Lukijalta: Riistaruokinta totuttaa karhut ihmisiin – karhut alkavat yhdistää ruuan saannin ihmisten hajuun

Karhujen lisääntyneet vierailut asutuskeskuksissa ja pihapiireissä ovat nousseet toistuvasti otsikoihin kevään aikana. Ihmisten ja karhujen kohtaamiset ovat myös huolestuttavasti lisääntyneet (MT 8.6.).

Keväisin netin riistakamerasivustot täyttyvät karhukuvista. Yhteistä kuville on, että ne on otettu riistaeläinten ruokintapaikoilta, joista monessa on runsaasti viljaa tarjolla vielä pitkälle kevääseen.

Myös pelkät suolakivet houkuttelevat karhuja.

Usein ruokintapaikat sijaitsevat asutusten liepeillä, jopa takapihoilla ja teiden varsilla. Näin karhut tottuvat yhdistämään ruuan saannin ihmisten hajuun.

Metsästäjä-lehdessä (3/2025) varoitellaan karhujen houkuttelemisesta pihoihin: lintujen ruokintapaikat pitäisi siivota pois maaliskuun loppuun mennessä, samoin pihapiiriin jätetyt kalanperkeet, ruoan tähteet tai navetoiden ulkopuolelle jätetyt kuolleet eläimet tai naudan jälkeiset.

Sanaakaan ei mainita riistaruokinnasta, suolakivistä tai riistaeläinten teurasjätteiden jättämisestä lähimetsään tai tapettujen pienpetojen heittämisestä luontoon.

Suomessa oli jo 20 vuotta sitten yli 36 000 hirvieläinten ruokintapaikkaa. Silloin valkohäntäpeuroja oli kolmasosa nykyisestä ja metsäkauriita vain harvakseltaan sinne tänne siirtoistutettuina.

Vuosien aikana ruokinta on valtavasti lisääntynyt, samoin eläinten määrät. Luke:n vuonna 2020 tekemän tutkimuksen mukaan ruokaa vietiin hirvieläimille 17,6 miljoonaa kiloa vuodessa.

Keskimääräinen peuranmetsästäjä vie eläimille ruokaa 600 kiloa kauden aikana.

Suurpetoja ruokitaan myös haaskoilla. Haaskaruokinta on osittain luvanvaraista. Suomessa luvanvaraisia paikkoja on yli 600. Tällaiset paikat ovat tiettävästi kuitenkin erämaissa kaukana asutuksista.

Riistaeläinten raadot sen sijaan eivät kuulu haaskaruokintalainsäädännön piiriin.

Tapetut ketut, mäyrät, supikoirat sekä esimerkiksi kolareissa kuolleet hirvieläimet voidaan heittää luontoon tai käyttää haaskahoukuttimina uusien kettujen, supien ja mäyrien metsästyksessä.

Maa- ja metsätalousministeriön alainen Riistakeskus keskittyy karhuongelmassa lintulautaruokinnan vähentämiseen. Sen sijaan metsästäjien riistaruokinta, jossa ruokamäärät ovat tuhatkertaisia, sivuutetaan alan tiedotuslehdessä kokonaan.

Myös naudan jälkeiset saavat huomiota, mutta eivät tuhansiin kiloihin yltävät riistaeläinten perkuujätteet.

Missä on viranomaisten vastuu suurpetojen ruokinnasta ja niiden totuttamisesta ihmishajuun?

Leena Kauppila