• Poden jouluvalohäpeää – lupaan kiskoa valot seinästä sähkökatkojen alla

    Jouluvalot herättävät paljon tunteita. Milloin elämään iloa tuovien asioiden kritisointi menee överiksi?
    Jouluvalot piristävät mieltä. Lumi toi valoa, jouluvalot moninkertaistavat sen.
    Jouluvalot piristävät mieltä. Lumi toi valoa, jouluvalot moninkertaistavat sen. Kuva: Hanne Manelius
    Mielipide|Sähkö ja lämmitys
    30.11.202206:00
    Kolumni
    Paula Liesmäki

    Pakko myöntää, poden jouluvalohäpeää.

    Olen miettinyt koko syksyn, saako niitä jouluvaloja nyt käyttää vai ei. Naapureillamme niitä on harvalla, mutta meidän pihassamme ne loistavat.

    Motiva suosittelee kaikkien ylimääräisten sähkölaitteiden sammuttamista arkisin kello 8-10, 16-17 ja 19-20. Suositus koskee myös koristevaloja.

    Meillä led-valot on ajastettu päälle pariksi tunniksi aamulla ja useammaksi tunniksi illalla eli juuri korkean kulutuksen tuntien aikaan.

    Miksi siis uhmaan suositusta?

    Pienet lapset viihtyvät paremmin pihalla, kun ei ole ihan pilkkopimeää. Esimerkiksi tasku- tai otsalamppu ei pysy taaperon vauhdissa mukana.

    Led-jouluvalot eivät myöskään ole suuri sähkösyöppö.

    Vartin suihku kuluttaa enemmän sähköenergiaa kuin koko talven päällä pidetyt jouluvalot, Motivan asiantuntija Päivi Suur-Uski kertoi Iltalehdelle 27.10.

    Kotiliedessä Suur-Uski muistutti 8.10., että isommat säästöt sähkössä tekee esimerkiksi säätämällä kodin lämpötilaa. Kun laittaa kausivalot päälle, samalla voi sammuttaa yhden lampun sisältä, hän vinkkaa.

    Ja kyllähän jouluvalot myös piristävät mieltä. Lumi toi valoa, jouluvalot moninkertaistavat sen.

    Vauva.fi-keskustelupalstalta selviää, että jouluvalot herättävät paljon tunteita.

    Onko muutama pieni led-valosarjakin pröystäilyä?

    Erään Vauva.fi-keskustelijan tuttu oli saanut pihavaloistaan lapun postilaatikkoon: "Miten kehtaatte pitää noin paljon valoja tällaisena aikana".

    ”Hyvin erottuu asunnot, joiden sähköistä asukas ei itse maksaa mitään tai joilla on vielä voimassa halpa sähkösopimus. Talot kylpevät valossa, kun taas naapuritaloissa, joissa on varmaan jo kalliimmat sähkösopimukset ei näyttäisi olevan sisälläkään kuin yksittäisiä pieniä lamppuja päällä”, kirjoittaa eräs.

    Eräs keskustelija rinnastaa jouluvaloista vouhkaamisen koirista ja muista lemmikeistä valittamiseen.

    Suihkussa viipyminen on päivän ainoa hetki, kun saan olla hetken yksin ja hiljaa.

    Milloin elämään iloa tuovien asioiden kritisointi menee överiksi?

    Ilollahan voi perustella montaa asiaa. Olen itse jo taipunut ja lyhentänyt suihkussa käymistä.

    Kuulostaa pieneltä asialta, mutta suihkussa viipyminen on kiihkeässä ruuhkavuosiarjessa päivän ainoa hetki, kun saan olla hetken yksin ja hiljaa.

    Astetta alemmas -kampanja tarjoaa pitkän listan muitakin vinkkejä energiansäästöön.

    Kahlasin läpi kaikki omakotitalossa asuvan vinkit. Suurin osa asioista oli tuttuja ja reilassa. Energiasta pitää maksaa, joten sitä ei ole tuhlattu ennen säästökampanjaakaan.

    Suihkuttelun lyhentämisen lisäksi laskin sisälämpötilaa 2 astetta. Uuniruokia olen tehnyt aiempaa vähemmän.

    Saunan lämmitys näkyy sähkönmyyjän sovelluksessa heti isona piikkinä. Siitä olen tinkinyt, mutta hiihtokausi on vasta edessä.

    Tulokset eivät mairittele. Lokakuussa sähköä kului 0,4 prosenttia vähemmän kuin viime vuonna.

    Tänä vuonna sähköä on kulunut 4 kuukauden aikana vähemmän kuin viime vuonna. 6 kuukauden aikana sitä on kulunut enemmän.

    Ehkä juoksu tästä paranee, kun keli kylmenee. Sähkökatkojen uhka tuntuu edelleen kaukaiselta, vaikka Fingrid aloitti niistä varoittelun jo elokuussa.

    Kovan pakkasjakson tai sähkökatkojen alla lupaan kiskoa ne jouluvalotkin seinästä.

    Lisää aiheesta
    • Sähkölasku nousi keskimäärin 58 prosenttia, sähköyhtiö ilmoitti.

      Energia | Iso energiansäästö on mahdollista, mutta keinoa ei ole edes harkittu ‒ sen sijaan esitetään kaikkien tietämiä lapsellisia ohjeita

    • Nuohoojan pitää tarkastaa ja huoltaa yli kolme vuotta käyttämättä ollut tulisija ja savuhormi ennen käyttöönottoa.

      Ympäristö | Puuta polttavan on tärkeintä muistaa oikeat polttotavat – ympäristöministeriöltä ohje puun pienpolton savuhaittatapauksiin

    • Suorasähkölämmitteisen omakotitalon asukas tuntee hintapiikit heti seuraavassa sähkölaskussaan.

      Koti | Erityisesti kaksi asiaa kiinnostaa kansalaisia näinä nousevien kustannusten aikoina – yhdessä asiassa suomalaiset ovat tottuneet trooppisiin lämpötiloihin

    • Kuntouimari Dave Jay vetää viimeisiä kauhaisuja päivän 1 000 metrin untitavoitteestaan. Tavallisesti Jay ui 2 000 metriä. Kuntouimarille altaan vesi voisi hänen mukaansa olla jopa muutaman asteen alempi, jotta uidessa ei tulisi niin kuuma.

      Energia | Vielä riittää saunaan kuumia löylyjä nuukuudestaan kuuluisassa pitäjässä – silti lähes kaikki kunnat etsivät säästötoimia

  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 3

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

    • 7

      Yhteiskunta | Asiantuntijalta: Noitavainoilla ja natsi-Saksan juutalaisvainoilla merkittäviä eroja

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Pesän koko on 50 x 70 cm, ja paloaika noin viisi tuntia. Pakarisen mukaan puhalluksen säätö on tarkkaa hommaa, sillä lämpötilaan vaikuttaa puun laatu.

    Koneviesti | Puukäyttöinen kamiina on tehokas lämmitysmuoto konehalliin – tarvittavat luvat kannattaa tarkistaa oman kunnan viranomaisilta

    Tilaajalle
  • Koneviesti | Itävalta sanoo hyvästit öljylämmitykselle

  • Infrapunalämmitin täytyy pitää puhtaana pölystä.

    Koneviesti | Aneto-infrapunalämmitin tarjoaa miellyttävää lämmitystehoa

    Tilaajalle