• Lukijalta: Luken hiilinielulaskelmien menetelmät eivät ole arvailua, vaan tutkimukseen perustuvaa mallinnusta

    Luken käyttämän Yasso07-maaperämallin kehitys perustuu yli kahden vuosikymmenen tutkimukseen ja sen arviointimenetelmät ovat avoimesti saatavilla, kirjoittavat Aleksi Lehtonen ja Juha Mikola Luonnonvarakeskuksesta.
    Kangasmetsää. Kuvituskuva.
    Kangasmetsää. Kuvituskuva. Kuva: Markku Vuorikari
    Mielipide|Ympäristö
    4.3.202516:30
    Lukijalta
    Aleksi Lehtonen & Juha Mikola

    Risto Isomäki kirjoitti MT:n sivuilla julkaistussa Aarre-lehden kolumnissaan (mt.fi 25.2.), että Luonnonvarakeskuksen kasvihuonekaasuinventaarion tulokset ovat ”tyhjän päällä olevia tietokoneajoja”. Toisin kuin Isomäki kirjoittaa, inventaariossa käytetään mallinnusta, joka pohjautuu laajoihin mittausaineistoihin ja vertaisarvioituun tieteelliseen kirjallisuuteen.

    Lisää aiheesta
    • ”Metsien maanalaisten hiilivarastojen ja niissä tapahtuvien muutoksien mittaaminen on vaikeaa. Siksi meillä on edelleen hyvin vähän asiaan liittyviä empiirisiä tutkimustuloksia”, Risto Isomäki kirjoittaa.

      Ilmastonmuutos | Isomäki: Luonnonvarakeskuksen hiilimallinnus on tyhjän päällä – ”Saatamme pahimmassa tapauksessa joutua maksamaan EU:lle”

    Väite, ettei Luken mallinnuksen yksityiskohtia ole julkaistu vertaisarvioiduissa lehdissä, ei pidä paikkaansa. Kasvihuonekaasuinventaarion kangasmaiden hiilivaraston muutoksen arviointimenetelmät perustuvat avoimesti saatavilla olevaan Liskin ym. (2006, Ann. For. Sci. 63: 687–697) julkaisuun.

    Myöskään väite siitä, että mallinnuksessa oletettiin metsien maaperän hiilivaraston pysyneen vakiona suometsien ulkopuolella, ei pidä paikkaansa. Mallinnuksen mukaan kangasmetsien maaperä oli hiilinielu eli maaperän hiilivarasto kasvoi vuosina 1990–2020 (Luken kasvihuonekaasuinventaario). Toistettuihin maastomittauksiin perustuva aineisto osoittaa, että maaperän orgaaniseen kerrokseen kertyi hiiltä vuosina 1986–2006 keskimäärin 0,12 Mg hehtaarille (Rantakari ym. 2012, For. Ecol. Manag. 286: 37–147).

    Luken käyttämän Yasso07-maaperämallin kehitys perustuu yli kahden vuosikymmenen tutkimukseen ja sen arviointimenetelmät ovat avoimesti saatavilla. Malli on kalibroitu karikkeen hajoamiskokeilla, runkojen lahoamistutkimuksilla ja maaperän hiilivarastomittauksilla (esim. Tuomi ym. 2009, Ecol. Modell. 220: 3362–3371, ja Tuomi ym. 2011, Ecol. Modell. 222: 709–718).

    Mallin antamia tuloksia on verrattu suomalaisiin (Rantakari ym. 2012, For. Ecol. Manag. 286: 137–147, ja Lehtonen ym. 2016, GMD 9: 4169–4183) ja ruotsalaisiin (Ortiz ym. 2013, Ecol. Modell. 251: 221–231) maaperänäytteisiin perustuviin tuloksiin: mallinnukseen ja näytteenottoon perustuvat tulokset olivat molemmissa tapauksissa yhteneväisiä.

    Aleksi Lehtonen

    tutkimusprofessori

    Juha Mikola

    tutkimuspäällikkö, erikoistutkija

    Luonnonvarakeskus

    Lisää aiheesta
    • Puuston maanpäälliset osat on suhteellisen helppoa mitata, mutta maanalaiset osat ja maaperätiedot mallinnetaan.

      Metsänhoito | Metsien maaperän päästöt perustuvat mallinnuksiin – ”Virheet ovat suhteellisen suuria”

      Tilaajalle
    • Lämpötilan muutos on yksi tärkeimpiä tekijöitä, jonka uskotaan selittävän erilaisia tuloksia Ruotsin ja Suomen metsien hiilinieluista.

      Ympäristö | Tämä selittää Ruotsin ja Suomen metsien hiilinielun eroa

      Tilaajalle
    • Metsien hiilensidonnassa polttopisteenä on nyt maaperän kyky sitoa ja varastoida hiiltä.

      Metsä | Akateemikko pitää Luken mallia metsän hiilinielujen laskemisesta keskeneräisenä – ”Luotan Ruotsin mittauksiin”

      Tilaajalle
    • Akateemikko Markku Kulmalan mielestä Helsingin yliopiston Hyytiälän tutkimusasema on metsän ja ilmaston keskinäisen tutkimuksen kannalta ylivoimainen edelläkävijä maailmassa.

      Ympäristö | Metsien päästölaskelmien pitää olla vertailukelpoisia ‒ todennettuja päästöoikeuksia ei ole myytävänä

  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 3

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

    • 7

      Rypsiöljyn käyttö polttoaineena maatilalla kannattaa

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Uuden metsätien rakentamista on tuettu vuosina 2016-2023 keskimäärin 42 kilometriä vuodessa. Tukea uuden metsätien suunnitteluun voi hakea vielä tämän vuoden aikana.

    Koneviesti | Valtioneuvosto esittää uusien metsäteiden tekemisen tuen lakkauttamista vuoden 2025 alusta

  • Yksityistiet ovat merkittävä palanen huoltovarmuusketjussa sekä kotimaisen puun kuljetuksissa metsäteollisuudelle ja energian tuotantoon.

    Koneviesti | Yksityisteiden valtionavustuksiin esitetään korotuksia — asetusmuutos lausuntokierrokselle

  • Koneviesti | Vuoden 2023–2027 CAP-ohjelma on työn alla – nämä ovat ehdotukset tärkeimmistä viljelytoimenpiteistä