Asiantuntijalta: Energiamurrosta ei pidä toteuttaa syventämällä luontokatoa

Ekologiset yhteydet – kuten yhtenäiset metsäalueet – ovat luonnolle kuin verisuonisto. Luontokadon riski kasvaa, jos suonisto alkaa katkeilla.

Huoli tästä on ajankohtainen, sillä Suomen ympäristökeskuksen tuoreen tutkimuksen mukaan vireillä olevat tuuli- ja aurinkovoimahankkeet painottuvat voimakkaasti metsäisille alueille. Rakentaminen uhkaa osua yhä useammin arvokkaaseen luontoon ja pirstoa lajeille elintärkeät kulkureitit.

Vaikka yksittäisen voimalan tai sähkönsiirtolinjan haitat vaikuttavat paikallisesti pieniltä, yhdessä hankkeet nakertavat uhanalaisten lajien elinympäristöjä.

On suuri virhe katsoa luontovaikutuksia hanke kerrallaan ja jättää kasautuvat vaikutukset huomioimatta. Siksi voimaloiden sijoittamista on ohjattava nykyistä paljon huolellisemmin.

Kasautuvien vaikutusten hillintä vaatii alueidenkäytön kokonaishallintaa. Kunnilla on päävastuu alueensa maankäytöstä ja sen luontovaikutuksista, mutta toistaiseksi ne ovat kyenneet kantamaan tätä painavaa vastuuta varsin vaihtelevasti.

Lainsäädännön tiukentaminen olisi varma tapa ohjata voimalahankkeita kestävämpään suuntaan, mutta se saattaisi kaventaa kuntien ja toimijoiden paikallista harkintavaraa.

Kuntien kannattaisikin ohjata hankkeita omaehtoisesti ja vaatia tuekseen luontoarvot uskottavasti huomioivaa maakuntakaavoitusta. Maakuntakaavoista ja niiden taustaselvityksistä saatava tuki on kriittisen tärkeää, sillä moni kunta joutuu tekemään suuria päätöksiä hyvin pienillä suunnitteluresursseilla.

Eduskunta käsittelee parhaillaan hallituksen esitystä alueidenkäyttölaista, joka keventäisi maakuntakaavoituksen roolia. Esitys on harkitsematon tilanteessa, jossa energiamurros mullistaa maankäyttöä.

Vihreä siirtymä muuttaa suomalaista maaseutua tavalla, jolle ei löydy vertailukohtaa sitten sotien jälkeisen jälleenrakentamisen. Vielä muutama vuosi sitten suunnittelun tarpeet keskittyivät kasvaville kaupunkiseuduille. Nyt uusiutuvan energian lisääminen on lisännyt painetta muuallakin, mutta kuntien suunnitteluresurssit eivät ole kasvaneet perässä.

Tuore tutkimuksemme paljastaa alueidenkäytön suunnittelun lisäksi vakavia puutteita nykyisissä tuuli- ja aurinkovoimahankkeiden vaikutusten arvioinnin käytännöissä. Kehittämisen varaa on etenkin luontohaittojen merkittävyyden arviointikriteereissä ja hankkeiden yhteisvaikutusten huomioinnissa.

Tutkimusta varten haastatellut asiantuntijat jakoivat laajasti näkemyksen yhteisvaikutusten hallinnan riittämättömyydestä.

Huolellinenkaan vaikutusten arviointi ei toisaalta yksin riitä, jos arvioinnin tuloksia ei huomioida hankkeiden sijoittumista koskevissa päätöksissä.

Kaikki uusiutuva energia ei vaikuta ympäristöön yhtä haitallisesti. Siinä missä metsäluontoa pirstovat aurinko- ja tuulivoimapuistot ovat luontokatoriski, on luontoköyhille alueille rakennetuilla voimaloilla havaittu jopa monimuotoisuutta lisääviä vaikutuksia. Rakentamista tulisikin ohjata systemaattisesti ihmistoiminnan muuttamille alueille.

Luontokadon torjumiseksi kaikessa rakentamisessa tulisi ottaa käyttöön luontohaittojen lieventäminen ja hyvittäminen ekologisen kompensaation periaatteita noudattaen.

Fossiilisen energian nopea vähentäminen on välttämätöntä ilmastotavoitteiden saavuttamiseksi. Uusiutuvaa energiaa halutaan lisätä, jotta yhteiskunta voi sähköistyä ja talous kasvaa – edullisen päästöttömän sähkön voimin. Puhtaan energian siirtymässä on kuitenkin varmistettava myös ekologinen kestävyys.

Sähkön tuotanto ja siirto muuttavat konkreettisesti suomalaista maisemaa ja harvaan asuttujen alueiden yhteisöjä.

Luonnon kannalta kestävä tuuli- ja aurinkovoima on rajallinen resurssi. Jotta energiasiirtymä olisi ekologisesti kestävä, luontoon kohdistuvien vaikutusten huomioimista suunnittelussa on parannettava ja ohjattava rakentamista luonnoltaan köyhille alueille.

Valtakunnallisilla alueidenkäytön tavoitteilla ja maakuntakaavoituksella tulee ohjata uusiutuvan energian rakentamista entistä tehokkaammin.

Kari-Matti Vuori

kehittämispäällikkö, Helsinki

Jonne Hytönen

erikoistutkija, Jyväskylä

Suomen ympäristökeskus