• Lukijalta: Sähköauto sopii erinomaisesti maaseudulle – jopa paremmin kuin kaupunkiin

    Sähköautolla pärjää maaseudulla jopa paremmin kuin kaupungissa, sillä jokainen sähköistetyn talon piha on mahdollinen latauspaikka, kirjoittaa Energiateollisuus ry:n asiantuntija Tuukka Heikkilä. ”Yösähköllä ladattuna voi ajella alle kahdella eurolla per 100 kilometriä.”
    Sähköauto latautuu. Kuvituskuva.
    Sähköauto latautuu. Kuvituskuva. Kuva: Carolina Husu
    Mielipide|Autot
    2.1.202520:15
    Lukijalta
    Tuukka Heikkilä

    Tieliikenteen sähköistyminen on jatkunut Suomessa hyvää vauhtia. Ensi vuodelle on luvassa tuntuvasti laajennusta autovalikoimaan, kun tarjolle tulee useita uusia täyssähköautoja alle 30 000 euron hintaan. Tähän kun lisätään korkojen lasku sekä se, että yösähköllä ladattuna voi ajella alle kahdella eurolla per 100 kilometriä, ollaan tilanteessa, jossa uuden sähköauton osamaksuerä kuittautuu yhä useammin pelkillä polttoainesäästöillä. Uuden auton takuusta ja huoltojen vähäisyydestä puhumattakaan.

    Turhan usein hankinnan kuitenkin estää epäilys sähköauton soveltuvuudesta maaseudulle. Epäilykselle ei nykypäivänä ole enää syitä. Kunhan hieman pohtii omia ajotarpeitaan sekä perehtyy autojen ominaisuuksiin, pärjää sähköautolla erinomaisesti maaseudulla.

    Omalla tavallaan sähköautolla pärjää maaseudulla paremmin kuin kaupungissa, sillä jokainen sähköistetyn talon piha on mahdollinen latauspaikka. Kotilatauksen järjestämiselle ei tarvitse lupia kysellä.

    Usein nostetaan esille huoli sähköauton vaikutuksesta huoltovarmuuteen. Tähän haluan lyhyesti todeta, että mikäli oman talon tai yhteiskunnan sähköttömyys huolettaa, on sähköauton lataaminen mahdollista laadukkaalla bensiini-, diesel- tai kaasuaggregaatilla. Tämä voi ensi kädeltä kuulostaa hullunkuriselta, mutta huoltovarmuushuolet kääntävät tilanteen sähköauton eduksi. Pystyyhän sillä liikkumaan silloin, kun yhteiskunnassa on tarjolla joko sähköä tai itse valittua polttoainetta. Siis useammalla kuin yhdellä energianlähteellä. Tähän harva polttomoottoriauto kykenee.

    Kaikkein tärkein ensi askel sähköauton hankintaan on lähteä koeajolle. Talvi on siihen paras aika, sillä yhdellä kertaa pääsee vaivattoman autoilun makuun ja saa vastauksen siihen, toimiiko sähköauto talvella. Uskallan luvata, että erityisen hyvin mieleen jää ensimmäinen kerta, kun sähköauton jättää ulos paukkupakkasiin ja käynnistää sen aamulla.

    Pidempiä matkoja silmällä pitäen voi tutustua Suomen kattavaan latausinfraan osoitteessa www.latauskartta.fi.

    Tuukka Heikkilä

    asiantuntija

    Energiateollisuus ry

    Lisää aiheesta
    • Kaksi sukupolvea, kaksi sähköautoa. Matti Nummijärvi, 80, on iästään huolimatta vannoutunut sähköauton kannattaja. Marko Nummijärvi pitää sähköistä voimalinjaa taloudellisena vaihtoehtona maaseudun ajoihin.

      Koneet ja kulkuneuvot | Yrittäjän mielestä sähköauto on parhaimmillaan maaseudulla, kunhan latauksen saa järjestymään tietyllä tavalla: ”Auto on joka aamu akku täynnä”

    • Sähköautoille on monentasoisia latauspaikkoja. Matalatehoisilla latausasemilla akun täyttäminen kestäisi koko päivän. Kuvituskuva.

      Autot | Voiko sähköautoa ladata ilmaiseksi?

    • Sähköautojen akkujen kestävyys on luultua parempi. Akun käyttöikää voi pidentää lataamalla akun 80 prosenttiin.

      Autot | Suomalaisilla on sähköautojen akkujen kestävyyteen liittyvä yleinen harhaluulo − asiantuntija kertoo, mikä on asian todellinen laita

    • Toistaiseksi Savukoskella kurvaillaan perinteisemmillä käyttövoimilla, sillä pitkät välimatkat ja vaikeat ajo-olosuhteet eivät ole hyvä yhdistelmä harvan latauspisteverkoston kanssa.

      Liikenne | ”Kaunis ajatus tämä sähköauto” – Suomen harvimmin asutussa kunnassa sähköautoilu on vaikea ja harvinainen laji

      Tilaajalle
  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 3

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

    • 7

      Rypsiöljyn käyttö polttoaineena maatilalla kannattaa

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Noin 15 prosenttia pakettiautojen ensirekisteröinneistä on täyssähköisiä. Nyt tarjonta kasvaa kahden uuden Farizon mallin, kuvan SuperVanin ja V7En myötä.

    Koneviesti | Uusi sähköpakettiautomerkki Suomeen yhdeltä maailman suurimmista autoalan toimijoista

  • Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Sähköautojen korkeajänniteakkujen korjaus voi kohta olla mahdotonta ‒ jäykkää viranomaistulkintaa vai ymmärryksen puutetta?

  • Volvon 100-vuotisjuhlamalli (Volvo 100 Year Edition) on uusin lisä Volvo Trucksin erikoismallien sarjaan. Aiempiin erikoisversioihin ovat kuuluneet Volvo FH 25 Year Special Edition, Volvo FH Aero Euro NCAP Special Edition ja Volvo Ocean Race Limited Edition.

    Koneviesti | Volvo Trucks juhlistaa 100-vuotista taivaltaan erikoismallilla