• Hormuzinsalmen kriisi pakotti Euroopan katsomaan peiliin

    Euroopan tilintarkastustuomioistuimen tuore raportti palveluiden sisämarkkinoista paljasti karuja rakenteellisia puutteita, kirjoittaa Euroopan tilintarkastustuomioistuimen jäsen Petri Sarvamaa. Komission korjaavat toimet keskittyvät kuitenkin pitkälti oireiden lievittämiseen, eivät rakenteisiin.
    Palvelusektori ei pysty kunnolla hyödyntämään EU:n sisämarkkinoita.
    Palvelusektori ei pysty kunnolla hyödyntämään EU:n sisämarkkinoita. Kuva: Timo Filpus
    Mielipide|Politiikka
    8.5.202606:00
    Kolumni
    Petri Sarvamaa

    EU:n sisämarkkinat muodostavat unionin selkärangan ja perusajatuksen: yhdessä toimivat markkinat tekevät Euroopasta vahvemman kuin osiensa summan.

    Tavaroiden, palveluiden, pääoman ja ihmisten vapaa liikkuvuus on jo vuosikymmenten ajan rakentanut kilpailukykyä ja luonut vakautta. Erityisesti Suomen kaltaisten pienempien jäsenvaltioiden yrityksille nämä laajemmat markkinat ovat olleet elinehto.

    Tätä perustaa on kuitenkin viime aikoina koeteltu. Kiristynyt kansainvälinen tilanne ja Hormuzinsalmen jännitteet ovat muistuttaneet, kuinka haavoittuvaisia olemme energiantuonnin ja markkinoihin kytkeytyvien hintashokkien suhteen. Mahdollinen energiakriisi ei olisi nykypäivänä vain hintakysymys, vaan koko talouden toimintaedellytysten testi.

    Sisämarkkinoiden ongelmat eivät kuitenkaan rajoitu kriisienhallintaan. Euroopan tilintarkastustuomioistuimen tuore raportti palveluiden sisämarkkinoista paljasti karuja rakenteellisia puutteita.

    Sisämarkkinoiden nykytilanne on veronmaksajalle myrkyllinen.

    Palvelut muodostavat noin 70 prosenttia unionin taloudesta, mutta vain viidennes palveluista ylittää rajoja. Haasteiden vakavuudesta kertoo se, että jopa 60 prosenttia yli 20 vuotta sitten tunnistetuista esteistä on edelleen olemassa.

    Rakenteellisista ongelmista huolimatta komissio vaikuttaa heränneen sisämarkkinoiden vaikeaan todellisuuteen vasta kriisien ja heikentyneen kilpailukyvyn aiheuttaman paineen kautta. Pöytään on tuotu nopeita toimia kriisitilanteen hallitsemiseksi ja jäsenmaiden välisen koordinaation vahvistamiseksi. Toimet keskittyvät kuitenkin pitkälti oireiden lievittämiseen, eivätkä ne itsessään ratkaise taustalla olevia rakenteellisia ongelmia.

    Juuri tästä syystä sisämarkkinoiden nykytilanne onkin veronmaksajalle myrkyllinen. Rakenteellisia puutteita ei ole korjattu ja kriiseihin on vastattu lisäämällä julkista rahoitusta ja tukia.

    Elvytyspaketin kaltaiset toimet ovat kyllä tukeneet taloutta ja investointeja, mutta kriiseihin vastaaminen julkisella rahalla on samalla lisännyt huolta velkaantumisesta, kustannuspaineista ja julkisen talouden kestävyydestä.

    Tämä talouskehitys kiristää asetelmaa jäsenmaiden välillä. Osa vaatii lisää yhteisiä investointeja ja joustoa sääntöihin kasvun tukemiseksi, kun taas toiset korostavat finanssikuria ja velkaantumisen riskejä. Näiden jännitteiden ratkaiseminen on keskeistä myös sisämarkkinoiden tulevaisuuden kannalta.

    Kokonaiskuva on siis vaikea, mutta kenties Hormuzinsalmen kaltaisten kriisien kohdalla onkin löydettävissä jotain positiivista. Ne eivät vain lisää painetta lyhyen aikavälin ratkaisuihin, vaan pakottavat meidät myös katsomaan peiliin.

    Sisämarkkinoiden peruskorjaus on strateginen välttämättömyys ja kaivattu askel kohti vahvempaa, omavaraisempaa ja yhtenäisempää Eurooppaa.

    Kolumnin kirjoittaja on EU:n tilitarkastustuomioistuimen jäsen.

    Lisää aiheesta
    • Merkittävin maataloudelle kehysriihestä herunut tuki on energiaveron lisäpalautusten määräaikainen korotus.

      Maatalouspolitiikka | EU ojentaa viljelijöille kättä, johon hallituksen kannattaisi tarttua

    • EU-komission puheenjohtaja, saksalainen Ursula von der Leyen pyrkii todennäköisesti myös uuden syksyllä työnsä aloittavan komission johtoon. Hän on vaatinut EU:lle lisää omia varoja jäsenmaiden vastustuksesta piittaamatta.

      Politiikka ja talous | EU:n vaikea valinta: kilpailukykyä pitäisi parantaa, mutta yksi keskeinen keino on myrkkypilleri jäsenmaille − myös Suomelle

      Tilaajalle
    • EU:n budjettiperiaatteisiin esitetään muutoksia. Kuvituskuva.

      Politiikka | EU:n uusi jättibudjetti huolestuttaa tilintarkastajia

    • EU:n valtiontukisääntöjä muutettiin kriisien seurauksena. Väliaikaisiksi tarkoitetuista muutoksista näyttää jääneen pysyviä.

      Politiikka ja talous | Komissio unohti reilut pelisäännöt – isot maat jyräävät EU-markkinoilla

    Artikkelin aiheet
    Hormuzinsalmi
    EU sisämarkkinat
    energiakriisi
    rakenteelliset ongelmat
    talouspolitiikka
  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 3

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

    • 7

      Yhteiskunta | Asiantuntijalta: Noitavainoilla ja natsi-Saksan juutalaisvainoilla merkittäviä eroja

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Traktori on usein peruskoneena lumiurakoinnissa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Viranomaisten käyttämä valta osoittautuu usein kohtuuttomaksi koneyrittäjälle – kunnioittaako viranomainen kansalaisia ja koneurakoitsijoita?

  • Nykyisestä karjanlantapoikkeuksesta luovutaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee

  • Hankinta- ja muuntotuet kohdennetaan jatkossa etenkin raskaaseen liikenteeseen sekä pakettiautoihin.

    Koneviesti | Muutoksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintatuen hakuaikoihin – painotus raskaassa liikenteessä ja pakettiautoissa