• EU:n metsäsääntely kaipaa kipeästi yhteisvaikutusten arviointia

    Koska EU:lla ei ole yhteistä metsäpolitiikkaa, metsiä koskeva ohjaus tulee pääosin EU:n ilmasto-, ympäristö- ja energiapolitiikkojen kautta, kirjoittaa Karoliina Niemi. Politiikkatoimien kokonaisarviointi on tämän vuoksi tärkeää.
    EU sääntelee monien eri politiikkojen kautta myös metsiä, vaikka varsinaista metsäpolitiikkaa unionilla ei ole.
    EU sääntelee monien eri politiikkojen kautta myös metsiä, vaikka varsinaista metsäpolitiikkaa unionilla ei ole. Kuva: Petteri Kivimäki, Terhi Piispa-Helisten, koonnut: Aatu Jaakkola
    Mielipide|Politiikka
    6.10.202508:00
    Kolumni
    Karoliina Niemi

    Kun aloitin Metsäteollisuus ry:ssä 14 vuotta sitten, pääsin hyppäämään täysillä metsiä koskevien EU-aloitteiden pariin. Heti alkuun pohdimme muun muassa silloisen metsästrategian päivitystä, ensimmäisen biotalousstrategian laadintaa sekä ensimmäisen uusiutuvan energian direktiivin kansallista toimeenpanoa.

    Metsästrategian päivityksen viitoittamana komissio perusti työryhmän, jossa yhdessä komission ja jäsenvaltioiden edustajien kanssa pohdimme metsätalouden kestävyyden kriteerejä. Niitä ei lopulta tullut, mutta prosessi oli lähtölaukaus metsien käytön kasvavalle sääntelylle EU:ssa.

    Pian sen jälkeen komissio päivitti uusiutuvan energian direktiivin, joka sisälsi energiakäyttöön tarkoitetun puubiomassan kestävyyden kriteerit. Metsät liitettiin vahvasti osaksi EU:n ilmastotavoitteita, ja myös lyhenne lulucf (Land Use, Land Use Change and Forestry) tuli tutuksi.

    Sittemmin EU:n vauhti metsiä koskevissa strategioissa ja lakipaketeissa on vain kiihtynyt. Edellisen, vuosina 2019–2024 toimineen komission aikana siirryttiin lisäksi yhä vahvemmin velvoittaviin ohjauskeinoihin. Metsäbiotalouden tiedepaneelin tuoreen selvityksen mukaan metsien käyttöön liittyviä politiikkatoimia on tällä hetkellä EU:ssa yli 80.

    Koska EU:lla ei ole yhteistä metsäpolitiikkaa, ohjaus tulee pääosin EU:n ilmasto-, ympäristö- ja energiapolitiikkojen kautta. Kokonaisuus on haastava, sillä toimien yksittäisiä, saati yhteisvaikutuksia metsien hoitoon ja puupohjaiseen biotalouteen ei ole systemaattisesti arvioitu.

    Kokonaisvaltainen arviointi on pitkän kiertoajan metsien ja niihin pohjautuvan biotalouden toiminnan kannalta aivan keskeistä. Kuten tiedepaneelin raportissa todetaan, politiikkojen ja ohjauskeinojen tulisi olla metsien ja metsien käytön näkökulmasta ennakoivia ja johdonmukaisia sekä ottaa huomioon lyhyen, keskipitkän ja pitkän aikavälin vaikutukset.

    On päivän selvää, että vaikutukset metsiin ja metsien käyttöön ovat lyhyellä aikavälillä usein kovin erilaisia kuin katsottaessa pitkälle tulevaisuuteen. Maanomistajien sekä koko metsäsektorin pitäisi kuitenkin pystyä peilaamaan eri aikajänteen vaikutuksia omiin toimiinsa.

    EU-päätökset rantautuvat Suomeen eri tavoin, ja kansallista toimeenpanoa voidaan vielä justeerata riippuen ohjauskeinon velvoittavuudesta.

    Metsänomistajiin kohdistuvissa toimissa katse suuntautuu ymmärrettävästi usein ensiksi valtion omistamiin metsiin. Niihin minäkin jatkossa kohdistan katseeni, sillä siirryin lokakuun alussa Metsähallitus Metsätalous Oy:n palvelukseen. Yhtiö harjoittaa metsätaloutta valtion monikäyttömetsissä ja toimittaa puutavaraa asiakkaille, huolehtien samalla yhteiskunnallisten velvoitteiden toteuttamisesta. Myös näiden monikäyttömetsien hoidossa ja käytössä metsäbiotalouden tiedepaneelin peräänkuuluttama toimintaympäristön vakaus ja ennakoitavuus on avainroolissa.

    Kolumnin kirjoittaja on senior advisor Metsähallitus Metsätalous Oy:ssä.

    Lisää aiheesta
    • Metsänomistajilla on toive tuottaa korkealaatuista tukkia, joka päätyy sahatavaraksi laadukkaisiin tuotteisiin, kuten puurakennuksiin, kirjoittaa Maria Pohjala. Kuvituskuva.

      Metsäpolitiikka | Vuoropuhelun metsänomistajien kanssa on lisäännyttävä EU:ssa – siihen voit vaikuttaa sinä

      Tilaajalle
    • Puu on uusiutuva raaka-aine ja omavaraisuusaste on korkea. Siitä huolimatta metsien talouskäyttöön ole viime vuosina haluttu panostaa, kirjoittaja toteaa. Kuvituskuva.

      Politiikka | Metsäisten maiden pitää olla EU:ssa etunojassa: Puu ei saa juuttua sääntelysumaan

    • Metsäteollisuus ry:n metsäjohtajan Karoliina Niemen mielestä ruotsalaisella EU:n ympäristökomissaari Jessica Roswallilla on nyt biotalousstrategian uudistamisessa näytön paikka.

      Metsä | Hukkaako EU taas biotalouden mahdollisuuden? Viestit komission suunnalta ovat edelleen ristiriitaisia

    • ”Luonto- ja ympäristöarvojen rooli metsien käytön hyväksyttävyyteen vaikuttavana tekijänä on selvästi kasvanut 20 vuoden aikana”, sanoo tutkimusprofessori Liisa Tyrväinen.

      Metsäpolitiikka | Metsäbiotaloudesta uusi Nokia-ilmiö? Tutkimus paljasti ison muutoksen suhtautumisessa metsien käyttöön

      Tilaajalle
  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 3

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

    • 7

      Yhteiskunta | Asiantuntijalta: Noitavainoilla ja natsi-Saksan juutalaisvainoilla merkittäviä eroja

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Traktori on usein peruskoneena lumiurakoinnissa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Viranomaisten käyttämä valta osoittautuu usein kohtuuttomaksi koneyrittäjälle – kunnioittaako viranomainen kansalaisia ja koneurakoitsijoita?

  • Nykyisestä karjanlantapoikkeuksesta luovutaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee

  • Hankinta- ja muuntotuet kohdennetaan jatkossa etenkin raskaaseen liikenteeseen sekä pakettiautoihin.

    Koneviesti | Muutoksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintatuen hakuaikoihin – painotus raskaassa liikenteessä ja pakettiautoissa