänteollisuutemme miltei kokonaan. Se on menetys niin aluetalouksille, kuin koko kansantaloudellemme. Puunjalostus ja jatkojalostaminen mekaanisesti jalostettaviin puutuotteisiin tulisi pikaisesti palauttaa maahamme. Puusta pääsisi edelleenkin pitkälle ja mahdollisuuksia voisi olla rajattomasti, mutta mitä tulisi tehdä?

    ”Laadusta on tehtävä suomalaisen puun kilpailuvaltti”

    Vaikka minulla ei olekaan kaikkia vastauksia, uskon niitä löydettävän, jos tästä maasta ja eri päättäjiltä löytyy tahtoa ja innostusta asiaan.

    Haluan maahamme tietoisesti kehitettävän ensinnäkin omat markkinansa arvokkaalle, hitaasti kasvaneelle puutavaralle alkaen "kepeistä ja heinäseipäistä" järeisiin pylväspuihin saakka. Voisiko näin päästä alkuun?

    Koen, että nyt on tiukkasyisen puun arvonpalautuksen aika. On kehitettävä toimia laatutukin tunnistukseen. Laadusta on tehtävä suomalaisen puun kilpailuvaltti.

    Suomessa ja muissakin Pohjoismaissa tuotetun sahatavaran lajittelussa on käytetty sydänpuun osalta niin sanottua ABC-lajittelua. Perinteisesti on puhuttu vanhasta u/s-, kvintta- ja sexta-lajittelusta, jossa A-laatuluokka vastaa u/s-laatua, B-laatuluokka kvinttaa ja C-laatuluokka sextaa. Näistä u/s on vielä voitu lajitella neljään alalaatuun.

    Sahatavaran laatuluokittelu osataan. Mutta saataisiin tämä käytäntöön jo puukaupoissa, jotta arvopuu löytäisi tiensä eri tarvitsijoilleen?

    Lauri Oinonen

    MHY-valtuutettu

    Keuruu

    Lisää aiheesta
    • Kokkolalaisen hirsitalon seinät ovat Siperian seetriä, mutta lattiat Suomessakin yleisesti kasvatettavaa lehtikuusta. Lilli Kastrén-Takanen petasi makuuhuoneensa sänkyä vuonna 2017.

      Metsäteollisuus | Erikoispuille on tulossa uusi kauppapaikka – ”Siitä hyötyvät niin metsänomistajat kuin teollisuus”

      Tilaajalle
    • Energiapuun korjuuta. Kuvituskuva.

      Metsänhoito | Lukijalta: Myös metsänomistajan pitää päästä hyötymään siitä, että puun jalostusaste nousee

    • Metsäteollisuus tarvitsee tänä vuonna viimevuotista enemmän puuta.

      Metsäpolitiikka | Puun kysyntä kasvussa, vaikka talous junnaa taantumassa

      Tilaajalle
    • Aku Äijö kaataa energiapuuta hankintahakkuutyömaalla.

      Puukauppa | Vain muutamia vuosia sitten iso osa rankapuusta piti jättää metsään lahoamaan, koska kuidun mitat eivät täyttyneet – katso video

      Tilaajalle
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Puukaupan jumiutuminen huolettaa yrittäjiä – mistä hakattavaa löytyy riittävästi ensi vuoden ensimmäiselle puoliskolle.
    Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Metsäteollisuudella sumuinen markkina – myös Teboil-pakoitteet vaikeuttavat urakoitsijoiden toimintaa

  • Koneviesti | Puukaupan korkeasuhdanne vuonna 2021 näkyy kantorahatulojen ennakkotilastoissa

  • Koneviesti | Metsäalan tapahtuma Proforest järjestetään vapun jälkeen