Lukijalta: Uudet opit metsäojitusalueiden pohjaveden säätelystä hämmentävät

Olen saanut lukea kirjoituksia siitä, kuinka pohjaveden pintaa voidaan säädellä vanhoillakin ojitusalueilla. Keinoina ovat ojien tukkiminen ja ojien perkaus, ehkä myös uusien ojien kaivu. Tämä varmasti pitää paikkansa, se on tiedetty jo ainakin oppi-isäni professori Heikuraisen ajoista lähtien.

Näkisin asiassa pari ongelmaa: emme tiedä nykyistä emmekä myöskään tulevaa tilannetta, oli toimenpide mikä tahansa. Mitään veden korkeuden mittauksia käytännön metsätaloudessa ei tehdä missään.

Pohjaveden korkeus saadaan toki mitattua. Tulos koskee kuitenkin vain mittauspistettä ja sitäkin vain tietyllä hetkellä. Jo seuraavana päivänä lukema voi muuttua muiden muassa sääolojen johdosta. Samalla saralla veden pinnan korkeus riippuu voimakkaasti etäisyydestä ojaan, sekin vaihtelee riippuen kummasta ojasta saran reunassa on kyse.

Toimenpiteen jälkeen vesipinta asettuu ennalta tuntemattomaan kohtaan, vähäksi aikaa. Vanhastaan on ajateltu, että pohjavesi pitäisi saada alas, jotta puiden juuret voivat hengittää ja ne saisivat mahdollisimman paljon ravinteita käyttöönsä. Nykyään kuulemma tilanne voikin parantua liottamalla juuristoa runsaalla pohjavedellä.

En ole koskaan nähnyt ojitusaluetta, joka kärsisi liiasta kuivuudesta.

Jouni Kotiranta

Rovaniemi