Asiantuntijalta: Ruokaketju tarvitsee ennakoitavat ehdot sopimusneuvottelujen käynnistämiseksi

Suomalaisessa ruokaketjussa moni asia voi nyt muuttua nopeasti. Energian, lannoitteiden ja rehujen hinnat, korot ja tuotteiden markkinahinnat eivät enää muutu hitaasti, vaan voivat hypähtää kesken sopimuskauden tavalla, joka tekee eilisen kohtuullisesta sopimuksesta tänä päivänä kestämättömän.

Siksi elintarvikemarkkinalain uudistuksessa on paljon hyvää. Elintarvikemarkkinalakiin lisättiin säännös velvollisuudesta neuvotella sopimuksen sisällöstä uudelleen heikomman osapuolen pyynnöstä poikkeuksellisten olosuhteiden vuoksi.

Ajatus on oikea: sopimusten pitää elää maailman mukana.

Mutta juuri tässä kohdassa lakiin jää valuvika.

Laki puhuu “olennaisesta” tai “poikkeuksellisesta” muutoksesta, mutta ei määrittele yksiselitteisesti, milloin tällainen muutos tapahtuu. Käytännössä tämä siirtää vastuun tulkinnasta sopijaosapuolille – juuri tilanteessa, jossa neuvotteluvoima on epätasapainossa.

Syntyy väistämättä kysymys: milloin muutos on riittävän suuri?

Maatalousyrittäjä tunnistaa eron normaalin vaihtelun ja poikkeaman välillä. Sää vaihtelee ja hinnat elävät, mutta joskus muutos ei ole enää vaihtelua vaan tasohyppy. Juuri näissä tilanteissa lain pitäisi antaa selkeä toimintamalli.

Vakuutusalalla sama ongelma on ratkaistu toisin. Parametrisissa vakuutuksissa, joita on tarjolla maanviljelijöille jo useissa EU maissa, ei neuvotella jälkikäteen siitä, oliko muutos “olennaisesti riittävä”. Sen sijaan sovitaan etukäteen mittari ja raja-arvo: jos esimerkiksi sademäärä, lämpötila tai tuotantomäärä ylittää tai alittaa sovitun kynnyksen, seuraus toteutuu automaattisesti.

Laukaisija eli triggeri on selkeä, mitattava ja riippumattomaan dataan perustuva.

Vastaava ongelma on ratkaistu myös Yhdysvalloissa. Maatalouden niin sanotuissa vastasyklisissä tukijärjestelmissä (Agricultural Risk Coverage ja Price Loss Coverage) ei kysytä, onko muutos “olennaisen suuri”. Se mitataan.

Hintatuessa tuki käynnistyy, kun markkinahinta alittaa ennalta määritellyn viitehinnan. Tulotuessa tuki käynnistyy, kun toteutunut tulo alittaa historialliseen dataan perustuvan vertailutason. Laukaisuehto on yksiselitteinen: se täyttyy tai ei täyty

Elintarvikemarkkinalainsäädännössä vastaava laukaisin puuttuu.

Konkreettinen apu voisi löytyä jo käytettävissä olevasta datasta. Luonnonvarakeskus tuottaa säännöllisesti markkinamarginaaleja, jotka kuvaavat ruokaketjun eri vaiheiden välistä taloudellista suhdetta. Näitä voitaisiin hyödyntää sopimusten neuvottelulaukaisijoina.

Jos esimerkiksi tuottajahintojen, kustannusten ja vähittäishintojen välinen marginaali muuttuu tietyn prosenttirajan yli suhteessa sopimuksen tekohetkeen, syntyisi velvollisuus avata sopimus.

Tämä ei tarkoittaisi automaattista hinnanmuutosta, vaan velvoitetta neuvotella.

Tällainen ratkaisu tekisi lain soveltamisesta läpinäkyvämpää. Myyjä tietäisi, milloin neuvottelupyyntö on perusteltu. Ostaja tietäisi, milloin siihen on reagoitava. Viranomainen pystyisi arvioimaan velvoitteen toteutumista objektiivisemmin. Tulkinnanvara vähenisi ja päätöksenteko nopeutuisi. Ja mikä tärkeintä, riitojen määrä vähenisi.

Ruokaketju on liian monimuotoinen asia kiteytettäväksi yhteen universaaliin ehtoon, mutta se ei ole peruste jättää keskeinen käsite kokonaan avoimeksi. Päinvastoin, se on peruste rakentaa selkeä soveltamiskehikko, jossa käytetään toimialakohtaisia mittareita – kustannusindeksejä, hintoja tai juuri markkinamarginaaleja.

Vakuutusala auttaa tässä mielellään. Kokemuksemme mukaan toimiva sopimus syntyy, kun kolme asiaa ovat kunnossa: taloudellinen intressi on tunnistettu, mittari on objektiivinen ja laukaisuehto on määritelty etukäteen. Näillä eväillä epävarmuudesta tulee hallittavampaa.

Elintarvikemarkkinalain tarkoitus on oikea. Mutta ilman selkeää laukaisinta sen keskeinen säännös jää helposti tulkinnanvaraiseksi juuri silloin, kun sitä eniten tarvitaan.

Sami Myyrä

maatilaliiketoiminnan johtava asiantuntija

Lähi-Tapiola