• Karhuperhe on seikkaillut viime päivinä Kiteen Suoparsaaressa – tuorein havainto saatu mantereen puolelta

    Hätäkeskukseen ja poliisille sekä riistanhoitoyhdistykselle on tehty useita ilmoituksia kahden pennun kanssa liikkuvasta karhusta Kiteellä.
    Karhut pyritään karkottamaan edelleen kauemmas asutuksesta. Kuvituskuva.
    Karhut pyritään karkottamaan edelleen kauemmas asutuksesta. Kuvituskuva. Kuva: Markku Vuorikari
    Metsä|Erä
    9.6.202510:25
    Eija Vallinheimo

    Naaraskarhua ja kahta pentua on yritetty karkottaa viime päivinä Kiteen Suoparsaaressa useita kertoja. Kiteen riistanhoitoyhdistyksen SRVA-henkilöstö on karkottanut eläimiä saaresta Myös rajavartiolaitoksen partio avusti poliisia perjantain karkotusyrityksessä.

    Saareen on mantereelta siltayhteys ja karhut ovat siirtyneet saareen todennäköisesti torstai-iltapäivänä Mujesalmen siltaa myöten. Saaressa on sekä pysyvää asutusta että vapaa-ajan asuntoja.

    Sunnuntaina tulleiden hätäkeskusilmoitusten mukaan aikuinen naaraskarhu ja sen seurassa olleet kaksi viime talvena syntynyttä pentua on havaittu mantereen puolella Kiteen Suorlahdessa. Poliisin tiedotteen mukaan eläimet ovat todennäköisesti siinä määrin häiriintyneet aiemmista karkotustoimenpiteistä, että ovat poistuneet saaresta omatoimisesti.

    Karhut pyritään karkottamaan edelleen kauemmas asutuksesta.

    Poliisi pyysi aiemmin Suoparsaaressa oleskelevia poistamaan pihapiireistä kaiken karhun ravinnoksi kelpaavan ja huomioimaan eläimet liikkuessaan saarella. Poliisi muistutti myös, ettei karhuja missään tapauksessa tule lähteä omatoimisesti etsimään, kuvaamaan tai häiritsemään. Pihapiiristä karhun voi yrittää karkottaa esimerkiksi kovilla äänillä.

    Lisää aiheesta
    • Harva törmää karhuun luonnossa, mutta jos niin käy, tilanne on aina vaarallinen.

      Erä | Karhun uhkailemaksi joutunut metsätyöntekijä: ”Pelkään, että pian kohtaamme vieläkin vaarallisempia tilanteita karhujen kanssa”

      Tilaajalle
    • Kunnat joutuvat järjestämään yhä enemmän petokyytejä koululaisille. Kuvituskuva.

      Erä | Yle: Pohjois-Karjalassa varaudutaan lisäämään lasten karhukyytejä

    • Karhua ei kannata houkutella pihapiiriin tai hakeutua karhun lähelle valokuvaa saadakseen.

      Erä | Poliisi varoittaa uudesta ilmiöstä: ”Ihmiset ovat lähestyneet ruokailevia karhuja alle 20 metrin päähän”

    Artikkelin aiheet
    karhuperhe
    Kitee
    Suoparsaaressa
    Poliisi
    riistanhoitoyhdistys
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Messuportit aukeavat perjantaina 7.6. kello 10.00. Edellisellä kerralla vuonna 2022 messuvieraita oli noin 26 000.

    Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2024 järjestetään 25. kerran Riihimäellä – mukana kaksi uutuutta

  • Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2022 avattiin neljän vuoden tauon jälkeen

  • "Primus Turistskij"-retkikeitin on pakattu mitoiltaan 13 x 13 x 8-senttiseen peltiaskiin, joka muuttuu parissa sekunnissa keitinalustaksi. Keitin koostuu 1,2 desin vetoisesta bensasäiliöstä ja säädettävästä suojalevystä, säätöventtiilistä, polttimesta ja sen alla olevasta esilämmitysaltaasta sekä irrallisesta keittolevystä.

    Koneviesti | Onko edullinen Smert Turistov -retkikeitin lempinimensä mukaisesti ”Turistien surma”? – laite on neuvostoliittolaisen suihkumoottoritehtaan valmistama

    Tilaajalle