• Miksi kahdesta samanlaisesta pientalosta voi joutua maksamaan erilaisen veron? Järkevää syytä ei ole

    Jotkut ovat luulleet ostaneensa omakotitalokiinteistön, mutta päätyneet maksamaan naapurien remontteja. Varoituskellojen pitäisi soida viimeistään varainsiirtoveroa maksaessa.
    Useimmat suomalaiset tahtoisivat asua pientalossa, mutta verotus rokottaa kiinteistöjä eri lailla kuin asunto-osakeyhtiöitä.
    Useimmat suomalaiset tahtoisivat asua pientalossa, mutta verotus rokottaa kiinteistöjä eri lailla kuin asunto-osakeyhtiöitä. Kuva: Marja Seppälä
    Mielipide|Koti
    25.2.202505:00
    Kolumni
    Jarmo Hankivaara

    Yksi asumiseen liittyvä vero kohtelee ihmisiä eri tavoin, eikä kukaan oikein tiedä miksi. Asiaa eivät osaa aukaista edes ne, jotka lain ovat säätäneet ja jotka sitä toteuttavat.

    Kyse on varainsiirtoverosta, jonka asunnon ostaja maksaa asuntokaupan yhteydessä kauppahinnan päälle. Yhtiömuoto ratkaisee, paljonko vero on. Asunnot itsessään voivat olla täysin identtisiä.

    Jotkut eivät eroa huomaa edes kauppatilanteessa. Eräs verohallinnon virkamies kertoi taannoin haastattelussa, että jotkut asunnonostajista luulivat ostaneensa omakotitalon mutta todellisuudessa tekivät kaupat yhtiömuotoisesta erillistalosta.

    Asialla on väliä monen tuhannen euron verran. Otetaan tilanne elävästä elämästä, jossa kaksi samanlaista pientaloa on myynnissä ja kummankin hinta on 300 000 euroa. Toiselle on perustettu osakeyhtiö kerros- ja rivitalojen tapaan, ja toinen taas on perinteinen omakotikiinteistö. Kiinteistömuotoisesta talosta ostaja maksaa kauppahinnan päälle 3 prosenttia eli 9 000 euroa ja toisesta, eli yhtiömuotoisesta 1,5 prosenttia eli 4 500 euroa.

    Viime vuoden alussa prosentteja rukattiin lähemmäs toisiaan. Siihen saakka kiinteistöstä varainsiirtoveroa maksettiin 4 ja yhtiömuodosta 2 prosenttia.

    Verot siis laskivat, mutta yhtiömuotoisen asumisen veroetu säilyi.

    Loppujen lopuksi kyse lienee vain rahasta, sillä valtio tahtoo säilyttää ja mieluiten kasvattaa verotulojaan.

    Hyvää syytä tälle epäsuhdalle ei ole.

    Valtion leivissä olevan erikoistutkijan mukaan erolla halutaan kannustaa pientalorakentajia yhtiömuotoon. Toinen virkamies tyrmäsi oitis käsityksen ja perusteli asiaa sillä, että valtion veropotti ei saa pienentyä – verojen yhtenäistäminen pakottaisi nostamaan yhtiömuotoisen rakentamisen verotusta tuntuvasti.

    Vero kun kartuttaa valtion kassaa noin 700 miljoonalla eurolla vuosittain.

    Voisiko perimmäinen syy olla se, että vaaleilla valitut päättäjät tahtovat ihmisten asuvan mieluummin kerrostaloissa kuin omakotitalossa? Valtaosa äänestäjistä sitä ei halua.

    Lisää aiheesta
    • Muutosten toivotaan tehostavan kiinteistö- ja asuntomarkkinoita.

      Talous | Asuntojen, kiinteistöjen ja arvopapereiden varainsiirtoverot alenevat − Verohallinto palauttaa loppuvuoden kaupoista liikaa maksettuja veroja automaattisesti

    Kiinteistön ja yhtiömuotoisen asumisen suurimman eron huomaa kouriintuntuvasti, kun asumisen kulut lankeavat maksettaviksi.

    Monelle on yllätys, että osakeyhtiössä korjaukset maksetaan yhdessä märkätiloista katonkorjauksiin.

    Niinpä osa pientaloyhtiöistä pyrkii muuttamaan yhtiöjärjestystä niin, että kunnossapitovastuuta siirretään osakkaalle enemmän kuin laki määrää eikä naapurin huono talonpito olisi enää myös oma ongelma.

    Lisää aiheesta
    • Veronmaksajien Keskusliiton verojuristi Tuomo Lindholmin kehottaa toimimaan kaikissa perintöasioissa mahdollisimman ripeästi. Asiat yleensä hankaloituvat, mitä enemmän aikaa kuluu.

      Koti | Perintöveroa voi joutua maksamaan liikaa, jos asunto ei mene kaupaksi tarpeeksi nopeasti

      Tilaajalle
    • Perintöveron määrään voi vaikuttaa esimerkiksi lahjoittamalla, alihintaisella kaupalla, testamentilla tai jopa avioehdolla.

      Talous | Suuri osa suomalaisista ei ymmärrä perintöveron kiemuroita − verojuristi kertoo, mitä kannattaa tehdä, jos haluaa säästää perintöveroissa

      Tilaajalle
    • Voikkaan Sikomäen omakoti-idylliä verrataan toisinaan Tampereen Pispalaan.

      Talous | Miltä tuntuisi maksaa veroa siksi, että asut omassa asunnossa etkä vuokralla? Hullulta tuntuvaa ajatusta on mietitty vakavasti

    Artikkelin aiheet
    varainsiirtovero
    asuntokaupan varainsiirtovero
    asuntokaupat
    Asuintalot ja asunnot
    Asunto- ja kiinteistökauppa
    Huoneistot
    Kiinteistöt
    Verotus
    Asuminen
    Kaupalliset neuvottelut ja kauppa
    Välitys kiinteistöjen ostamisessa ja vuokrauksessa
    Hinnoittelu
    Omistusasunnot
    Myynti
    Liiketoiminnan markkinat
    Asuntolainat
    Rakentaminen & kiinteistöt
  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 3

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

    • 7

      Yhteiskunta | Asiantuntijalta: Noitavainoilla ja natsi-Saksan juutalaisvainoilla merkittäviä eroja

  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | Lukijan idea: Puhdistusharja askelmaan

  • Koneviesti | Lukijan idea: Tuunatut Crocsit

  • Koneviesti | Lukijan idea: Tuurnalaatikko talteen