Lukijalta: Säästöjä, leikkauksia ja pieniä tukipaketteja –jatkammeko Suomen näivettämistä vai uskallammeko uudistaa?
”Enemmistö hyötyy nykytilasta ja alueellisella epätasapainolla on ’hiljainen hyväksyntä’”, kirjoittavat Jarmo Vauhkonen ja Aulis Tynkkynen. ”Demokratia toimii niin, että enemmistön etu painaa enemmän.”
Ikääntyvä maa tarvitsee yhä enemmän hyvinvointipalveluita. Hyvinvointiyhteiskunnan rahoitus on kuitenkin nykymenolla murentumassa, kirjoittajat muistuttavat. Kuva: Jaana KankaanpääItä-Suomen taantuminen ei ole vain aluepoliittinen ongelma – se on varoitus koko suomalaisen hyvinvointivaltion kestävyydestä.
Silti hallitus jatkaa tutulla linjalla: säästöjä, leikkauksia ja pieniä tukipaketteja. Todellisia rakenteellisia uudistuksia ei edes uskalleta pohtia, vaikka tilanne on aivan toinen kuin nykyistä hyvinvointivaltiota perustettaessa 50–70 vuotta sitten. Miksi?
Syy numero yksi: nykytila on poliittisesti helpoin vaihtoehto. Status quo ei ratkaise mitään, mutta se ei myöskään pakota avaamaan hyvinvointivaltion perustaa. Iso uudistus olisi kuin Pandoran lippaan avaaminen – siinä jouduttaisiin kyseenalaistamaan perustuslain velvoitteet, alueellinen tasa-arvo ja palvelulupaukset. Se on riski, jota pelätään.
Syy numero kaksi: enemmistö hyötyy nykytilasta ja alueellisella epätasapainolla on ”hiljainen hyväksyntä”.
Etelä ja länsi kasvavat ilman radikaaleja muutoksia. Niiden näkökulmasta nykytila ei ole kriisi vaan luonnollinen kehitys. Demokratia toimii niin, että enemmistön etu painaa enemmän. Se tekee Itä-Suomesta poliittisesti heikon: sen näivettyminen ei riitä muuttamaan valtakunnallista linjaa.
Vastaavasti byrokratian ja hallinnon näkökulmasta nykyjärjestelmä ylläpitää olemassa olevia rakenteita, eikä keskushallinnolla ole intressiä murtaa niitä.
Hallitukset hakevat nopeita säästöjä sen sijaan, että rakentaisivat pitkän aikavälin kestäviä ratkaisuja.
Syy numero kolme: talouspolitiikka jyrää aluepolitiikan. Julkinen keskustelu pyörii velan ja alijäämän ympärillä. Siksi hallitukset hakevat nopeita säästöjä sen sijaan, että rakentaisivat pitkän aikavälin kestäviä ratkaisuja. Parhaillaan etsitään miljardin lisäsäästöjä, vaikka tiedetään, ettei nykytilaa voi ylläpitää loputtomiin.
Todellinen ongelma on se, ettei uskalleta sanoa ääneen: nykyinen hyvinvointivaltio ei ole sellaisenaan enää kestävä ja nykymenolla se rapautuu pala palalta kaikkialla Suomessa.
Kestävät raamit Hyvinvointivaltio 2.0:lle vaativat käsittääksemme laajaa parlamentaarista yksimielisyyttä ja pitkäjänteisyyttä. Sellainen työ tulisi käynnistää heti. Valta ja vastuu tässä on tietysti hallituksella, mutta intoa pitäisi olla myös oppositiopuolueilla, joista seuraava hallitus mahdollisesti muodostetaan.
Politikointi ja paikkailu eivät riitä. Kun on tarve peruskorjauksesta, vuosikorjaus ei toimi.
Jarmo Vauhkonen
Mikkeli
Aulis Tynkkynen
Loviisa
Ota kantaa aiheisiimme
Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.
- Osaston luetuimmat
