• Lukijalta: Elintarvikemarkkinalain mahdollisuudet saatava nyt käyttöön ja ruokaketjua terveemmäksi

    Suomalaisen maatalouden kannattavuus pakottaa tarkastelemaan, jakautuvatko ruokaketjun eurot, vastuut ja riskit oikeudenmukaisesti., kirjoittaa kansanedustaja Anne Kalmari (kesk.). ”Nyt mitataan, onko elintarvikemarkkinalain uudistuksella todellista merkitystä.”
    Lihatiski. Kuvituskuva.
    Lihatiski. Kuvituskuva. Kuva: Jarno Mela
    Mielipide|Kauppa
    6.9.202615:30
    Lukijalta
    Anne Kalmari

    Suomessa maatalouden kannattavuus on ollut jo pitkään liian heikko. Tuotantopanosten hinnat ovat edelleen poikkeuksellisen korkeat. Samaan aikaan monien maataloustuotteiden tuottajahinnat ovat laskeneet. Esimerkiksi maidon tuottajahintaa on alennettu tämän vuoden aikana jo kahdesti.

    Kaupassa kuluttajahinta on noussut. Muun maussa varhaisperunan tuottajahinnan kauppa painoi ulkomaan tuonnilla kannattavuusrajan alle.

    Yhtälö on viljelijälle kohtuuton. Kun kustannukset pysyvät korkeina ja tuotteesta saatava hinta laskee, kannattavuus heikkenee entisestään. Tätä suomalainen ruoantuotanto ei kestä loputtomiin.

    Keväällä saimme eduskunnassa pitkän väännön jälkeen viimein valmiiksi elintarvikemarkkinalain uudistuksen. Lakimuutoksilla haluttiin vahvistaa ruokaketjun heikomman osapuolen asemaa ja luoda mahdollisuus palata neuvottelupöytään silloin, kun sopimuksen tekemisen jälkeen olosuhteet muuttuvat poikkeuksellisesti.

    Laki on nyt voimassa. On aika elää se todeksi.

    Elintarvikkeita kauppaan toimittavien viljelijöiden, yhtymien ja jalostajien on aika vaatia pitkiä, toisissa oloissa tehtyjä sopimuksia auki. Siihen on oikeus ja suojan kostolta turvaa laki.

    Pyydän myös maa- ja metsätalousministeri Sari Essayahia sekä elintarvikemarkkinavaltuutettu Jarno Sukasta vaatimaan kanssani neuvotteluja auki.

    Juuri nyt afrikkalaisen sikaruton aiheuttama poikkeuksellinen tilanne on muuttanut toimintaympäristöä nopeasti ja täysin tuottajista riippumattomista syistä. Vientimarkkinoiden häiriöt, hintapaineet ja lisääntyvät kustannukset iskevät valmiiksi äärimmäisen tiukalla olevaan alaan. Ehdotan näyttävästi kotimaisen ruoan puolella oleville kauppaketjuille sianlihan menekinedistämismainontaa.

    Kyse ei ole vain sika-alasta. Koko suomalaisen maatalouden kannattavuus pakottaa tarkastelemaan, jakautuvatko ruokaketjun eurot, vastuut ja riskit oikeudenmukaisesti. Maailman puhtaimmasta kotimaisesta ruoasta kuuluu maksaa oikeudenmukainen hinta myös sille, joka sen tuottaa. Jos ruoantuotanto ei kannata, seurauksena on lopulta kotimaisen tuotantokyvyn heikkeneminen.

    Nyt mitataan, onko uudistuksella todellista merkitystä. Ruokaketjun vahvempien osapuolten on kannettava vastuunsa ja palattava neuvottelupöytään silloin, kun olosuhteet ovat olennaisesti muuttuneet.

    Yhdenkään ruoantuottajan asema ei parane pelkästään sillä, että laki on kirjoitettu ja saatettu voimaan. Sen tarjoamia keinoja on myös uskallettava käyttää.

    Anne Kalmari

    kansanedustaja, maa- ja metsätalousvaliokunnan vpj. (kesk.)

    Lisää aiheesta
    • Tyhjät hyllyt kertovat osaltaan siitä, että suomalainen elintarvikemarkkina ei toimi kunnolla. Kuvituskuva.

      Kauppa | Lukijalta: Elintarvikeketju ei muutu reilummaksi ilman sääntelyä

    • Kananmunapula on tyhjentänyt kauppojen hyllyjä. Kuvituskuva.

      Politiikka | Asiantuntijalta: Ruokaketju tarvitsee ennakoitavat ehdot sopimusneuvottelujen käynnistämiseksi

    • Ruokaostoksilla. Kuvituskuva.

      Politiikka | Asiantuntijalta: Elintarvikemarkkinalakia muutettava reilumman kilpailun varmistamiseksi

    • Elintarvikemarkkinavaltuutettu Jarno Sukanen perää tasapuolisuutta ruokaketjun riskienhallintaan.

      Maatalouspolitiikka | Tuottajien ahdinko ei johdu yksin kaupasta – myös teollisuuden ja tuottajien väliset sopimukset pitää läpivalaista

    Artikkelin aiheet
    elintarvikemarkkinalaki
    maatalous
    ruokaketju
    kotimainen ruoka
    afrikkalainen sikarutto
  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 3

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Yhteiskunta | Asiantuntijalta: Noitavainoilla ja natsi-Saksan juutalaisvainoilla merkittäviä eroja

    • 7

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Kauppias Harri Mikkonen ja kassaa hoitava Eeva Mikkonen viihtyvät hyvin myymälän leppoisassa ilmapiirissä.

    Kauppa | Yksityinen rautakauppa pärjää alle 2 000 asukkaan Rääkkylässä – ”Meillä on hyvä asiakaskunta ja tekemisen meininki”

  • Koneviesti | AGCO sijoittaa 2 miljardia dollaria yhteisyritykseen Trimblen kanssa

  • Koneviesti | Lukijoiden lähettämää postia: Koneviestin matka Tanskaan 1960-luvulla